Kalaverkoissa todella on eroja. Yleisesti tiedetään, että ainakin verkon langan vahvuus, yläpaulan noste, alapaulan paino ja pauloitustapa vaikuttavat verkon pyytävyyteen. Osassa kaupassa myytäviä verkkoja voi olla meriolosuhteisiin mitoitetut paulat. Verkot, joissa on korkeuteen suhteutettuna painava alapaula ja hyvin kelluttava yläpaula, pysyvät kyllä hyvin pystyssä alueilla, joissa on kovia virtauksia, mutta esimerkiksi kuhan pyyntiin järvillä kyseisen kaltaiset verkot eivät ole läheskään aina optimaalisia.

Verkkoja itse pauloittamalla ja kalastamalla oppii ymmärtämään, että millaisilla mitoituksilla tehdyt verkot pyytävät omilla kalavesillä parhaiten. Esimerkiksi järviolosuhteisiin siian ja kuhan kalastukseen saatan valita Kivikankaan tuotekatalogin suosituksia kevyemmät alapaulat ja vähemmän nostavat yläpaulat.

Lisäksi sillä on väliä, montako silmää on otettu yhteen pauloituslenkkiin. Käsin pauloitetussa verkkossa lisäsilmien ottaminen pauloituslenkkeihin lisää kalastustehoa, mutta lisää tuntuvasti verkon sotkeutumisalttiutta etenkin solmuväliltään suurissa verkoissa. Itse otan 55 mm verkoissa ja sitä suuremmissa vain yhden silmän yhteen pauloituslenkkiin.

Itse teen parhaillaan kokeiluja pystyriimutuksen kanssa. Olen huomannut, että eräs itse tekemäni pystyriimuverkko antaa merellä saaliiksi siikoja syksyllä, vaikka tavalliset riimuttamattomat verkot eivät niitä anna saaliiksi.

Olisi mielenkiintoista kuulla muilta verkkoja pauloittavilta, että millaiset mitoitukset toimivat ja missä olosuhteissa parhaiten.

Kuten varmaan kaikki täällä keskustelupalstalla ovat jo lukeneet, saapui joulukuussa Itämereen uusi ja tilavuudeltaan suuri suolapulssi, joka tulee näillä näkymin nostamaan suolapitoisuuden riittävän suureksi turskan lisääntymiselle eteläisellä Itämerellä. Sieltä turskia tulee muutaman vuoden päästä luultavasti riittämään myös Suomen aluevesille.

Itse olen sen verran nuori, että en ole harrastanut kalastusta vielä 70- ja 80-lukujen turskavuosien aikana. Niinpä ajattelin kysäistä täältä, että millaisilta alueilta turskaa saatiin esimerkiksi Saaristo- ja Selkämerellä 70- ja 80-luvuilla ? Lähinnä kiinnostaa pyyntisyvyydet (esim. 0-5 m, 5-10 m, 10-15 m jne.) , pyyntipaikan tyypit ( esim. syvänteen reuna/tasainen pohja/kivikkopohja) ja pyyntipaikkojen kuuluminen sisä-, väli- tai ulkosaaristoon. Lisäksi olisin kiinnostunut kuulemaan asiaan perehtyneeltä, kuinka turskaparvia etsittiin silloin 70- ja 80-luvuilla?

Välineistä olen kuullut juttua, että jopa kromatuilla ovenkahvoilla, joihin oli kiinnitetty koukut saatiin parhaimpina turskavuosina saalista. Siimana oli joillain kalastajilla ollut jopa ohut pyykkinaru painavimmissa pilkeissä. Kuitenkaan kyseisen kaltaiset välineet eivät varmaan ole parhaita mahdollisia. Millaiset vieheet olivat 70- ja 80-luvuilla parhaita turskan kalastuksessa Saaristo- ja Selkämerellä ?

Onnistuinpa saamaan selkämereltä vielä noin kilon painoisen hauen, jolla oli vielä mädit vatsassa. Todennäköisesti kyseinen yksilö ei ollut jostain syystä kutenut tai sitten ei ollut vielä sukukypsä.

Tuo langanpaksuus (0,25 mm) kuulostaa jo siltä, että ainakaan kutuajan mentyä ohitse, et tule luultavasti kovin kummoisia ahvensaaliita kyseisellä verkolla saamaan. Kookkaan hauen kutupyyntiin tai turskan kalastukseen tuokin paksuus voi olla sopiva. Itse valitsisin langanpaksuudeksi ahvenelle joko 0,17 tai 0,20 mm.

