Komppaan Fiskiä, täälläpäin suuntana Kontioranta. Toistaiseksi lähtö ei ärsytä. Tosin hieman tympäisee, koska joutuu itse lähtemään siinä vaiheessa, kun suurin osa kavereista ja tutuista pääsee pois. Lisäksi tuntuu, että tuli valittua väärä lähtöerä. Pimeyttä, kylmää ja lunta inhoavana ihmisenä olisin mieluummin suorittanut esim. P-kauden kesällä, mutta itsepä tämän I/12 erän valitsin, joten ei auta valittaa

Löysin käyttöturvatiedotteen, tosin se olikin Ohenne 08:lle eikä Regularille. Ja ainakin KMC:n uistinnikkareiden mukaan Pakcem käy mainiosti Cabin lakkojen ohentamiseen.

Ohenne 08:

1-Metoksi-2-propanoli n. 9 %
Ksyleeni, isomeerien seos n. 27 %
Tolueeni n. 39 %
n-Butyyliasetaatti n. 10 %
Asetoni n. 15 %

http://www.kalamies.com/foorumi/viewtopic.php?f=8&t=29964&p=639639&hilit=+ohenne#p639639

Tuttu tunne! Meillä on Lappajärvellä sama homma. Sonera on ainut operaattori jolta netin saa tuonne,  sekin vain megaisena jonka nopeus on todella KAUKANA siitä. Todellisuus liikkuu hyvinkin pitkälti samoissa lukemissa kuin sulla ja kaiken lisäksi välillä katkeilee yhteys koko ajan. Soneraahan tämä asia ei pahemmin kiinnosta, aina luvataan selvittää asiaa mutta mitään ei vielä ole tapahtunut(ei ole hirveän ahkerasti kyllä pommitettukkaan). Kuluttaja-asiamiehellä vissiin pitäisi ruveta uhkailemaan että sais jotain aikaan. Ja kaikista hauskinta on että tuo maksaa 39€/ kk.... Samalla hintaa saan Oulussa kämpille 100/100 megaisen yhteyden joka tosiaankin on suhteellisen lähellä ilmoitettua!

Joo, täällä päin on myös ongelmana nuo jatkuvat, muutamia sekunteja kestävät täydelliset katkokset. Minuutin aikana saattaa olla yhteys yhteensä yli 30 sekunnin ajan poikki, parhaimmillaan yhteys on poikki yhdeksän sekuntia kymmenen sekunnin aikana. Lisäksi yhteysnopeus on tuon yhden sekunnin aikana n. 20-40 % luvatusta eli megasta... Eiköhän laiteta molemmat noottia eteenpäin, tuolta löytyy ohjeet: http://www.kuluttajavirasto.fi/Page/0832bbdf-7a9a-4409-a42c-26293520bbd7.aspx

Piipahdin illalla salmella kalastamassa harppuunalla. Kohdekaloina oli tällä kertaa hauki ja ko. rehevöityneellä salmella viime vuosina rutkasti lisääntyneet lahnat ja sorvat, joita lähdin tavoittelemaan salmeen laskevan puron suun vieressä sijaitsevista kaislikoista ja lumpeikoista.

Alku oli lupaava, sillä näin ensimmäisen ammuttavan kokoisen kalan vain parin potkun jälkeen — 1,5-kiloisen hauen. Kala makasi pohjassa passiivisena, joten aloin lähestyä kalaa varovasti. Lähestyin haukea hyvästä suunnasta eli takaa, jolloin olin siis sen kylkiviiva- ja näköaistin katvealueella, joten pääsin melko lähelle kalaa tiheästä kaislikosta huolimatta. Hauki kuitenkin havaitsi minut viime tingassa, ja ui juuri 60 cm harppuunan kantaman ulkopuolelle ja jäi tarkkailemaan minua. Sen jälkeen samanlaista kissa-hiiri-leikkiä jatkui pari minuuttia, kunnes kala sai tarpeekseen ja otti hatkat. Noh, ajattelin jatkaa matkaa ja ladata harppuunan vasta kaislikon ulkopuolella, mikä osoittautui pian virheeksi. Aivan nenän edestä (etäisyys n. 1 m) ui nimittäin noin 600- ja 300-grammaiset sorvat, mutta minä pystyin vain katselemaan avuttomana punakonttien kauniita eviä, kun harppuuna ei ollut latingissa.

