noh olin tossa kotirannasssa pilkillä ja aloin siinä morria nostelemaa ja kerkesin pilkkiä noin 10min ja sitten filmikärki alkoi käyttäytymään todella oudosti..
Noh aloin nostamaa morria vedestä ja kun katsoin avantoon ja näin morrin mutta sitten sen jälkeen nousi jotain todella erikoista PIISAMI.
Siihen se jäi kyyläilee ja sit kun suusta pääsi "mitä helevettiä?" niin johan piisami painu takaisin veden alle. Mutta todella outoa tollainen ei usen kyllä tollaista tapahu ja vielä 4 tuuman reikä xD Luulin että piisami oli vähän isompi mutta ei sitten.
Kyllä siinä vähän tärähti aluksi säikähin että onko jopa morrissa kiinni xD Mutta eipä onneksi ollu muuten olis piisamin päivät luetut (Isä sai kerran perholla piisamin joka piti sitten lopettaa kun oli nielassu perhon jonnekki kitalakee)
Muistan lukeneeni jostain jutun, jossa jannut on väsytellyt kympin haukea pilkillä. Pitkän väsytykseen päätteeksi avannosta nousi jäälle musta karvamöykky ja mikäs muukaan kuin piisami.
...kaikesta huolimatta, Propilkkiin EI OLE tulossa piisamia yhdeksi "lajiksi" :)
mun kaverin sisko heitti virvelillä lokkia silmään ja nykäs ni silmä lähti irti
Juu u kummalista tämä on joskus että noita eliöitä noihin onkiin tarttuu. Mutta minkäs ne voi jos ne tasuria kalaksi luulee. Mutta minulla olikin vain morri tiiä miksi vesirotta luullut tota morria. Toi lokin silmä juttu oli aika hauska XD
Isäni joskus kertoi kun oli keväällä katsellut pilkki reikään ja seuraillut kaloja, kun oli yhtääkkiä piisami uinut avantoon ja siitä noussut jäälle. Sanoin että ei kauakana ollut ettei paksat menny housuun sen verran säikähti. Enkä kyllä ihmettele yhtään, ite varmasti säikähtäisin tollasta otusta. Monesti nähnyt kesäisin piisamin uimassa parilla metsä lammella ja kerran oli ojassa kuolleenakin yksi, mihin lie kuollut. Ei tuo piisami kyllä mikään kovin kaunis otus ole...
Oudointa mitä itselleni on tapahtunut kalastaessa tapahtui mökkilaiturilla heitellessä. Olin heitellyt jo jonkin aikaa kaislikkoon, kun uistimeen tarttui jotain. Painavalta tuntui ja pari kuplaa nousi pintaan, joten huusin apua haavimiseen. Kun sitten lopulta sain saaliin laiturille, niin oli siinä ihmettelemistä. Muovipussi jossa oli iso kivi ja räjähtämättömiä ilotulitteita :-o.
Itse joskus pienenä säikähdin aivan kauheasti kun istuin lauiturilla ongella eräällä joella, Siitä lipui ohi yksi uppotukki joka siinä minun kohdallani heilautti komeasti littanaa häntäänsä siis aivan parin-kolmen metrin päässä ja sukelsi pois. Siinä oli siis majava. Menin isälle siitä itkemään niin se sanoi että miksi et ylös ottanut. :-D
No itte oon joskus virvelillä osunu arkku painolla sorsaan :evil: . ja onkiessa ne on aina tiellä
Quote from: jarmoankka on May 24, 2008, 20:00:42
ainakaan mulla ei toiminut linkki iltalehteen
Tässä sulle niin saat sinäkin sen KalaHartsan tarinan lukea. (eipä se nyt ihmeellinen ole)
Pilkkipiisami
27.11.2007 12:27
PILKKIPIISAMI
Saappaita, peltipurkkeja, puupölkkyjä ja muovipusseja saadaan ongella tuon tuostakin, mutta kukapa on saanut pilkillä piisamin.
En minä ainakaan, kyllä pilkkisaaliit ovat pysähtyneet pahimmillaankin teepussiin mutta kaverini Hannu on pilkkinyt piisamin, vieläpä elävän ja erittäin kiukkuisen yksilön. Ei piisamin pilkintä mitään täsmäongintaa ollut, pikemmin vahingosta oli kyse, mutta kun tuo vahinko kerran oli tullut niin kerrotaan pois, tai antaa pikemminkin Hannun kertoa, keväisen pilkkiretken erikoinen tapahtuma.
