Chat

Show Posts

This section allows you to view all posts made by this member. Note that you can only see posts made in areas you currently have access to.


Messages - Rautuseppo

Pages: [1] 2 3 4
1
Kaikkea kalastuksesta / Vs: Television kalastusohjelmat
« on: December 01, 2010, 21:51:47  »
Huomasiko muut, että viimeisessä Kenraali Panchossa tullut Korpelan "lohi" oli kyllä päivänselvä taimen :). Kalaa kuvattiin vain mahan puolelta veden yläpuolella ja jo pelkkä väri kertoi totuuden. Noo, tärkeintähän on, että Tommi voi sanoa saaneensa perholla lohen, tosin enemmän olisin kyllä sitä kalaa taimenena arvostanut, mutta liekkö piti lupamaksut jollain maksaa.

2
Muut talvikalastusvälineet / Vs: Minkälainen jalkine käytössä?
« on: December 01, 2010, 17:50:59  »
Käväisin Motonetissä tarkoituksena ostaa juurikin nuo Safari Termot, mutta toisinpa kävi. Kengät olivat juurikin niin halvan ja hentoisen oloiset, mitä ounastelinkin. Kaikki kehut ja hyvät kommentit unohtuivat kun veti saappaat jalkaan, tai viimeistään kun niillä yritti kävellä. Vieressä olleet Kamikin Icelandit vakuuttivat taasen laadullaan tämän pilkkijän, eikä hintaerokaan ollut esimerkiksi Powerbootseihin kuin 10 euroa (tosin nettikaupassa hinta näyttää olevan sama kuin PBootseilla, eli 69€).

Varmasti saappaat ovat lämpimät, mutta kävelemisestä en saanut näillä miellyttävää mitenkään. Kestävyyskin nojaa liikaa tuuriin, kun selvästi jokin vähänkään terävämpi esine voi helposti rikkoa saappaan.

3
Pilkintä / Vs: Pilkkikausi avattu
« on: November 25, 2010, 22:14:26  »
Saanen kysyä, jotta onkohan Rautusepon kuvassa ahvenen suupielessä MA-Leech? Jos on, niin miten pelittää ahvenhommissa?

Laxmanin leechi, mitkä irtoaa täältä oulusta hintaan 2,90 / 2kpl. Isommille appuroilla näytti kelpaavan, mutta hieman liian vähän karvaa omaan makuun, joten tuossa jo modailin muutamiin vähän lisää "eloa". Ei tuo kyllä tuollaisenakaan täysin huono voi olla, kun ilman kärpäsentoukkia kelpasi appuroille mukisematta, joten siksipä piti muutama jättää ihan originaaliin muotoon.

4
Kaikkea kalastuksesta / Vs: uusi aluelupa ja valtion kortti
« on: November 25, 2010, 13:57:19  »
http://www.yle.fi/alueet/oulu/2010/11/yhdella_kortilla_kalaan_2127621.html

En ymmärrä miten tuota läänikohtaisen kalastuksenhoitomaksun maksamista yleensäkään venytettiin vuoteen 2012, mutta eipä ole mikään maailman paras tämä uusikaan systeemi. Käsitykseni mukaan myös kerran kesässä kalastavan pitää maksaa tuo 50e lupa, mikä on täysin kohtuutonta ja lupa jää varmasti maksamatta. Myös eläkeläisten pitää maksaa tämä uusi lupa.

Pelkistetysti voidaan ajatella, että lupa yhdistää länikohtaisen maksun koko maata kattavaksi (30e) ja kalastuksenhoitomaksu pysyy ennallaan (20e). Tämä siis hyödyttää useissa lääneissä kalastavia, mutta pelkällä kalastuksenhoitomaksulla pärjänneet joutuvat kaivaa kuvetta hieman enemmän.

Linkkaamani juttu julkaistiin alunperin niin, että 1 vapa / viehe = 50€, eli neljällä vavalla uisteleva joutuisi maksamaan 200€, kahdeksalla 400€ jne. Mistään en löytänyt informaatiota, että oliko tämä RKTL:n kokeilu, miten ihmiset ottavat uutisen vastaan, vaiko YLE:ltä vain (totutun) huonoa uutisointia. Tuo Savon Sanomien juttuhan puhuu nimenomaan yhdestä vavasta/kuvasta.

Joka tapauksessa, yhteen korttiin siirtyminen olisi huomattava parannus. Lisää informaatiota kuitenkin kaivattaisiin, ennen kuin tästä voi vetää lopullisia johtopäätöksiä.