Tulipa testattua uuden pystyriimuverkon toimivuus merellä. Sijoitin sen päätyverkoksi seitsemän verkon jataan. Ainut saaliiksi tullut siika oli jäänyt uuteen pystyriimuverkkoon, joten ilmeisesti pauloitukset ja mitoitukset olivat onnistuneita. Muut verkot olivat tyhjiä.

Olen pauloittamassa merellä tapahtuvaan siiankalastukseen solmuväliltään 45 mm pystyriimuverkkoa 2,4 m korkeasta liinasta 0,17 mm langalla. Tarkoitus on madaltaa verkko noin 2-3 m välein sijoitettujen riimujen avulla 1,5 m korkeaksi ja kiinnittää liina riimuihin liinan keskikohdasta. Kysymys kuuluukin, että millaisella solmulla riimulangat kannattaa kiinnittää liinaan, jotta verkko pysyy mahdollisimman hyvin selvänä? Tarkoitus olisi, että riimulankoja tulee yhteen kohtaan aina kaksi (yksi kummallekin puolelle verkkoa) eli lankaa ei pujoteta liinan silmien läpi.

Entä oletteko kokeilleet verkon pituussuunnassa tapahtuvaa puohteuttamista siialle tai lahnalle? Esimerkiksi 30 m pitkän verkon lyhentämistä yläpaulaltaan narun avulla 20 m pitkäksi yläpaulaa laskoksille vetämällä. Parantaako oleellisesti saalista?

Eivätpä aina tunnu verkot vedessä säilyvän, minkä vuoksi joka kerta kalassa käydessä saa jännittää, että vieläkö pyydykset ovat tallella. Itseltäni  täällä länsirannikolla on varastettu kahteen otteeseen verkkoja. Ensimmäisellä kerralla koko pohjaan ankkuroitu verkko merkkeineen oli kähvelletty ja toisella kertaa puolet neljän verkon verkkojadasta oli varastettu. Lippumerkki oli jätetty vain toiseen päähän jataa. Tein kadonneista pyydyksistä aikanaan rikosilmoituksen poliisille. Näiden varkauksien lisäksi  hyvin merkittyihin ja reilusti veneväylien ulkopuolella oleviin pyydyksiin on ajettu veneellä ainakin kahdesti.

Tiedän myös tapauksen täältä länsirannikolta, jossa ulkomaiset kalavarkaat olivat talvella jääneet  kiinni tekemistään varkauksista ja tihutöistä. Talviverkkokalastajat olivat tietyllä alueella pitkään ihmetelleet jään päälle vedettyjä ja jäähän kiinnijäätyneitä verkkojaan ja kun eräs maatalon isäntä oli mennyt kokemaan omia talviverkkojaan, huomasi hän parin tyypin olevan jo niitä kokemassa. Suutuksissaan isäntä oli melkein käynyt käsiksi varkaisiin ja varkaat taas olivat kaivaneet puolustautumista varten puukot esille. Uhkaava tilanne ratkesi lopulta siten, että isäntä soitti poliisit paikalle selvittämään tilanteen.

Ennen kalastuslain pyydysten merkintäasetuksen muutosta olen nähnyt, että täällä länsirannikolla on merkitty ilmeisesti varkausien pelossa pitkiäkin verkkojatoja  jopa rapumertakohoa muistuttavilla olemattoman kokoisilla pyydysmerkeillä, jotka erottuvat vasta veneen ollessa vieressä.

Tämä menee hieman aiheen ulkopuolelle, mutta olisin kiinnostunut kuulemaan lisää tuosta Saxi-katiskasta roskakalapyydyksenä. Itselläni on vastaavan näköinen, mutta selkeästi pienempi Ufo-katiska, joka on osoittautunut etenkin ahvenen ja särjen pyynnissä todelliseksi pettymykseksi kun katiskaa vertaa perinteiseen rautalankakatiskaan. Onko tuo Saxi-mallin katiska osoittautunut perinteistä rautalankakatiskaa selvästi kalastavammaksi?

Itselläni on myös Lokka ja Teho katiskat, joista Lokka tuntuu pyytävän erityisesti roskakalakokoa kookkaampaa ahventa ja haukea. Perinteisen katiskan mallinen Teho taas näyttäisi soveltuvan myös roskakalan pyyntiin tiheän solmuvälin ansiosta. Kumpikaan malleista ei vaikuta olevan selvästi tavallista rautalankakatiskaa kalastavampia.

Olisi mielenkiintoista nähdä kuinka eri katiskamalleilla saadut saaliit poikkeavat toisistaan pitkän aikavälin roskakalapyynnissä. Vaan kukapa laatisi sellaisen vertailun? Erälehti?