Siirryin puron toisella puolella olevan kaislikon laitamille ja jatkoin matkaa kaislikon reunaa pitkin. Hetkeen en nähnyt edes pieniä sinttejä, mikä ihmetytti suuresti, sillä yleensä kyseisen tiheän kaislikon laita on täynnä sekä isoa että pientä kalaa. Saavuin tiheän lumpeikon laitaville ja uin lumpeikon sisään tähystäen samalla mahdollisia lahnoja, mutta en nähnyt edelleenkään kaloja missään. Skannasin lumpeikkoa kymmenen minuutin ajan, kunnes olin käynyt koko alueen läpi, ja lähdin jatkamaan matkaa seuraavaa lumpeikkoa kohti. Ehdin lumpeikon laitaville, kun yhtäkkiä huomasin vasemmalla vieressä kaksi tummaa hahmoa. Mitä helv... kaksi 1-1,5 kg lahnaa ui melkein syliin! Yllätyin niin, että en tajunnut painaa heti liipaisinta. Lahnat älysivät käyttää tilaisuutta hyväksi, ja pakenivat hirmuista vauhtia poispäin. Seurasin lättyjä vain muutaman metrin matkan ja luovutin suosiolla.

Jatkoin suoraan seuraavaan lumpeikkoon hieman vauhdikkaammin (tosin pidin silmällä kaislikon laitaa haukien varalta). Heti lumpeikon laitaville päästyäni näin n. kiloisen hauen, jota en kuitenkaan viitsinyt ampua. Päätin kuitenkin testata lähestymistaitojani, ja liikuin hitaasti tuota kaislikon tiikeriä kohti vienolla sammakkopotkulla. Onnistuin tökkäämään sitä nuolen kärjen sivulla hennosti kylkeen, jess! Hauki ampaisi tietysti tiehensä. Jatkoin lumpeikon tutkimista, mutta löysin vain pikkusinttejä.

Tässä vaiheessa muistin lumpeikon vieressä olevan alueen, jossa kasvoi melkoisen tiheässä erilaisia tuuheita vesikasveja – ilmiselvä limatuubien tukikohta siis! Tosin hauet viihtyvät siellä rehujen seassa ihan syystä, niitä kun ei meinaa huomata sieltä tupsujen seasta millään. Ehdin uida vain kymmenen metriä, kunnes huomasin lähes suoraan allani pohjassa parikiloisen hauen. Jähmetyin niille sijoilleni, ja nostin harppuunaa hitaasti kohti jänkäkoiran niskaa. Koukistin sormea, ja... prk, yhtäkkiä hauen paikalla olikin vain sen jälkeensä jättämä mutapilvi. Mokoma ei antanut minkäänlaista varoitusta lähdöstään! Yleensä pohjassa makaava hauki nousee n. 10 senttiä irti pohjasta, kun se huomaa sitä lähestyvän vaaran. Tämä yksilö suoritti kuitenkin lähtöseremonian ns. lyhyen kaavan mukaan, ja jäin auttamatta kakkoseksi.

Olin nyt jo melko lähellä kaislikon päässä sijaitsevaa mökkiä, joten päätin siirtyä salmen toiselle puolelle saaren rannan tuntumaan. Uin salmen yli, ja lähdin uimaan lumpeikon reunaa pitkin. Näin vain parven n. 300-grammaisia sorvia, mutta nekin jäivät vain havainnoiksi saaliin sijaan, koska varmistin oli unohtunut päälle salmen ylityksen jäljiltä... Jatkoin vielä hetken saaren rantaa pitkin, mutta koska aurinko alkoi laskea ja näkyvyys heiketä, päätin lähteä uimaan hiljakseen takaisinpäin – toki samalla katsellen ympärille mahdollisten kalojen varalta. Näin kuitenkin vain noin 150-grammaisen ahvenen ja pari särkeä.

Reissusta jäi ihan hyvä maku suuhun, vaikkei kalaa tullutkaan tällä kertaa. Jospa se lahna jäisi viimeinkin nuolen varteen sitten seuraavalla kerralla...

-eza

Päätin keväällä aloittaa vihdoinkin harppuunakalastamaan, ja välineet (poislukien märkäpuku ja räpylät) hain viikko sitten lajin harrastamiseen tarvittavaa välineistöä myyvän nettikauppa SfStoren roadtripiltä. Märkäpuvun ja räpsät sain lainaan tädin mieheltä. Mittatilausmärkkäri on tulossa Italiasta ja räpsät Virosta.