5
Pilkintä / Vs: Pilkkikausi avattu
« on: November 24, 2010, 16:44:45  »
Kauden avauskala:



näitä tuli pannullinen soppelisti, yksi kookkaampikin. Kuten hyviin tapoihin kuuluu, suurin pääsi karkuun, eli ajattaa jäälle taas huomenna =). On se mukavaa tämä pilkkiminen.

6
Muut talvikalastusvälineet / Vs: Minkälainen jalkine käytössä?
« on: November 23, 2010, 20:29:12  »
Kuulemani mukaan powerbootsit 69€ kärkkäisellä. Voiko joku vahvistaa? (nettisivuista ei selvinnyt)

7
Pilkintä / Vs: Jäätilanne 2010-2011
« on: November 23, 2010, 13:11:19  »
OULU, sisävesi

jäätilanne 10-13 senttiä teräsjäätä

lunta 2-7 senttiä jään päällä

8
Pilkintä / Vs: Pilkkikausi avattu
« on: November 21, 2010, 20:19:58  »
Pari edellistä talvea on kyllä ollut kelien puolesta niin rasittavia, että joskohan meitä pilkkijöitä nyt tänä talvena säillä hellittäisiin. Omat pilkkipaikkani olivat ainakin kaksi edellistä talvea niin lumen peitossa, että kalastaminen, kalan saamisesta puhumattakaan, oli erittäin hankalaa. Koukkujakin jos kävi laskemassa, niin seraavana päivänä sai nostohommiin varata kahluusaappaat, kun paksu lumikerros oli painanut jäätä ja imaissut vettä jään päälle. Kelkkamiehetkin valittelivat, että merelle ei uskalla kelkalla edes mennä.
Josko nyt nähtäisiin tänä talvena kunnon pakkasia, eikä lunta tulisi jäälle niin järkyttävää määrää.

Kotijärven matalikoilla kävin jo kokeilemassa, ja pakkasyön jälkeen jää kantoi rätisten painoni. Jäälle en kuitenkaan vielä uskaltautunut. Viikon päästä uudelleen siikapilkille, kunhan vain jäätä tulisi muutama sentti lisää.

9
Kaikkea kalastuksesta / Vs: Kalastuskuvia tänne.
« on: October 03, 2010, 19:52:42  »
Tänään 9 tuntia lammella ja 5 kirjolohta sieltä tuli, tosin meitä oli 4 ja yhteensä tuli 37  :-)

Kah, vieläkö niitä löytyy lampia missä ei ole saaliskiintiöitä. Liekkö tuo toinen vasemmalta edellisvuonna istutettu, pyrstöstä ja masusta pääteltynä :).

10
Heittokalastus / Vs: Hauen syyskalastus - Miten, mistä ja millä?
« on: September 30, 2010, 00:07:42  »
Uusimmassa ERÄ-lehdessä on erittäin hyvää tietoa hauen liikkeistä ympäri vuoden, ottiväreistä, ruokavaliosta jne. sekä paljon paljon muuta.

11
Kaikkea kalastuksesta / Vs: Kalastuskuvia tänne.
« on: September 28, 2010, 22:01:26  »
Vaimon muokkaama...


12
Rakentelu / Vs: Katiskan rakentelu
« on: September 27, 2010, 22:35:23  »
Polttareissa pojat anto minkkiverkkoa ja teräslankaa ja virvoikepullon ja tuumas että kahen tunnin päästä pitää olla katiska valamiina. Reilun parin tunnin päästä saatiinkin valmis katiska veteen ja siitä kolmen tunnin päästä tarkistus ja Fisuhan se siellä oli! Väittäisin että jopa komia katiska tuli olosuhteisiin nähden, mikä jäikin mökin seinustalle odottelemaan uusia käyttäjiä. Eipä ollu tullu aiemmin katiskoita koottua ja hyvin onnistu, eli eipä tuo mitenkään kamalan hankalaa ole.

13
Kaikkea kalastuksesta / Vs: Kalastuskuvia tänne.
« on: September 26, 2010, 13:18:55  »
Onnea Rautuseppo!Legendaarinen 2kilon siika, vai onko vielä isompi?

