5
« on: April 22, 2013, 21:52:39 »
Ajattelin kokeilla jotain muuta kalastusmuotoa kuin perus vieheen viskelyä niin pitkäsiimalla kalastus alkoi kiinnostamaan. Itse ajattelin tehdä ihan tekemisenilosta ja onhan se kivaa puuhaastelua lauantai iltana parin oluen kera. 100m ja 20 koukkusen ajattelin näin aluksi tehdä ja vähän testailla miten homma toimii. Eli selkäsiimaksi 1,5mm uppoava, tapsit kuitusiimasta noin 5m välein selkäsiimaan lukoilla kiinni eli selkäsiimaan tulee ristileikareita. 5 koukun jälkeen paino, seuraavien 5 koukun jälkeen koho ja taas 5 koukun jälkeen paino että saa siiman pysymään välivedessäkin. Alkuun ja loppuun tietenkin painot ja kohot. Koukut tietenkin tarvitaan mutta ne katsotaan sitten kalastettavan lajin mukaan. Hauelle tietenkin isommat ja ahvenelle pienemmät. Keskimmäiseen kohoon ajattelin pistää noin metrin narun että ei ihan pinnassa olisi. Kertokaa tietenkin omat kokemuksenne pitkäsiimojen tekemisestä? Vinkkejä otetaan vastaan. Ja kokemuksia muutenkin kyseisestä kalastusmuodosta.