Otsikossa kysymys johon haluaisin vastauksia? Eikös tuo ole jonkin sortin klassikkouistin? Olisiko esim. tuollainen punavalkoinen kelluva HiLo hyvä syyshaukivieheeksi?
Kiitän taasen etukäteen, jos viitsitte kertoa kokemuksistanne.
Joskus -90 luvun alussa omistin pienimmän punavalkoisen Hilon joka antoi hyvin haukia kesäaikaan paikalliselta pikkujärveltä. Muutaman reissun jälkeen rouhin sillä pohjaa syvemmältä ja sinne jäi. Sen jälkeen ei ole tullut mitään moista käytettyä.
Jollain tavalla tuntuu oudolta ettei Hiloa enää nykyisin pahemmin hehkuteta missään; joko sillä ei ihmeemmin kalaa enää tule tai uudemmat rekordit puuttuvat? Idealtaanhan Hilo on kuitenkin loistava säädettävine nokkalevyineen.
Toisaalta luulisin useimpien Hilojen kärsivän käytön puutteesta nykyään, ehkä väki kokee ajan ajaneen siitä ohitse? Jokin aika sitten Hilo oli kuitenkin vielä selkeä ykkönen Ruotsin (suur-)haukitilastoissa, nykyisin taitaa kuitenkin Zalt olla jo rinnalla, jollei ohitsekkin. Samoin katsellessa vanhoja kotimaisia haukitilastoja, näkyy Hilo siellä varsin usein.
No, tuli ostettua tuollainen kelluva punavalkoinen Hilo (reilut kymmenen cm, 20 g).
Katotaan josko siihen parit hampaanjäljet saisi vielä tänä syksynä :)
Punavalkoinen, 18g 'pikku-HiLo' on kesäajan ruokahaukiautomaatti merellä. Tulee käytettyä hyvin vhän, mutta jos tavoitteena on 0.9-3kg käyttökala nopeahkosti heitellen, niin moinen hilo ja hopeinen Krokodil 80 on huima varustus, muuta ei tarvitse.
Kaveri sai 8,5 kg hauen :o kesällä. Päätti koikeilla kuin paska on =). ahventa en ole ikinään saanut vaikka sitä pikkuhiloa on kehuttu. Haukea runsaasti kesällä.
isoja kuhia :D
isoja kuhia :
ja pieniä haukia ;D
ja paljon pohja kasvillisuutta
Isoin hauki sillä (alle 10 cm pitkällä) on vähän alle 3kg
Joo, taitaa olla niin, että jäi ostamani Hilon ensimmäinen uintireissu ens vuoden puolelle :-/
Jos ei nyt sitten ilmat lämpene vielä paljon ja äkkiä.
Pine: Älä nyt leikistä suutu; viimeksi tänään Vantaanojalla kalassa; kaksi kirreä ja hauki parin tunnin saldona. Ainoa mitä kaipasi oli monofiili, fire (0,10) oli vielä vähemmän pakkaskamaa kuin edes muistin.
QuotePine: Älä nyt leikistä suutu; viimeksi tänään Vantaanojalla kalassa; kaksi kirreä ja hauki parin tunnin saldona. Ainoa mitä kaipasi oli monofiili, fire (0,10) oli vielä vähemmän pakkaskamaa kuin edes muistin.
No joo, löytyyhän noita paikkoja tietysti jos viittii lähteä merta edemmäs kalaan ;)
Miksi muuten Fire on huono pakkasella?
Kerää vettä punottuna siimana enemmän kuin monofiili.
ja sitten jäätyy tönköksi.
Niillä kahdella HiLolla jotka mulla on niin ei ole tullut kalan kalaa ja omien kokemusten puolesta ihmettelen miten se on saanut niin suositun ja arvostetun aseman kalastajien joukossa.
Tietysti tulevaisuudessa mielipide voi muuttua. Ei siihen tarvita kun yks pikkasen isompi kala ;)
Jos jostain löydät 15 vuotta ennen syntymääsi olevia kalastuslehtiä tai esim.Nyt Nappaa-esitteitä niin varmaan ymmärrät miksi siitä tuli ns.legenda jo eläessään.
Pine; Ukkonen tuossa syyt pääpiirteissään mainitsikin, mutta laitan omani. Pakkasta oli 3-5 astetta, siimana ei tuoretta Fireä. Tulilanka jäätyi parin, kolmen heiton jälkeen pikkuhiljaa, jäädytti vaparenkaat (olin ottanut mukaan tarkoituksella isoimmat renkaat omaavan pikkuvavan), siimanohjaimen ja puolalla olevan siiman. Vaihtelevasti vain jokin näistä paikoista oli jäässä. Useasti sai olla tyytyväinen max. kolmen metrin heittoihin.
En voi kuin ihmetellä etten viitsinyt/jaksanut sessioni aikana edes vaihtaa tuoreempaa, 0,12 fireä omaavaa puolaa tilalle. No, ensikerraksi lähtee mukaan monofiilillakin täytetty varapuola.