Toinen 1,8 ja toinen 2,25 :)

14
Perhokalastus / Vs: pflueger- perhosetti
« on: September 26, 2010, 10:40:15  »
Ostinpa tuon setin Oulun Tokmannilta hintaan 28€ (30% ale), ja vaikka useita satkujen vapoja omistankin, on kyseessä ihan toimiva vapa (+hinta/laatu). Vapa on suhteellisen hidas ja raskas, eikä todellakaan ole ihanteellinen asloittelijalle. Silti, jokainen täälläkin varmasti tietää että parempaa on olemassa, eikä tuon vavan huonouden takia lopeta harrastusta.

Alle kolmenkymmenen euron vehkeeksi on kyllä täysin toimiva peli. Itse ostin vavan mökkipeliksi lähinnä pikkuvaappujen vetoon, missä se osoitti muutama viikko sitten toimivuutensa. Tosin siimahan siihen kyllä piti vaihtaa, kuten joku mainitsikin aiemmin. Oma 3 vuotta sitten alelaarista ostamani kärkiuppoava 7€ siima toimi erinomaisesti ja helpotti kummasti heittämistä.

Korjatkaa jos olen väärässä, mutta minulla on sellainen käsitys, että perhovapoja valmistaa 3 eri tehdasta. Vapoja viimeisteleviä tehtaita onkin sitten enemmän, mutta kaikki vavat olisivat alkujaan kolmesta tehtaasta lähtöisin. Eivät nämä halpisvavatkaan täysin "pirkkaa" siis ole, vaan pienillä modauksilla ihan käyttökelpoisia vehkeitä.

Itse suosittelen +

15
Kaikkea kalastuksesta / Vs: Kalastuskuvia tänne.
« on: September 26, 2010, 09:39:22  »

Siikojen yhteispaino 4kg. (isäukko kuvassa)

Syyskaverukset: Tarmo ja Tane



16
No joo ,heittokelan käyttö kielletty suomensin minä tuon säännön, siis virvelivälineet ym. syöttionget joita heittoon soveltuvalla kelalla käytellään.

Oikein tulkittu, ja tervetuloa!

Sen verran avajaisista mainittakoon, että osanotto oli kiitettävää ja lisää istutuksia tulemme tekemään vielä tänä kesänä. Toivottavasti jostain saamme taimenta tai nieriää.

17
Kalastuskauden avajaiset pidetään Kannuksen Eskolassa Leppilammella 19.6 kello 14:00. Järvi sijaitsee Eskolan kylässä Keski-Pohjanmaalla, 50km Kokkolasta Kajaaniin. Järvelle opastukset löytyvät Eskolan kylän kohdalta tieltä 28. Lupia myy Eskolan kyläkaupat Antinoja ja Junnola, Eskolan Grillibaari, sekä Tuomo Alanko 0400-751644.

Järven lohikalastoon kuuluu kirjolohi, puronieriä, taimen ja siika. Muuta kalastoa ovat lähinä ahven ja ruutana, mistä molempia tavataan yli kiloisena joka vuosi. Kirjohia on istutettu viimeksi 2 viikkoa sitten, minkä jälkeen järvi on ollut rauhoitettuna.

Kalastuskunnan kokouksessa päätettiin yksimielisesti, että kaikenlainen kela-ongen käyttö kielletään, mikä käytännössä kieltää tahnapyynnin ja virvelin ja ongen (heittokohon) yhdistelmän.

Lupien hinnat:
Vuorokausilupa: 10€ + kirjausmaksu 1€,
Kausilupa: 100€ (koskee myös talvikauden)
2 lohikalaa/Lupa
Alle 16v. vanhmpien kanssa samalla luvalla
Mahdollisuus myös venevuokraan






Lisätietoja Tuomo Alanko  0400-751644

Tervetuloa!

18
Pilkintä / Vs: Kalojen houkutus pilkkiessä
« on: February 09, 2010, 23:14:35  »
Kyllähän kaikenlaisten toukkien ja ryynien pudottaminen avanton suurimmissa osissa kisoista on kiellettyä. Jos kuitenkin vapaa-aikana meinaat kokeilla, niin mäskäyshän on särkikalojen pyyntiin erinomaisen tehokas väline. Pelkillä kauraryyneillä pääsee jo hyvin pitkälle (nimenomaan särkikaloja pyytäessä) ja se on todella tehokasta.

