Mennäänkö viime vuodelta tutulla kaavalla? Vai onko jollain mielessä parempi ehdotus?
Koska mitään päätöstä MM-joukkueen edustuksen osalta ei ole tehty, käytän tässä asiassa omaa valintaani.
Ilmoitan, koska pp2-liigassa ei kaikki joukkueet voi pelata samoilla säännöillä ja samoilla ehdoilla, ei liigavoittajalla ole pääsyä MM-karsintaan.
Karsintaan osallistuvista tahoista päätän ja ilmoitan myöhemmin oman harkintani mukaisesti.
Lukitsen tämän keskustelun, koska asia on nyt päätetty ja päätöksestä ei voi valittaa.
Tiedoksi: Olen tällä hetkellä ERITTÄIN kiireinen käytännössä jokaisen elämän osa-alueen osalta. Delegoin Suomen MM-tiimin kokoamisen vastuun edellisen vuoden kapteenille.
Tiedoksi osa 2: Sain joukkue-ehdotuksen edellisvuoden kapteenilta, jonka tässä ja nyt nuijin pöytään hyväksytyksi.
Kiireen luonne on tällä hetkellä sellainen, että katsotaan missä vaiheessa ylipäänsä ehdin koko turnauksen järjestämään. Koitan löytää jostain aikaa siihen, mutta varautukaa että pelit saattavat olla vähän etäämpänä toisistaan kuin aiemmin.
Ja en viitsi asiasta erikseen triidiä avata, mutta hyvin suurella todennäköisyydellä minä en osallistu ensi vuonna mitenkään SM-kisojen järjestelyyn. Käännän katseen kohti kalassa.net seuraa, jos sieltä löytyisi innokas taho ottamaan vastuun turnauksesta + palkintoasioista yms. Kaikki asiat eivät vain mahdu enää kalenteriin kuten ennen. Jos ennen oli kiireistä, niin nyt on vieläkin enemmän. Ja kiire ei ole tällä hetkellä ainoa syy. Tuo selonteko saa asioiden tilasta saa luvan riittää.