Ensimmäinen kuoreenpyyntikokeilu 12 mm verkolla tuotti heti muutakin kuin kokemusta: yhdestä verkosta nousi noin kilon verran kohdelajin yksilöitä. Syvyyttä paikassa oli noin 5 m ja 1,8 m korkea verkko oli pohjaan laskettuna. Kuoreiden suusta pullahteli pieniä tokkoja verkosta irroitettaessa, joten ne lienevät olleen paikalla ruokailemassa. Valitettavasti kiiskejäkin oli muutama jäänyt verkkoon. Suurin yllätys kalastuksen jälkeen oli se, kuinka hyvän makuisia kuoreista tuli kun ne paistoi pannulla muikkujen tavoin. Omasta mielestä maku oli paljon parempi kuin kesällä pyydetyillä muikuilla. Puhkoin kuoreet siten kuin yleensä opastetaan eli katkoin ne hieman pään takana sijaitsevan hajurauhasen takaa.

Verkkojen solmuvälisäätely on nykyisin hyvin suosittu tapa kohdistaa kalastus jo sukukypsyyden saavuttaneisiin yksilöihin. Esimerkiksi monissa kuhajärvissä on siirrytty 55-60 mm solmuvälirajoituksiin. Kertokaapa millaisia rajoituksia kotivesistöissänne on otettu käyttöön ja mitä mieltä olette niistä? Toimiiko säätely toivotunlaisesti?

Omassa kotivesistössäni länsirannikolla on käytössä 45 mm solmuvälirajoitus ahvenen kutuajan ulkopuolella ja ahvenen kutuaikana 40 mm solmuvälirajoitus. Vaellussiikakantojen suojelua ajatellen solmuvälirajoitus saisi mielestäni olla lähempänä 50-55 mm. Mökkivesistössä Keski-Suomessa taas on 55 mm solmuvälirajoitus syvänteissä, millä pyritään suojelemaan kuhakantoja. Mielestäni rajoitus on ihan paikallaan, mutta voisi olla myös luokkaa 60 mm. Samalla kyseinen rajoitus mahdollistaa ahvenen verkkokalastuksen syvänteiden ulkopuolellla.

Tänä vuonna talviverkkokalastus uhkaa jäädä itseltäni kokonaan väliin, koska sairastelin ohuiden jäiden aikaan. Millä menetelmällä uittaisitte verkkonarun jään alle kun jäätä alkaa olla noin 30 cm? Onko uittosalko lautaa kätevämpi narua paksun jään alle uitettaessa?

Kertokaapas millaisia kokemuksia teillä on riimuverkoilla kalastamisesta niin avovesiaikaan kuin talvisinkin. Itselläni viime keväinen kalareissu jäi lähtemättömästi mieleen huikean lahnasaaliin ansiosta. Viritin järveen pyyntiin kaksi kappaletta 1,8 m korkeita 80 mm vinoriimuverkkoja yöksi ja niitä ylös nostettaessa niissä sätki  8 kappaletta 1,5-3 kg painoisia lähes ruokalatarjottimen kokoisia lahnoja, joista puolet päästin pois (tarkoitus ei ollut kalastaa lahnoja myyntiä varten). Kuhan pyyntiin tarkoitetut 60 ja 55 mm tavalliset verkot olivat antaneet samasta paikasta vain pieniä ja yksittäisiä alle kiloisia yksilöitä.

Valitettavasti riimuverkkoihin liittyy myös huonoja kokemuksia. Kerran vinoriimuverkkoa pakkauksesta poistaessani jouduin toteamaan, että pyydystä on mahdoton saada selväksi. Alapaula oli päässyt pyörähtämään riimujen välistä siten, että pyydystä oli lähestulkoon mahdoton saada enää selväksi ja verkko oli pilalla. Onneksi verkon valmistaja suostui vaihtamaan sotkeutuneen verkon uuteen.

Olen mahdollisesti lähdössä Kuusamon suuntaan lomailemaan ja suunnitelmissa olisi pyytää muikkua verkoilla. Olen kuullut, että alueen muikut ovat olleet viime vuosina pienikokoisia kantojen suuresta tiheydestä johtuen. Minkä solmuvälin verkolla muikkua kannattaisi lähteä yrittämään esimerkiksi Kitkajärvestä tai Iijärvestä tähän aikaan vuodesta?

Papuwokille vastaisin, että kaksoispauloitus tuntuisi vähentävän isosilmäisten verkkojen sotkeutumista. Mielestäni keskeinen ongelma myynnissä olevissa etenkin aasiasta tuoduissa käsinpauloitetuissa verkoissa on se, että  niissä on otettu liian monta liinan silmää yhteen pauloituslenkkiin ja pauloituksessa on käytetty heikkolaatuista ja liian paksua pauloituslankaa . Ylimääräisten silmien ottaminen pauloituslenkkeihin nopeuttaa olennaisesti verkon valmistusta, mutta käsiteltävyys ja kestävyys kärsii siitä.

