Onko kukaan tehnyt takilaa? Oli mielessä tehdä sellaisesta trailerin vinssistä
tee pois,ihan toimiva tulee ;)
Minä olen tehnyt yhden ONNISTUNEEN takilan,sitä en ole vielä ehtinyt kokeilemaan mutta edeltäjänsäkin toimi riittävän hyvin niin tämän on pakko toimia paremmin koska kaikki edellisen takilan puutteet ja viat on otettu huomioon tässä uudemmassa räpellyksessä:).
Siinä on harjanvarrenpätkä jonka päässä on koukku jonka läpi painoa lasketaan narun kanssa,"kelana" toimii suuri siimapuola jonka ymärillä on n. 12 metriä narua ja painona toimii itse sulatettu n.600g lyijy pötikkä,
Siiman vapauttajana on pyykkipoika jota on modifoitu riittävän "löysäksi" että kun kala iskee niin varmasti siima irtoaa vapauttimesta eikä lähde kala painon kanssa pohjia rymyämään.
On tuommoisella yksi 560g ahven tullut,mutta ei sitä ollut uitettukaan kun yksi reissu. 8)
Epäilen kyllä hieman tuota jaba88:n takilan toimivuutta, koska tuolla 600g:n painolla ei kyllä päästä paljon pintaa syvemmälle (niihin syvyyksiin päästään jo painoilla/pienillä syvääjillä). Omassa takilassani olen käyttänyt 5kg punttia, jolla pääsee jo 10-15 m syvyyteen.
Tuo trailerin vinssi takila voisi sen sijaan toimia ja olen itsekin sitä suunnitellut mutta vinssin keskiötä pitäisi saada reilusti isommaksi. Trailerin vinssissä ainakin riittää potkua..
Mutta käypä katsomassa tuolta-> (sieltä löytyy omatekemästäni takilasta kuvia) www.kalastus.com/keskustelut ja sieltä haet haulla aihetta Takilan vinssi
äsh,kirjoitusvirhe,se on noin 1600g,mutta eihän sekään paljoa ole,
MUTTA kun ei sitä tarvitse ikinä laskeakkaan 2,5metriä syvemmälle kun on sen verran matala järvi,ei tuota oikeen voi selittää että minkälainen se on,niin että joku sen ymmärtäisi :D ,mutta siinä lankun kyljessä on vapateline johon vapa laitetaan ja vavasta vaan siima painoon jossa on siimanvapauttaja,eli paino ei roiku vavassa vaan harjanvarren päässä.
Eikä sen painon tuon raskaampi tarvi olla...