Liperissä Korjunsalmella on mahtavat haukipilkkipaikat ja monet hauet sieltä on isäukon ja velipojan kanssa vedetty. Kyllähän se tuo Harrikin mukana joskus kulki, enemmän silloin kun ei edellisiltana ollut menoja, niitä salaisia, kyllähän te tiedätte.
Kyseisenä piisamiaamuna olin kuitenkin velipojan kyydissä ja ukkeli istui etupenkillä tyytyväisenä pääsystä mukaan. Ainahan ukkeli kyllä mukaan pääsi, ei siitä ollut epäilystäkään, muuten vaan virnisteli siinä latukan jakkaralla.
Ei se niinkään haukia mutta isoja ahvenia ukkeli tahtoi päästä kiskomaan. Liperin vesiltä niitäkin löytyi, jos vain osasi asiansa. Ukkeli kyllä osasi ja monesti kalareissut painuivat kilpailuksi, kuka painavimman kalakassin päivän päätteeksi autolle kantaa.
Mutta siitä piisamista piti kertomani.
Olimme liikkeellä ennen sian pieraisua ja teeret kukertelivat rantapuissa kun astelimme joutokäyntiä autolta Korjunsalmen vieritse Tuomaalanlahdelle. Itse lahti on matala mutta erittäin kalaisa. Hauet, ahvenet ja särkikalat täyttävät kutuaikana laajan lahden ja mikäli jäät kestävät niin viimeisillä pilkkireissuilla painoa säkkiin sieltä saa helposti. Lahdenpohjukkaan emme nyt tahtoneet, pilkkipaikkamme sijaitsi tällä reissulla Siikasalmen ja Korjunsalmen välissä, syvänteen reunamilla. Aikaisemmilla reissuilla olimme saaneet komeita haukia sekä paistokarkeita ahvenia, joten yöpakkasen kovettamalla jäällä oiustimme suoraa päätä edellisviikonlopun ottipaikoille.
Ukkeli painui suoraan ahvenrei'illeen, velipoika omalle taholle ja itse suunnistin suoraan syvänteen päälle. Siitä voisi saada ahventen lisäksi jytäkämmän hauen, kunhan aurinko hivenen nostaisi nokkaansa Kirkkolahden takaa.
Muutama reikä kannattaisi aukaista valmiiksi, olisi sitten helpompi liikkua reiältä toiselle jos kala alkaisi syödä. Kovat pakkaset olivat takanapäin ja parilla kairankierroksella syntyi entiseen pohjaan läpimentävä reikä. Puolenkymmentä ensi alkuun, katsotaan sitten mihin päin suunnistetaan. Mitään kiirettä jäältä pois ei olisi, koko lauantaipäivä oli päätetty olla eväiden kera pilkillä.
Päivästä saattaisi tulla lämmin, vielä kuitenkin aamukirpakka nipisteli hieman nenää ja pisti tehotipan liikkeelle nokasta. Mistähän tuotakin lientä riittää, aina ulkona ollessa on nokka vuotamassa. Ettei vaan alkaisi päästä asti tulla, ei ainakaan ole vielä keltaista.
Siinä samalla katselin ukkelin ja Karin onkimista kun etsin sopivaa pilkkiä siimanpäähän. Ei ainakaan kädet heilu kalan merkiksi mutta kyllä ne kelmit osaavat vetää siiman sillä tavalla jäälle ettei sitä kauemmas juuri erota. Saakoot mitä saakoot, laitan itselle tuon Rapalan ison tasurin, siihen iskee hauki ja paistoahven ankarasti, kun syönti alkaa.
Kari alkoi hötkyillä muutaman minuutin onkimisen jälkeen uusille paikoille, aina samanlainen meno päällä. Istuisi edes sen aikaa että kalat ehtisivät pilkin luokse. Omapahan on tyylinsä ja siksi se yleensä häviää kisan, ei malta onkia reikää tarkemmin.
Siinä pilkittelin kaikessa rauhassa, kun ensimmäinen nyky tärisytti vapaa. Kävi nostamassa mutta ei saanut suuhunsa koukkua. Ahven varmaan nyppi ison tasurin alakoukkua, tuttua touhua menneeltä talvelta. Tarttui kuitenkin, "mutta pieni pirri raitapaitainen, salmen asukki olet".
