Joo. onkos kellään "tieteellistä" kertomaa, että mikä se laukasee huen kudun. Joku väittää, että veden lämpö. Joku taas sanoo, että koska jään allekin joskus kutee, tekijä täytyykin olla "sisäinen kello"...
Jaa-a???
Tämähän varmaan kuulusi "Kaikkea Kalastuksesta"- alueelle.
Mutta kumminkin, en nyt näistä kutuhommista niin paljon tiedä, mutta sanoisin, että veden lämmöllä on aika paljon osuutta tähän asiaan.
Käsitykseni mukaan ainakin merellä kututapahtuman käynnistää juuri veden lämpötilan nousu kutupaikalla +7°C:een. Sisävesillä taas kutu voi alkaa ensimmäisellä sopivalla sulaneella rannalla, vaikka muu vesistö olisi vielä jäässä – Lapissa hauet ovat myöhäisinä keväinä toisinaan kuteneet jopa jään alle. Tällöin ollaan epäilemättä vielä kaukana tuosta +7°C:sta.
Ehkäpä sisävesillä lämpötilaa tärkeämpää on mahdollisimman varhainen kutuajankohta, jotta poikasilla olisi kuoriuduttuaan aikaa kasvaa ennen ensimmäistä talveaan. Mitä isompi 0-vuotias hauki loppusyksystä on, sitä paremmat mahdollisuudet sillä on selvitä talven koettelemuksista.
-- Kaivo
Kaivo on oikeassa!
Veden lämpötila ratkaisee kutemisen, sillä kaloilla ei ole kalenteria.
Kutuaika vaihtelee välillä, niin en keksi muuta selitystä kuin lämpötilan.