19
Uutiset ja pelin kehitys / Vs: Propilkki 2 v. 0.8 kehitys-thread
« on: February 09, 2010, 08:54:47  »
4) Me ollaan tehty peliä jo yli 10v. Jossain tulee se raja vastaan. Kaikki hyvät ideat ympättynä peliin veisi toiset 10v. Ei ole mitenkään varmaa, että me halutaan/jaksetaan enää sitä tehdä. Tällä hetkellä kehityskaari on laskettu versioon 1.0 asti ja todella tiukat liikkumarajat 0.8 ja 0.9 sisällölle on palaverissa päätetty. 1.0 sisältää viimeiset fiksaukset ja siloittelut sitten ja sen jälkeen homma on hyvin pitkälti "herran haltuun", että jatketaanko tekemistä vai ei. IDeoita ja asioita olisi paljon, mitä sinne jää.. (arcade-moodit, "manager-moodi", tiimipelit jne.. kaikki nuo on pitkälti 1.0 jälkeistä kehitystä). Ihmisellä on kuitenkin vain 1 elämä ja siihen pitää mahtua muutakin kuin yhden ja saman asian toistoa. Se on minun/meidän näkemys tällä hetkellä.

---

Ei ole yritystä tai edes yhdistystä perustettu. Sen vuoksi mitään liiketoimintaakaan ei ole, eikä pelissä ole mitään valtavia mainoksia tai oheistuotteita tai muuta maksullista toimintaa.

Siksi kysyin, koska tunnen useita (erittäin päteviä) koodareita/graafikoita ja opiskeljiatovereita jotka tällaisten projektien parissa mielellään auttaisivat, suorittaen esimerkiksi yleis- tai ammattiharjoittelun, puhumattakaan työelämälähtöisistä vapaista opinnoista. Tiedän, että teillä on varmasti käynyt tämäkin mielessä, mutta pakkohan se on kaikkensa tehdä kun puhutaan niinkin uhkaavista asioista kuin kehitystyön lopettamisesta (mikä tietysti on ymmärrettävää). Myös koodin myyminen 1.0:n jälkeen taitaa olla pois kysymyksestä?

ProPilkki on niin hieno peli, että puoliammattilaisena on pakko arvostaa pelin maksuttomuutta, kun sitä vertaa työn jälkeen. Ei taida suomessa olla toista tällaista projektia olemassa, ei ainakaan heti tule mieleen. Pakko on myös arvostaa kehittäjien ja pelaajien yhteistyötä ja vuorovaikutusta, joka sekin on alalla ainutlaatuista näin hyvin toimivana.

Tehkäähän ihan rauhassa se 1.0. Kaikki ennakko-odotukset on tähän mennessä ylitetty, eikä pelistä saa enää huonoa tekemälläkään.

20
Uutiset ja pelin kehitys / Vs: Propilkki 2 v. 0.8 kehitys-thread
« on: February 09, 2010, 07:32:33  »
Voitteko hieman valottaa minkälaista tuosta Kampanjasta on kaavailtu? Tietty käsitys pyörii päässä ja näen siinä rajattomasti mahdollisuuksia laajentaa peliä. Sinnehän on helppo luoda sisältöä hyvillä ideoilla joutumatta koodaamaan valikkoja kummempaa. Haluan vain varmistaa että itse pilkkimisen ympärille ollaan mietitty ympäristö, mikä tekee kampanjapelaamisesta riittävän erilaista, haasteellista ja palkitsevaa. Tuleeko kampanja liittymään nettipelaamiseen millään tavalla (niin tietää mitä ideoita ehdottaa ja mitä ei. mielestäni oleellinen tieto ja kampanjaa voi kehittää molempiin suuntiin)?

Minkälaisia kisatyyppejä kampanjaan kaavaillaan, tyyliin vain netissä pelattavissa oleva maratonpilkin joukkuekisa, missä esim. tunnin pilkinnän jälkeen voittaja(t) avaisi itselleen uuden palkinnon (vapa, pilkki, vesistö, siima, syötti, kulkuväline, haalari, nostokoukku, karvalakki, kaira, viila jne jne), voisi olla mielenkiintoinen. Tai mahdollisesti joukkuekilpailu kommunikaatioon kykenevien tietokonepelaajien kanssa... Ideoita löytyy, jos vain viitsitte hieman avata mihin suuntaan kampanjaa aiotaan kehittää. Kannattaako tulevissa versioissa enää julkaista lisää vesistöjä (tai edes niiden nimiä), vai kannattaisiko ne säästää suoraan kampanjaa varten (näin itse ainakin tekisin), vaiko kenties niitä on jo valmiiksi tarpeeksi jemmassa? ;)

Vielä loppuun pidempään mielessäni pyörinyt kysymys, mihin en googlaamalla löytänyt vastausta: onko Procyonin ympärille perustettu yritystä?