Pää on avattu, kyllähän noistakin patakukkotarpeet saadaan, jos ei parempia tule. Pilkki takaisin veteen ja samassa uusi täräys. Tämä onkin jo parempi, ihan hyvänkokkoinen. Pannulle pääsee ja taitaa olla johtopaikka, ei ainakaan kovin monta kalaa ukkelilla ja Karilla näytä olevan.
Jokunen ahven siinä pääsi pakkiin ja vaihtelin syönnin loputtua uusia reikiä tuijotettavaksi. Kovin hentoista syönti oli, vaikka aamun hetket pitäisi olla ahvenensyönnin kannalta parhaita. Hauki sitten heräisi hieman myöhemmin.
Teeret lopettivat kukertamisen, kun aurinko näytti koko kehränsä, mutta sitten heräsivät varikset. Jos olisin saanut valita, niin ennemmin olisin teerten pulinaa kuunnellut kuin varisten kiistelyä jostain kakkakikkareesta, joka hevoselta on luiskahtanut kärrytien varteen. Koetin keskittyä onkimiseen, jätin rääkyjät oman onnensa nojaan. Jos jäätynyt hevonkikkare on heidän mielestään kiistan paikka niin siitä vaan, en aio tulla osille.
Harvakseltaan ahvenet lisääntyivät pakissa, jokunen parempi aina väliin ja sitten taas pienemmät yrittivät saada ison tasurin koukkuja suuhunsa. Mietin jo, pitäisikö vaihtaa pienempää pilkkiä siimaan, saisi ainakin pussiin täytettä, mutta jostain syystä jatkoin kuitenkin onkimista alkuperäisellä valinnalla.
Olin ehtinyt puhkaista hyvästi toistakymmentä reikää, kun tulin keskimontun reunoille. Jääriitteen peittäminä näin muutamia kookkaita reikiä, olisiko joku käynyt ison kairan kanssa etsimässä kookkaampia haukia. Tässä voisi olla kunnon kalan paikka, äkkiä kantapäällä reikä auki ja pilkki veteen.
Eivät toiset nähneet, että löysin paikallisen onkijan käyttämän kohdan, hyvä niin, mitä sitä toisille samasta apajasta. Etsikööt omat reikänsä ja apajansa.
Vettä jään alla oli somasti, tuommoiset reilut kolme metriä. Sopisi siinä isompikin hauki uimaan, ei kun Rapala töihin vain.
Oikeastaan tuo kyseinen muikunvärinen, ysisenttinen tasuri oli sellainen luottopilkki. Yleensä aloitin onkimisen sillä ja monesti päivän sai päättää saman laitteen uittoon. Pilkki teki laajaa kierrosta jään alla ja houkutteli paikalle ahneita kaloja. Joskus enemmän, joskus vähemmän.
Ukkeli taasen onki isolla pystypilkillä, jossa oli reilunkokoinen värikoukku ja Kari se nyt vaihteli siimanpäähän vähän väliä houkuttimia, vähän samaan tahtiin kuin pilkkireikää. Kyllä se uistelumiehenä on kovan luokan kalamies, mutta pilkillä, voi onnetonta. Uisteluhan onkin kyllä koko ajan erikohdassa kalastamista, ehkä se sopiikin velipojalle paremmin.
Ajatukseni katkesi kädessä tuntuneeseen tiukkaan kiskaisuun. Vastaisku tömähti takaisin vaistonvaraisesti ja sitten siimaa vietiin. "Hei hittolainen, nyt on iso kiinni". "On tosi hyvänkokkoinen" möykkäsin ukkelille ja Karikin kuuli metelin, vaikka oli toisella puolella lahtea.
Kala kiskoi siimaa puolalta, joka vain räkimällä antoi muutaman sentin kerrallaan paksua lankaa pihalle. Ei pilkkikelojen jarrut mitään huippuja olleet, vaikka itse niitä kynsiä oli viilailtu tasaisemmiksi.
"Tämä on ainakin viiskilloinen, isompikin, tulkee auttamaan, tuo Kari koukku äkkiä tänne".
Rauhallisesti lähti velimies kulkemaan reikääni kohti, mutta kun näki, että tosi on kyseessä, niin johan liikettä kinttuihin löytyi, vaikkei mikään urheilumies ollutkaan.