Joka vuosi sama juttu. Koskahan sitä uskoisi?
Pikku-HiLojen uintiliike on oman kokemukseni mukaan älyttömän herkkä nopeudenvaihteluille, eli siinä vaihessa kun vavan kärki väpättää uinnin merkiksi, niin nopeutta ei enää parane vaihtaa. Ellei sitten halua jerkata.
haukia,haukia,haukia...suurin 7.6kg vihreällä hilolla.jos jostain löytää 80-luvulla myytyjä mustia hiloja,kannattaa kokeilla.hilo n.1
Joitakin satoja haukia heittämällä. Suurimmat kylläkin jääneet 5 kg tienoille. Vihreä 30g on poikaa Lounais-Suomen merialueilla ja turpalevy aivan ylös. Vihreä on yleensäkin merellä on hyvä haukiväri
Pienillä kalastamattomilla keskellä korpea olevat lammet ovat hyviä kalastaa näillä Hilo uistimilla. itellä on kokemusta näistä uistimista. :D
Enpä oo hilolla saanu ku vain muutaman pienen hauen. Nekin tulivat erittäin hyvällä syönnillä, jolloin melkein kaikilla vaapuilla tuli haukia. Minun mielestäni Rapala Jointed on paras heittelyvaappu varsinkin matalassa. Sain semmoisella keltaisella 650g ahvenen Kuhmon Hanhilammesta.
Onko hyvä uistin punavalkoisena ?
Mitä kalaa on yleensä tullut ?
Ihan hyvä, uintisyvyyden säätäminen hyvä keksintö. Haukea on tullut, muistaakseni yksi kuha myös. Värinä itselläni on ollut musta missä jotain pilkkuja.
Kantsii ostaa kelta sininen HILO jointed mulla on se ja on tullu muutama hauki. :)
hauki uistimena yks parhaista mun pakissa!!aina ku haukia uistelee ni yhteen vapaan hilo.....
Sain ensimmäisen hauen (ja kalan) elämässäni abun hilolla.....se jäi pohjaan vuonna 2002..ostin tänä vuonna shakesperin hauki vaapun joka on juuri sama uistin....olen saanut joesta shakespearilla 8 haukea tänä kesänä...
______________________________
etsiminen on verraton tapa löytää...
enpä ole ikinä hilota omistanut, mutta kaveri pelasti sillä virvelinsä.
Oltiin nääs semmosella laiturilla ja kaverin kädet oli märät ja sit heitossa virveli lipsahti ja vajos johonki 3-4m syvyyteen, no sit laitettiin hilo meneen niin syvälle kun mahdollista, kynnettiin sillä hetki pohjaa ja ylös tuli virveli siitä asti hilo ollu sillä kunniapaikalla
nyt ku tulin just uistelmasta ni uus enkka ahven :D jotai 600g ja ku mentii samast paikast uuestaa ni toinen 500g :D huippu!!! :wink:
Miten hi-lo:lla pitäis kalastaa. kun sitä niin kehutaan joka paikassa mutta itellä ei meinaa tulla yhtään mitään. :cry:
Omaa käyttökokemusta Hi-Lo:sta ei juuri ole, omistin yhden uppoavan mallin (7 cm?) joskus vuonna -93 ja vaihdoin sen sitten kaverin toiseen uistimeen, joten kalaa en ehtinyt omalla Hi-Lollani saada. Seuraavat kommentit perustuvat lukemiini juttuihin ko. uistimesta:
Hi-Lo:ssa on säädettävä uintilista, kuten vieheen nimikin antaa ymmärtää (Hi-Lo = High - Low, korkea - matala). Turpalevyä voi siis säätää haluamaansa asentoon (6 eri asentoa), osoittamaan joko enemmän eteen tai alaspäin, ääriasennossa jopa lievästi taaksepäin. Kuten vaapuissa yleensäkin, levyn kulma vaikuttaa vieheen uintisyvyyteen, ts. mitä mitä jyrkemmässä kulmassa eteen levy on, sitä syvemmällä vaappu ui. Muistaakseni Erä-lehdessä Veikko Rinne totesi, että Hi-Lo:n nokkalevyn kuudesta mahdollisesta asennosta "numerot 1 ja 6" eli äärimmäisenä edessä ja viimeisenä takaviistossa -asennot eivät enää uita vaappua kunnolla, joten käytännössä toimivia nokkalevyn asentoja on neljä. Sellaisestakin säätövarasta on toki hyötyä.
Mielestäni Hi-Lo:lla voi kalastaa samaan tapaan kuin vaapuilla yleensäkin: kelauksen aikana nopeutta vaihdellen, vavalla nykien, pysäytellen yms. mieleen tulevilla tavoilla uintiin elävyyttä antaen. Useimpien uistinten kalastavuus paranee, kun tasaisen kelauksen sijaan kalastaja elävöittää uintiliikettä. Kylmän veden aikaan kannattaa myös yleensä kelata rauhallisemmin kuin kesällä, koska kalatkin ovat kylmässä vedessä kankeampia liikkeissään.