Parhaat itse pauloittamani 55-80 mm verkot ovat olleet sellaisia, joissa yhteen pauloituslenkkiin on otettu ylä- ja alapaulalla vain yksi verkon silmä. Tällöin verkon herkkyys saadaan aikaiseksi hieman suositusta heikommin kantavaa yläpaulaa ja suhteellisen ohutlankaista liinaa (esim. 0,17 mm) käyttämällä. Kun vielä paulat saa kierteettömiksi, niin tuloksena on hyvin selvänä pysyvä ja herkän kalastava ja kestävä pyydys.

Erityisen tärkeää on hyvässä käsinpauloitetussa verkossa on huolellisesti tehdyt pauloitussolmut, joissa ei ole ylimääräisiä ulkonemia. Ja jos pauloituslankaa joudutaan katkaisemaan, jätetään lankojen päät pitkiksi, jopa 10-15 cm mittaisiksi, jolloin ne eivät aiheuta sotkuja. 

Arvostan pyydysten ekologisuutta ja siihen ajatusmaailmaan eivät käyttöiältään hyvin lyhytikäiset kertakulutustuotteet oikein sovi. Olisi kuitenkin mielenkiintoista kuulla, onko halpaverkkojen ja kaksoispauloitettujen laatuverkkojen käyttöiässä todellisuudessa suuria eroja vai onko kyse vain mielikuvasta. Itselläni ei ole aikaa moista testiä toteuttaa, mutta joku voisi ottaa sen projektikseen.

Olen jonkin verran harrastanut lahnan verkkokalastusta, mutta en ole mikään lahnanpyyntispesialisti. Sen kuitenkin olen huomannut, että kutuaikaan saalista tulee hyvin monenlaisilla verkoilla, jos ne vain muistaa laskea riittävän löysälle ja vähän kaarelle. Parhaita kutupyyntialueita järvillä ovat olleet vesikasvillisuuden valtaamat matalat savi- tai mutapohjaiset lahdet, joihin usein myös laskee pieni puro tai oja. Usein olen sijoittanut verkot kasvillisuudessa oleviin aukkoihin tai ruovikoiden reunoihin.

Lahnan kutuaika vaihtelee järvikohtaisesti ja lahna kutee monissa vesistöissä ilmeisesti useampina kertoina. Vanhan kansan mukaan lahnan kudun ollessa käynnissä tuomi kukkii, mikä osuu usein kohdalleen.

Riimutusta ei verkossa tarvitse olla kutupyynnissä, vaan riimutus on enemmänkin haitaksi vaikeutttaen verkon selvittelyä. Normaali verkon kaksoispauloitus ja riittävän ohut lanka (esim. 0,17-20 mm) takaavat kohtuulliset saaliit. Matalakin (esim. 1,5 m) verkko riittää, mutta pyyntisyvyyttä korkeamman verkon käyttäminen lisää löysän liinan määrää ja edesauttaa lahnojen takertumista. 55-60 mm verkko antaa karkeasti arvioituna eniten 0,3-0,6 kg lahnoja, mutta 70-100 mm verkoilla saaliskalojen paino alkaa olla suunnilleen luokkaa 0,7-1,5 kg. Koska kookkaita (reilusti yli 1 kg:n) lahnoja on järvissä melko vähän ja pientä lahnaa runsaasti, jäävät kappalemääräiset saaliit 90-120 mm verkoilla helposti vaatimattomiksi.

Lahnassa on hyvin pieniä ja teräviä ruotoja, minkä vuoksi pyynti keskittyy kuitenkin yleensä kookkaampiin yli 0,8 kg:n yksilöihin, joista ruodot on helpompi erotella lautasella kuin esim. 0,3-0,5 kg:n kaloista. Maukasta ja lähes siian veroista herkkua lahnasta voi valmistaa joko savustamalla tai uunissa paistamalla. Kalakeitossa en ole koskaan lahnaa kokeillut, mutta varmaan se siihenkin sopii. Epämiellyttävänä yllätyksenä lahnaa avatessa saattaa kalasta joskus löytyä kookas hihnamadon toukka, joka ei kuitenkaan ole ihmiselle vaarallinen, vaan loisii vesilinnuissa.

Kudun mentyä ohi olen saanut lahnaa kuhan pyynnin yhteydessä syvään suuntautuneista niemien kärjistä, matalista muta- ja savipohjaisista lahdista ja talvisin syvänteiden reunoilta.