Ukkeli käppäili hissukseen lähemmäksi ja kysyi jäikö pilkki pohjaan. "Paskat mihinkään pohjaan, siimanpäässä on iso hauki, ainakin kuuskilloinen". Siinä vanhempikin mies virkistyi ja kohta avantoni äärellä oli kaksi miestä neuvomassa. "Pie tiukalla, anna löysiä, uita rauhassa, vejä reikään". Mitenkähän samalla aikaa voi pitää tiukalla ja antaa löysiä mietin, kunnes mietteet katkaisi tiukka syöksy. "Elä piästä, väsytä, vejä, anna siimaa", ohjeita sateli, mutta kuulinko niitä edes. En ehkä kuullut tai kuunnellut, jotain tuon tyylistä kahden apurin suusta kuitenkin yleensä tulee, jos joku väsyttää isompaa kalaa.
"Kahtokeepas, kun vapa on luokilla, on ainakin seittämän killoo, on iso".
Muistelen jotenkin tunteneeni erikoista ylpeyttä, ottipas minun pilkkiin tuo isomus. Saavat kyllä kuulla tästä, jos vain pysyisi nyt kiinni jäälle asti. Siitä tulikin varsinainen pelon aihe. Jos ei kestäkään koukku suussa kiinni. Entäs jos puree siiman poikki. Voi vietävä, miten tässä nyt näin kävi. Enhän minä sitä kuitenkaan saa, ei sovi varmaan edes reiästäkään.
Kari yritti jo koukkua tunkea avantoon mutta kielsin, sohii vielä siiman poikki. Pikku hiljaa sain kalan nousemaan ylöspäin, taitaa sittenkin antautua. Tiukalla soi siima, ehkä vähän liiankin tiukalla, mutta periksi ei anneta. Kun on näin pitkään pysynyt kiinni, niin kestää kyllä loppuun asti. Samalla tiukkasin vetoa koko ajan ja kala todellakin antoi periksi. Hitaasti sain kiskottua sen avannon alapuolelle, mutta tiukaksi meni, noinkohan mahtuu sittenkään reikään.
Vastus oli kova, mutta koko ajan kala nousi ylöspäin. Ensin kohosi vesi avannossa ja kohta reiästä pullahti valtava otus jäälle. "Karvahattu", rääkäisi ukkeli, kun musta möykky lensi jäälle. Samassa kun otus mätkähti jään pintaan, sai se jalat alleen. Hölmistyneenä katsoimme, kun karvahattu lähti pinkomaan rantaa kohti ja sitten singahti siima suoraksi ja vapa perässä, kolina vaan jäältä kuului. Kari heräsi ensimmäisenä ja syöksyi otuksen perään. Karvahattu pysähtyi ja ryhtyi näyttämään hampaitaan perässä juoksijalle. Taas pieni spurtti ja sama näytelmä. Vihdoin Kari sai otuksen kiinni ja naseva isku nostokoukun varrella päätti pakomatkan.
Vielä oli tunnistustehtävä edessä, minkä vuoksi hauki oli pukeutunut turkkiin ja hankkinut pitkän siimahännän ja neljä jalkaa alleen.
"Se on piisami", kuului takaani ja säpsähdin uutta ääntä. "Olen vuosikausia pitänyt piisaminpyytöjä näillä rannoilla, mutta ensi kerran näin, kuinka piisami väsytetään pilkkivavalla".
Tarkemmin kun katsoin, niin kyllähän se piisamilta todella näyttikin. Rapala oli edelleen kiinni tiukasti takajalassa, ei siis ihme että siimat soi.
"Entäs jos siima ei olisikaan kestänyt. Elämäni hauki olisi karannut, kukapa nyt uskoisi että piisami kiskoisi siimanpäässä", päätti Hannu kertomuksensa.
Niinpä, hyvät lukijat. En meinannut itsekään uskoa, kun Hannu kertoi ensimmäisen kerran tapahtumasta, josta nyt on jo kulunut yli neljännesvuosisata. Kun kuitenkin paikalla oli useampi todistaja, niin uskottava oli ja eräänä talvi-iltana päätin muistella tarinan kirjan kansien sisään. Tuo piisami päätyi loppujen lopuksi piisaminpyytäjän reppuun ja kolme pilkkimiestä kokosi kamppeet jäältä ja asteli autolle. Yhdelle pilkkipäivälle oli tapahtumia riittävästi, joutaisi vaikka saunan lämmitykseen.
Kiitos ystävälle Rautu Reiskalle (Hannu) että kerroit tämän tarinan aikoinaan.