Mainitsit, ettei omalla kohdallasi Hi-Lo:lla oikein tule kalaa. Antaakseen kalaa uistimessa on monia tekijöitä, jotka vaikuttavat lopputulokseen: väri, koko, ominaispaino (=kelluva, syvyytensä säilyttävä tai uppoava) ja uintiliike, joka vaihtelee mm. käytetyn siimanpaksuuden, mahdollisen perukkeen ja kalastajan uittotyylin mukaan. On myös muistettava, että uistimissa on yksilöeroja esim. painon suhteen, myös Hi-Lo:n tyylisissä muovivaapuissa, vaikka kaupassa ja kalamiehen silmin uistin näyttäisikin samanlaiselta kuin muut yksilöt samassa myyntitelineessä. Niinpä kaksi päälle päin samanlaista uistinta saattavat antaa kalaakin eri tahtiin.
Näin ollen, ei kannata lannistua Hi-Lo:n suhteen ja tuomita sitä huonoksi uistimeksi, mikäli ei omista kyseistä uistinta yhtä kappaletta enempää jolloin vieheen väriäkään ei voi vaihdella. Kokeiluja kannattaa jatkaa, ja pyrkiä löytämään uistimelle sopivat käyttöolosuhteet. Hauen tapauksessa yleensä ratkaisevaa olisi saada viehe uimaan pohjan lähellä, koska varsinkin syvässä vedessä kalat eivät aina jaksa kiinnostua pinnan lähellä uivasta, ja pahimmillaan voi käydä niin että kala ei edes huomaa viehettä, joka kiitää sen yli jossain ylhäällä.
Minulla oli Hi-Lo joskus kauan sitten en tosin muista merkkiä. Mutta se oli päästä punainen ja perästä valkoinen niinkuin nuo yleensä taitavat olla. Päässä oli muotoiltu silmien kuopat niin, että tuosta naamasta tuli melko kulmikas.
Hi-Lo oli silloin paras vieheeni, ehkä juuri siksi että sitä pystyi käyttämään matalassa ja syvässä vedessä. Lisäksi tuo väri on kyllä mielestäni yksi niitä parhaimpia yhdistelmiä. En tosin tainnut saada sillä koskaan muuta kun haukea, mutta sitäkin enemmän sitten.
Uittoa en silloin juuri miettinyt, eikä tuntunut haittaavan. Joskus uistellessa meni siimat sitten poikki ja sinne meni, harmitti pitkän aikaa. Pitäisi ehkä muuten ostaa semmoinen taas.
kaivon vastaukseen voin yhtyä siinä, että muistan kyllä hyvin että nuo ääriasennoista leukalevyssä ollut yhtikäs mitään hyötyä. Alhaalla ollessaan hilo halkoi vaan pintaa ja edessä ollessaan muistaakseni vain pyöri.
mulla on kyllä vaan yksi semmonen ja se on musta jossa on oranssit raidat. :)
ihan normisti niinkuin "tavallisellakin" vaapula
Tais olla Abun tekemä?
Mul on yks Taiwanilainen HiLo ja ei tuu kyl mullakaan sil mitään.
No aluks olis hyvä kun vippaisit uistimen veteen ja kelaisit.Eikö se oo paras tapa saada kalaa :?
mulla on itellä yks tosi vanha hilo..ensimmäinen värityski siinä on päällä..en oo kovin uskaltanu käyttää sitä mut oon 1 hauen saanu :-D
Mulla on kokemusta useista Hi-Lo vaapuista. Pienemmillä kuin 26 ja 40g ei tehnyt mitään. Väriltään se edestä punainen ja takaa valkoinen oli paras, ainakin merellä, muut lähinnä sattuman kauppaa. 26 ja 40g ovat lisäksi kelluvia (ei nivelletyt) ja ne voidaan jaittaa uimaan kuuteen eri syvyteen, hyvä niin. Eli imitoivat pikkukalaa joka nappaa syötävää ja sitten sukeltaa syvyyksiin. Eli heitä, kelaa, pysäytä, ja kelaa uudelleen jne. Yleensäkin nämä puna-valkoiset tai "ambulanssin" väriset (puna-kelta-oranssit) uistimet toimivat hyvänä "ärsyttäjänä" silloin kuin muilla ei saa saalista. Sellaiset kuuluvat ehdottomasti jokaisen viehevalikoimaan.
Jos ei muilla tärpää kokeile "ambulanssia" tai vaikkapa pientä ambulanssi-lippaa.
hyvä vaappu juuri punavalkoisena ainakin jokeen. joka vuosi tullu joesta kymmeniä haukia (myös isoja) nokkalevyn säätö on aivan uudessa hi lossa ihan hyvä juttu, mutta kun vähän aikaa käyttää niin lippa löystyy ja saattaa heitossa ja heiton jälkeen kun vaappu molskahtaa veteen niin lippa saattaa muuttaa itsestään asentoa, tosin kun varovasti heittää niin yleensä se ei liiku.