22
« on: December 15, 2009, 19:14:23 »
Joulukuun 24, päivä jona se tapahtui
Oli rauhallinen aamu, tuuli puhalsi lempeästi korvatunturin laella. Erämaa oli hiljainen eikä hiljaisuutta rikkonut kuin tunturipuron solina.
Niin ja tietenkin Joulupukin iänikuinen kuorsaus. Kello oli tasan viisi, sen tiesi siitä kun yksi pukin poroista alkoi kiekumaan.
Tämä poro oli vuosia sitten joutunut onnettomuuteen astuessaan karhunrautaan. Jalka selvisi kipsauksella, mutta sillä todennäköisesti hieman pimahti, kun
on siitä lähtien kiekunut joka aamu, aina kello viisi. Pukki tiesi että hänen tuli nousta. Muori oli jo täydessä työn touhussa järjestämässä aamupalaa talon väelle.
Niille lukemattomille pienille otuksille joita normaali ihminen harvoin näkee. Tontuille. Padassa porisi puuro, uunissa kypsyi kinkku ja pannussa kiehui muorin kuuluisa
nokipannu kahvi. Pukki tempaisi housut jalkaan, napitti paidan ja liittyi muorin seuraan keittiöön.
"Huomenia muori!" Pukki tokaisi
"Olihan se aikakin jo nousta, kello kaksi minuuttia yli viisi ja sinun pitäisi matikatkin käydä tempomassa illallista varten" Muori ärähti.
"Voii, en sano mikä tai paha minut perii. Enhän minä tuollaista voinut muistaa kun on ne lahjat jaettavana ja kaikki muu häslinki" Pukki voivotteli.
"Voi sinua Pukki kun muistisikin pätkii. Minähän lupasin että tontut jakavat lahjat tänä vuonna että kerkeät hakea ne mateet" Muori totesi.
"No niimpä tietenkin. Syödäämpä nyt tämä aamupala ensin että jaksaa niitä sitten nostella rauhassa." Pukki sanoi.
"TONTUUUT! Aamiainen on valmis!" Muori rääkäisi.
Samassa kun muori oli suunsa sulkenut, kymmeniä pieniä jalkapareja kipitti portaita alas keittiöön.
Muori otti kinkun uunista ja muut herkut pöytään. Sen jälkeen kaikki istuutuivat pöytään nauttimaan päivän tärkeintä ateriaa.
"Oi kun on hyvää! Tulee ihan lapsuus mieleen." Pukki mässytti.
"Paras ollakkin tai tulee tupenrapinat, minulla meni iso tovi näitä valmistaessa" Muori sanoi.
Kun lautaset olivat tyhjenneet, tontut painuivat töihinsä ja muori alkoi tiskata.
Pukki lähti varastolle kaivamaan pilkkivarusteensa esille.
"Haalarit, kaira, vapa ja pystärit, ja kaikki muut rakkaat varusteeni siistissä pinossa halkojen vieressä." Pukki mutisi itsekseen.
Hän pakkasi pilkkijakkara-reppunsa ja kiiruhti muorin tykö.
"Muori! Käy sinä valjastamassa porot ja reki, minä teen sillävälin syötit" Pukki puhui juoksusta hengästyneenä.
Pukki oli aina valmistanut syöttinsä itse, koska korvatunturilla ei paljon huoltoasemia tai supermarketteja näkynyt.
Pukki etsi reseptin ja alkoi etsiä aineksia.
"10 kiloo talous sokeria, 9 hiiv.. MITÄ? Väärä lappu, ahaa tuollahan se onkin." Pukki erehtyi.
Pukin salainen resepti sisälti vanhaa leivänkyrsää ja mädäntynyttä kinkkua. Omituiseltahan tuo kuullostaa, mutta mateet siitä ovat näyttäneet tykkäävän
viime vuosinakin.
Kun pukki oli valmis. Muori toivotti hänelle hyvää matkaa ja mainiota kalaonnea.
Tuuli oli koventunut aamun mittaan ja pakkastakin pukki arvioi olevan reippaasti.
Porot painoivat tunturia alas sillä pukin perinteinen matikkalampi sijaitsi alhaalla.
"Kovempaa Einari ja Pate! Ei tässä koko päivää aikaa ole" Pukki komensi
Porot todennäköisesti ymmärsivät Pukin puheen ja kiihdyttivät vauhtiaan.
Reki pomppi ja pukki oli kauhuissaan.
"EI NÄIN LUJAA PERRRKELE!" Pukki huusi pelon vallassa.
Porot olivat kyllästyneet pukin iänikuiseen valitukseen ja päättivät tehdä jotain odottamatonta.
Porot kääntyivät jyrkästi niin että Pukki lensi reen selästä ja kieri tunturia alas.
Onneksi reppu pehmusti laskua edes jotenkin mutta kyllä pukilta parit kiroukset suusta pääsi.
Pukin teki mieli kotiin, mutta olisi todella nöyrää ja noloa mennä tyhjin käsin takaisin.
Pukki etsi sopivan näköisen paikan ja viritti vapansa kullanhohtoisella pystypilkillä ja pyöritti koukkuun pallon oma tekoista syöttiiään.
Hän laski syötin lähelle pohjaa ja istuutui odottamaan.
Aikaa kului. Ei madeen madetta, ainoa saalis oli hieman yli puolikiloinen siika sekä muutama hassu ahven.
Pukki alkoi hermostua kun mitään ei kuulunut.
Hän päätti vaihtaa paikkaa ja tunnustaa tappionsa jos sieltäkään ei tärppäisi.
Pukki asteli syvää lumipeitettä pitkin jonkin matkaa ja totesi itsekseen:
"Nyt jos ei tule niin se on sit tässä"
Hän laski syötin veteen ja jäi odottamaan taas.
Lampi oli täysin autio, ei ihmisen ihmistä, ei eläimen eläintä.
Pukki oli lapsena käynyt tällä samaisella järvellä jolla hänen isänsä oli hukkunut.
Pukin isä oli tunnetusti ollut kova pilkkimies ja aina ensimmäinen kokeilemassa jään kestävyyttä.
Pukin ollessa kahdeksan vuotias, hänen isänsä lähti pilkkiretkelle josta häntä ei sitemmin kuulunut takaisin.
Kesällä ruumis oli löytynyt pohjalta kun Pukki oli sukellellut.
Yhtäkkiä siima kiristyi ja vapa taipui. Pukki havahtui muistelmistaan ja tiesi että tämä se on.
Matikka jota hän on odottanut, Matikka josta isä olisi ollut ylpeä.
Pukki väsytteli kalaa ja hämmästyi kuinka vahva se oli.
Hän ei ollut eläessään kokenut niin suurta vastusta siiman toisessa päässä.
Kalan pää näkyi jo, se oli valtava.
Pukki kaivoi nostokoukkunsa repusta ja varoi osumasta siimaan.
Hetken jälkeen, pukki sai nostettua kalan ja se oli se tunne, jota kenenkään kalamiehen ei pitäisi eläessään tuntea.
Kala oli hauki.
Pukkia ei sen koomin kotiin kuulunut ja huhutaan että hän koki saman kuin isänsä.
Mutta tarina elää ikuisesti Pukin muistolle, ja varoituksena innokkaimmille pilkkimiehille.
-Noe/Joel
Show Posts
Kiitos vaan ilmaisista sapuskoista ja kaffesta järjestäjille.