Olen käynyt sukeltelemassa kuutena päivänä, lähinnä selän laitavilla olevien saarien hiekka/kivirannoilla ahvenien ja haukien perässä. Saalista kertyi kahdella ekalla reissulla ihan mukavasti, ahvenia n. 6-7 kg, keskipaino n. 300 g ja suurin 400 g. Kaislikossa lymyilleitä haukiakin yritin ampua, mutta koska vihermakkarat osoittautuivat ahvenaisia aremmiksi vedeneläviksi ja pysyivät etäällä pohjassa kivien lomassa, osuin vasta neljäntenä päivänä 1,5-kiloiseen limatuubiin. Lisäksi "vaara-alueella" on käynyt kolme lahnaa ja n. 400 g sorva (!). Sorvaa ja yhtä lahnaa en ehtinyt ampua ja kahteen lahnaan en osunut. Eilen näin myös isoja, jopa 700-grammaisia assuja, mutta nämä isommat yksilöt pitivät etäisyyttä, joten en osunut niihin millään ja/tai 60 cm pyssyn kantama ei riittänyt. Näkyvyys on vaihdellut välillä 2-5 m (sukeltelen siis kirkasvetisellä järvellä).

Hetkeäkään en ole lajin aloittamispäätöstä katunut. Kun sukeltaa vaikkapa pohjaan kaislikon laidalle, puhaltaa hieman ilmaa ulos ja jää pohjalle makoilemaan, näkymä on mahtava – kuin olisi vedenalaisen taideteoksen keskellä: järviveden humus värjää kaiken kauniisti kullanruskeaksi, parin metrin päässä kaislojen seassa päivystää hauki, auringonvalon heijastava lahnan kylki välähtää kauempana näköetäisyyden rajamailla, ohitse ui monisatapäinen särki- ja salakkaparvi, ja hiekkapohjan ja kivikon laitavilta uiskentelee aivan nenän eteen pannukarkeiden assujen parvi ihmettelemään pohjalle laskeutunutta kummajaista. Toisinaan laitankin harppuunan hetkeksi sivuun ja vain uiskentelen kalojen mukana tiiraillen samalla maisemia.

Veden alla oppii kalojen elämästä paljon. Vaikka olen sukellellut tosiaan vasta parin päivän ajan, olen oppinut valtavasti kalojen käyttäytymisestä ja saanut vastauksen moniin mieltä askarruttaneisiin kysymyksiin, kuten miksi juuri tietyllä alueella on usein ne isoimmat kalat, miksi tietty kaislikon laita antaa kalaa yleensä vain etelätuulella, miksi siltä ja siltä alueelta ei saa keskipäivällä mitään, miksi eräs paikka vaikuttaa aivan tyhjältä pilvisellä kelillä jne. jne. Analysoitavaa "dataa" kertyy lyhyessä ajassa paljon, kun veden alla pääsee hyödyntämään omia aistejaan, kuten näkö-, kuulo- ja lämpöaistia ja arvuuttelun sijasta havainnoimaan, mitä pinnan alla tapahtuu. Näin monet pitkään kalamiehen mieltä askarruttaneet syy-seuraussuhteet alkavat hahmottua hyvinkin nopeasti. Uskon, että osaan nyt kalastaa pinnan yläpuoleltakin käsin paljon paremmin kuin aikaisemmin juurikin sukeltelun ansiosta.

Fiilis on muuten mahtava, kun osut harppuunalla ensimmäistä kertaa siihen parven isoimpaan kalaan!

- eza1992

Ylivoimaisesti parasta on mun mielestä pannulla paistettu ruisjauhoissa pyöritelty ahven. Hyvänä kakkosena tulee kuha, sen jälkeen muikku, nieriä, lohi, taimen, lahna, silakka ja hauki. Savulahna on myös hyvää, mutta sitä pääsee popsimaan valitettavan harvoin. Ankeriasta ja kampelaa haluaisin maistaa, kuten myös siikaa.

Ohjeessa käytetty vaijeri on puhdasta metallia, ei siis kevytperukemateriaalia eli fortressmaista lankaa, vaan jäykkää vaijeria. Siis sitä ei voi solmia. Vaijerin rakenne on samanlainen kuin titaanilangassa, kts. toisiksi ylin kuva.

Edit: Mun tietääkseni Predatorin kaltaisia "pehmeitä" lankoja ei edes voi kiinnittää holkeilla.

Juu, olen tehnyt itsekin noita kaksiholkkisia n. 10-15, eikä yksikään ole kolmen vuoden aikana pettänyt, vaikka niitä on käytetty myös uisteluperukkeena. Nykyisin laitan aina neljä holkkia yhteen perukkeeseen sen suuren varalta... Harmitus olisi armoton, jos vaikka kymppimamma pääsisi karkuun perukkeen lenkin luistaessa auki

Tarkoitus olisi tehdä samanlainen tutoriaali Fortress-langasta tehdystä perukkeesta tässä lähiaikoina.