21
Oulun lääni / Vs: Oijärvi
« on: February 07, 2010, 15:55:21  »
Taas yksi reissu takana Oijärvelle, ja varmaa on, ettei ollut viimeinen tänä talvena. Hieman lähtö myöhästyi erinäisten ongelmien takia, mutta järvelle päästiin 11:00. Jäätä oli noin kairan kierteiden verran, joten se hieman rajoitti rantapaikkojen kalastusta. Sama vanha tuttu ahvenpaikka tarjosi n. kilon ahvenfilettä ja ihan mukavan säkin mätiä, mitä muuten löytyi melkein jokaisen ahvenen mahasta erittäin runsaasti. Mitään mörköjä ei ahventen osalta tällä kertaa jään päälle noussut, mutta erinomaisia ruokakaloja sitäkin enemmän. Ilman järeämpää kosketusta ei kuitenkaan tälläkään kertaa tarvinut pois lähteä, sillä 12 sentin haukileikarin päässä ollut vanha ambulanssitasuri sai kyytiä puolenpäivän aikaan. 5 sekuntia ja 30 metriä siimaa myöhemmin hauen suu osoittautui kuitenkin leikaria pidemmäksi, eikä nailon-siimani voinut mitään hauen terävälle hammasrivistölle. Perhana, sen verran jätti mukavan vapinan käteen, että takuuvarmasti tulee seuraavien viikkojen aikana uusia reissuja tehtyä, tosin hieman pidemmällä kaavalla iskukoukkujen kera.

Päivän ehdoton pilkki oli pieni (4cm?) kupari valio missä toisella puolella kirkas hologrammiteippi ja ketjun päässä punainen värikoukku (punaisilla toukilla). Muuta pystypilkit tuntuivat huomattavasti huonommilta, tosin kalan löydyttyä (kupari/puna) morri toimi kohtalaisesti. Tasuriin ahvenet eivät tällä kertaa innostuneet, liekkö sitten syy uittajassa vai uitettavissa, luultavasti molemmissa.

Lisää reissuja tulossa ja kyytiin mahtuu aina, eli ilmoitelkaahan jos haluja löytyy. Seura kelpaa aina.

22
Oulun lääni / Vs: Oijärvi
« on: February 02, 2010, 10:26:11  »
Sunnuntaina 7.2 Olen menossa uusimaan viime talven pilkkireissun. Lähden Oulusta aamulla kahdeksan aikaan ja palaan varmasti viiden korvilla takaisin. Jos Joni tervehtyy siihen mennessä lenssustaan, lähtee hän varmaankin mukaan, mutta autossa on kyllä tilaa useammalle jos kiinnostusta löytyy!

Tarkoituksena käydä aamulla onkimassa täkykalat ja laittamassa muutama iskukoukku ja käydä pilkkimässä, kuulemma tänäkin talvena toimineesta, hyvästä ahvenpaikasta ruokakalat. Olen myös kiinnostunut hauen tasuripilkinnästä, joten sitä tulee samalla varmasti koitettua. Viime vuonna oli mukana nuotiotarpeet mitkä tulee varmasti otettua myös nyt mukaan, niin saa juoda nuotion äärellä kuumat kaakaot ja paistaa makkaraa.

Vastaile tähän topicciin tai laita yv:tä jos haluatte matkaan.

23
Länsi-Suomi / Vs: KEITELE
« on: October 15, 2009, 18:13:27  »
Kertokaas, minkälainen on tilanne keiteleellä? Olen lähdössä sinne tuulastamaan viikon päästä ja hieman askarruttaa että jokohan nuo jäät ehtivät sotkea suunnitelmani. Ovatko rantavedet lehdistä puhtaita ja miten veden lämpötila? Käsittääkseni ajan pitäisi olla suhteellisen otollinen atraimen uitolle, mutta ettei vaan olosuhteet pääse sotkemaan reissua...

