Niin ootteko saanut ankeriasta ongella miten ja mistä?
En ole saanut mutta mun kummisetä sai kaks lötjäkettä ja vielä katiskaankin ilmaantui.
Mereltä on saatu Norm. Mato-onki ja mato- yhdistelmällä. ;)
Ankeriasta saa parhaiten pitkäsiimalla merenlahdista tai joista. Ankerias on melko harvinainen nykypäivinä.Syy tähän on vesien saastuminen.
edit: kirjoitusasu, turha pallopäärivi pois!
Joskus tuli harastettua ankeriaanongintaa veneestä siten, että vahvan kalastajalangan päähän muutama iso koukku, joihin 5-6 kastematoa, särjen- ja salakan palasia.
Painona isoja hauleja noin 30 cm syötin yläpuolella, ei kohoa.
Syöttimöykky heitetään veneestä lähimmän syvänteen suuntaan iltamyöhällä auringon laskiessa ja odotellaan vain pedon hyökkäystä.
Lanka kannattaa laittaa kiepille esimerkiksi haen iskukoukussa käytettyyn haaraimeen, joka tietysti sidotaan pitävästi kiinni veneen laitaan. Kun iso ankerias lähtee menemään, tulee sille antaa reilusti narua perään ja sen pysähtyessä sen voi väsyttää ylös.
Jos se ei liiku mihinkään vaikka kuinka vetäisi,se on saattanut saada otteen jostain pohjatukista tai risukosta. Silloin pitää odotella, kunnes se taas lähtee uimaan.
Ison ankeriaan kanssa tulee olla varovainen vielä veneessäkin, sillä sen puristusvoima on melkoinen. Itse laitoin saamani ankeriaat sumppuun koukkuineen kaikkineen ja sidoin pätläistyn kalastajalangan kiinni varmuuden vuoksi vielä sumpun nostolankaan.
Näitä pyydyksiä voi toki olla useampiakin.
Ankerias on melkoinen vastustaja ja jo muutaman kilon painoinen haraa tosissaan vastaan. Paistettuna ankerias on parhaimmillaan.
.
.
Johan on mahtavia ankeriaita nuo muutaman kilon painoiset.
Ankerias on melkoinen vastustaja ja jo muutaman kilon painoinen haraa tosissaan vastaan. Paistettuna ankerias on parhaimmillaan.