Hoplaa!

Tein tutoriaalin perukkeen valmistuksesta. Ohjeen mukaan tehdyt perukkeet ovat paljon kestävämpiä kuin kaupan perukkeet, ne ovat helppoja valmistaa ja itse tekemällä säästää pitkän pennin kustannuksissa, joten syitä olla valmistamatta itse perukkeita ei ole!

Tutoriaalissa käytettyjä Nordicin aukeamattomia lukkoleikareita ja leikareita (molemmat koko 2) löytyy lähes kaikista kalastuskaupoista ja hyvin varustelluista marketeista. Teräsvaijeria ja metalliholkkeja löytyy ainakin Samfishingistä (www.samfishing.fi, soita / laita sähköpostia), myös paikallisista kalastustarvikeliikkeistä saattaa vaijeria ja holkkeja löytyä.

---

TARVIKKEET:

Iso ja pieni sivuleikkuri, pyöreäkärkiset pihdit, metalliholkkeja (4 kpl / peruke) metallivaijeria (vetolujuus 18 kg)


Lähikuva metallivaijerista

---

VALMISTUS:

Katkaise perukevaijerin pää siistiksi hyvällä sivuleikkurilla. Myös kynsileikkuri käy, mutta se kuluu nopeasti käyttökelvottomaksi.


Pujota metalliholkit ja leikari/lukkoleikari varovasti vaijeriin. Jos vaijerin pää rispaantuu tai punos aukeaa, katkaise se uudelleen siistiksi.


Mallikuva: pujota ensin holkit, sitten leikari ja lukkoleikari. Katkaise vaijeri kuitenkin vasta sitten, kun toinen pää perukkeesta on valmis.


Pujota vaijeri kummankin holkin läpi, jolloin leikari jää lenkkiin. Jos lanka rispaantuu pujotettaessa, katkaise rispaantunut pää pois ja yritä uudelleen. Älä pujota rispaantunutta/auennutta päätä holkkien lävitse.




Kiristä lenkki pitämällä holkkeja sormien välissä vetäen samalla vaijerista. Vaijerin pää kannattaa jättää hieman ylipitkäksi ja katkaista se sopivan mittaiseksi sen jälkeen, kun holkit on puristettu kiinni vaijeriin. Itse jätän lankaa n. 5 mm pätkän varmuuden vuoksi, sillä ehkäisee lenkin aukeamista rasituksessa.


Lenkki on nyt sopivan kokoinen. Pidä kiinni vaijerista holkkien takaa, muuten lenkki aukeaa.


Purista metalliholkit kiinni vaijeriin pyöreäkärkisillä pihdeillä. Kuvan pihdeillä puristan kummankin holkin kiinni reunoista ja keskeltä, yhteensä siis kolmesta kohdasta per holkki.



Kuvassa poikkileikkaus holkista ja sen sisällä kulkevista vaijereista. Tässä vaiheessa täytyy olla tarkkana, sillä holkit täytyy puristaa litteäksi niin, että holkki on litteä sen sisällä kulkevien lankojen muodostaman tason suuntaisesti. Jos holkit litistää väärin, perukkeen kestävyys ja varsinkin vetolujuus heikentyy huomattavasti.





Purista sivuleikkureiden kärjellä kevyesti holkkia niin, että holkkiin jää selvä lovimainen painallus. Itse painan yhteen holkkiin kolme lovea, reunoille ja keskelle. Nyt vaijeri ei kertakaikkiaan pysty liukumaan holkkien läpi missään tilanteessa, vaan ensin pettää joko siima, vaijeri tai leikari.


Valmista tuli! Malliyksilöstä tuli hieman lyhyt, yleensä teen reippaasti pidempiä perukkeita. Varsinkin uistellessa perukkeet saavat olla pitkiä (+40 cm), sillä jänkäkoirat onnistuvat usein kieputtamaan perukkeen mitä ihmeellisimmille solmuille ja kierroksille väsytyksen aikana.


T. eza1992

Kannattaa myös harkita Lowrancen X125-mallin hankkimista, koska se on huoleton (halutessa täysautomaattinen) ja kestävä peruskaiku hyvällä näytöllä ja hinta-laatusuhde on erittäin hyvä. Hinnan saa varmasti tingittyä 300 euroon, sillä sitä on myyty jopa 200 euron hintaan.