24
Kaikkea kalastuksesta / Vs: Kalastuskuvia tänne.
« on: October 14, 2009, 03:20:15  »
Välillä kuvia ihan pelkistä kalastusmaisemista mitä on vuoden mittaan kännykkään tallentunut:





Mökkilaiturilta juhannusyön taikaa



25
Perhokalastus / Vs: Puronieriä!
« on: September 25, 2009, 07:58:30  »
YV:t laitettu, niin ei mene mainostamiseksi =]

26
Perhokalastus / Vs: Kaloja ympäri vuoden. Mitä perhoja?
« on: September 25, 2009, 07:53:30  »
Itse lähtisin kyllä etsimään puronieriöitä joen rauhallisemmista koskista. Puronieriän tyypillinen paikka on kosken alapuolella syvänteissä, missä virta tuo kokoajan lisää ruokaa, mutta joki tarjoaa suojaa koskea enemmän. Tähän aikaan vuodesta tavoittelisin siis puroniesiää uppoperholla. Kannattaa myös painaa mieleen mistä kohtaa puronieriöitä olet joesta saanut, sillä se on hyvin tarkka reviiristään. Suurella todennäköisyydellä saat näistä kohdista myös lisää kalaa, varsinkin jos ne muistuttavat edellä mainittua suvantoa. Toki jokaisella joella on omat konstinsa, mutta ainakin noista pohjoisen joista missä samoja kaloja olen tavannut, voi joesta suoraan sanoa mistä kohdalta saa taimenta ja mistä nieriää.

ps. kokeile pientä puna-valkoista streameria

27
Onginta / Vs: 2009 vuoden onginta saaliit ja kuvat
« on: September 21, 2009, 23:32:42  »
Tuli tos äske kaverinkaa ongittuu 11kg kirree,yhteesä 8klp,suurin 2,4kg

Melekonen läjä :)  tais vaatia monet lisäluvat

28
Hauskin saalis ehkä vapa ja kela missä siiman nokassa kiloinen kirjolohi kiinni. Tiedä lasketaanko tätä roinaksi, mutta ihmetystä se herätti sen kymmenen minuuttia ennen kuin omistaja vermeille löytyi =)  Tästä on jo aikaa ehkä 15 vuotta, mutta edelleen hymyilyttää se ihmetyksen määrä. Omistajan vuolaat kiitoksen sanat olivat nekin kyllä mieleen painuvat: "turha on tästä sitte mitään palkkiota oottaa"  =)

29
Heittokalastus / Hauen syyskalastus
« on: September 21, 2009, 10:19:54  »
Tarkoitus on jakaa kokemuksia hauen syyskalastuksesta. Nyt kun syksy tekee tuloaan, suomen vesien kuningas alkaa käyttäytymään eri tavalla ja niitä tapaa eri paikoista kuin kesällä. Selvää on, että vesien viileneminen vaikuttaa mitä suurimmassa määrin asiaan, mutta varmasti muitakin syitä muutokseen löytyy. Syksynhän pitäisi olla hauen kalastukselle otollisinta aikaa ja onhan hauen paino suurimmillaan näin syysaikaan (kutuaikaa lukuunottamatta).
Mitäs mieltä olette seuraavista:

  • Milloin hauki alkaa nousemaan syvyyksistä matalikoille, ja mitkä asiat vaikuttavat tähän
  • Mihin syvyyteen hauki todellisuudessa nousee
  • Millainen uittotapa sopii vaapulle tai jerkille
  • Ottivärit ja uistintyypit
  • Paras pyyntiaika vuorokaudesta

Tietenkin erilaisilla vesillä kalat käyttäytyvät eri tavalla, eikä hauki tee poikkeusta tähän sääntöön. Joten jos siis olette tarkemmin perehtyneet johonkin tietyn järven haukikantaan, niin muistakaa mainita järven perustiedot edes suurinpiirtein: pinta-ala, kalasto, syvyydet, pohja. Syksyllä satunnainenkin kalastaja voi siis tavoittaa suurhauen rannalta kalastamalla, mikä tekee syksystä parasta aikaa myös uusien kalavesien etsimiselle. Kirkasvetiissä järvissä taas pääsee tarjoamaan hauelle atrainta, mikä onkin allekirjoittaneen mielestä ehkä jännittävin kalastusmuoto.

30
On vanha aihe, mutta haluaisin kysyä, että onko Ylivieskassa lohikaloja muualla, kuin Raudaskylän montussa, ku olen kuullut, että olisi jossakin joessa Lähellä keskustaa harria ja Padingin padolla taimenta, että onko näillä "tiedoilla" mitään perää?

Ylivieskasta parikymmentä kilsaa kannukseen päin, Eskolan kohdalla Leppilammesta löytyy ainakin puronieriää (2,1kg), taimenta (4,1kg) ja kirjolohta (3kg), sekä kookasta ahventa (yli 1kg), perässä tämän perheen ennätykset.

Pages: [1] 2 3 4


center>