Kalahartsa
Uskon todistaneeni tapahtumaa, jossa kookas jänkäkoira kävi vesilinnun kimppuun.
Olin onkimassa pienellä saarekkeella kunnes takaatani kaislikosta kuului helvetinmoista meteliä ja pärskettä. Hätkähdin heti ympäri ja näin kun kaislikosta pyristeli aivan kuin pakoon jotakin musta vesilintu jolla oli joku valkoinen laikku päässä.
Onkos se ihan normaalia, että hauki kävisi vesilinnun kimppuun??
Tottakai hauvet käy vesilintujen kimppuun. Veljeni on nähnyt, kun hauki kävi vesilinnun kimppuun.
Tänään juuri sain Nukarinkoskella todistaa kuinka iso(hko) hauki yritti syödä täysikasvuista sorsaa. Kuului hirmuinen molske ja kun katsoin niin sorsa räpiköi henkensä edestä haukea karkuun. Pari kertaa vedettiin jopa pinnan allekin mutta sorsa pulpahti sieltä aina ylös kuin ongenkoho. Lopulta se pääsi lähtemään lentoon ja selvisi hengissä. Outoa oli että hauki ei edes yrittänyt syödä niitä kolmea sorsan poikasta jotka uivat siinä lähellä.
Täytyy muistaa, että hauen pääravintoa on kala. Toisekseen, hauki syö aina sitä ravintokohdetta, jota on sillä hetkellä helpoimmin saatavilla. Hauki ei valikoi ruokaansa makuasioiden tms. perusteella kuten me ihmiset. Jos siis helpoimmin saatavilla on vaikkapa särkiä, hauki syö niitä. Jossain happamalla suolammella helpoimmin saatavilla oleva ravintokohde voi olla ahven, jolloin hauki syö sitä. Jos vesistöön istutetaan lohikalojen poikasia, hauet syövät niitä yhtä mielellään kuin mitä tahansa muuta helposti saatavilla olevaa kalalajia (tämä olisi hyvä muistaa, hauet eivät erityisesti vainoa lohikalojen poikasia).
Se, miksi hauen vatsasta löytyy toisinaan kalojen ohella muutakin elävää ravintoa kuten vesiperhosten toukkia, sammakoita, uivia myyriä, jopa niitä vesilinnun poikasia, johtuneekin vain siitä, että ne ovat sattuneet juuri silloin ravinnonhaussa olevan hauen kohdalle. Toisin sanoen, hauki ei siis tarkoituksella erikoistu syömään vesilinnun poikasia.
-- Kaivo
olitiin kaverin kaa laituripilkillä kesällä ja vedettiin siitä vierestä ei mitää mut laiturin lautojen raosta sellaset 20 kiiskee vähän oli isoipia yksilöitä oli vaikee nostaa ku ei mahtunu
olin kalassa ja heittelin jigillä. vesilintu pyydysti jigini.
Tuosta haukien ja vesilintujen taisteluista se että kerran istuin kaverin kanssa jollassa yhdellä lammella niin sitten kaveri näki
pienen sorsanpoikasen. Lähti sitten ajamaan sitä jollalla takaa ja kohta kuului kunnon molskaus siitä edestä ja lintu
hävisi jonnekkin. Päättelimme sitten siitä että taisi hauki napata tuon varomattoman pikkupoikasen.
kyllähän nuo hauetkin osaavat vesilintujen kimppuun hyökätä, mutta useimmiten kaislikossa tapahtuvan hyökkäyksen tekee minkki.
lähestulkoon viikottain noita syksyllä pääsee ajattamaan, kun seuraa mistä vesilinnut lähtevät omineen pakoon.
siitä kun kaveri kiertää kohdan ja lähtee tulemaan rantaa pitkin takaisin, tulee aika usein minkki edellä. on kyllä joskus osunut supikoira ja kerran jopa saukkokin ajettavaksi.
e. piisamitkin ovat levinneet takaisin mökkijärvelle lähes 20 vuoden kadon jälkeen, ei välttämättä huono asia.
josko nuo saisivat ruopattua pusikoita hiukan paremmin kuin paikallinen vesienhoitoyhdistys...
tos kerran yöllä kesällä olin haukee kalastamas ku kauhee molskahdus.no oli hauki vieny sorsan :-o
Onkohan joku saanut pilkillä/uistimella hyljettä? :-P Olen sellaista miettinyt.