12 cm busaa voi uittaa ilman jerkkausvälineitäkin. Ainakin itse olen kaverin pikkubusia nakellut virvelillä ja jopa UL-välineillä ilman ongelmia. Jos omistaa jerkkausvälineet, niin silloin suosittelen 15 cm busan ostamista, koska - kuten edellä on jo mainittukin - sillä saa puikkareita siinä missä pikkubusallakin ja isompia lajitovereita pikkuveljeään paremmin.

Qkkelin ideasta jatkoprosessointia... tehtäiskö vaappunikkareiden kanssa kalassa.net -aihio, kisataan vaikka "paras vaappuaihio" -tyylisesti (vaikka kuhasarja). Voittajavaappua sitten sorvataan kerrasta joku isompi erä ja koitetaan sillä saada myös hinta halvemmaksi. Sitten .netin vaappunikkarit lunastavat omat osuutensa niitä kapuloita ja askarrellaan tästä uniikista aihiosta ottipelejä (vaikkapa taas kilpaa, tyyliin äänestyksen voittaja saa kaikki kisaan osallistuneet itselleen ). Tämän idean tarkoitus olisi yhdistää vaappunikkareita toimimaan yhtenä laumana ja saada monille vaihtelua näihin samfishing-aihioihin.

Kuvan lahna (2031 g) jatkaa toissapäivänä alkanutta, Lahnalampien maailmanennätyksiä rikkovien kalojen sarjaa:



Kalan saaja on nimimerkki Zuissi.

Niin, kummasta tulee pidempi tuomio?

 Siitä ,että yrittää elvyttää väärin ja tappaa potilaan vai siitä ettei yritä, kun ei tiedä tämän hetken ohjeita ja tappaa/antaa potilaan kuolla ihan ittekseen?

Minä soitan sinne 112 ja kokeilen josko joku vois neuvoo,tosin joskus aika ruuhkaa sielläkin, joten piiri pyörii tärkeysjärjestyksessä. Hieman hämmästyin kerran tilattuani apua sokeritautiselle joka korisi aurinkotuolissa eikä herännyt yrityksestä huolimatta, odottakaa hetki meillä on ruuhkaa!>pysykää linjalla edelleen ruuhkaa>älkää katkaisko puhelua teitä palvellaan mahd. pian ja siinä välissä kysästii jotta vieläkö korisee?

En nyt ehkä ymmärtänyt pointtiasi oikein, mutta en ole missään vaiheessa kehottanut ketään jättämään elvytystä tarvitseva uhri ilman elvytystä, vaan kerroin korjanneeni väärät tiedot. Alkuperäisessä artikkelissa luki näin: "Syvästi alilämpöisen painantaelvytys voi aiheuttaa hengenvaarallisen sydämen kammiovärinän." Poistin tuon tiedon ja korvasin sen elvytysohjeella, koska vaikka edellämainittu onkin totta, sen voi ymmärtää helposti väärin (eli ettei alilämpöistä elvytystä tarvitsevaa henkilöä tule elvyttää, mikä on ehdottoman väärin).

Mielestäni se ei ole keneltäkään pois, jos valistetaan elvyttämään oikein - sehän parantaa uhrin selviämismahdollisuuksia kahdestakin syystä: koska elvytys on tällöin tehokkaampaa ja koska aikaa ei tuhlaannu, kun päivystäjän ei tarvitse neuvoa elvyttäjää (pahin skenaario on, että auttaja ei osaa lainkaan elvyttää ja soittaa 112, mutta häke onkin ruuhkautunut!).

Toisaalta parhaiten ensiaputaidot oppii ensiapukurssilla, kun pääsee kokeilemaan ja harjoittelemaan ensiavun antamista - lukemalla opettelu on vaarallista, sillä tositilanteessa paniikissa luetut ohjeet unohtuvat helposti. Siksi omaa ensiaputaitoa ei saa jättää vain lukemisen varaan. Itse kannatan EA-kurssin muuttamista kansalaisvelvollisuudeksi.

Yhteiskuntaopin lehtori kertoi ryhmälleni viime vuonna Suomessa sattuneesta valitettavasta episodista (saatan muistaa väärinkin, joten pieniä epätarkkuuksia voi tässä tositarinassa olla): Taksi oli ollut kuljettamassa miesseuruetta pitäjiltä kylälle asioita hoitamaan, kun takapenkillä istunut mies sai syvän haavan syystä tai toisesta. Autossa olleilla ei ollut puhelinta mukana (tai ei ollut kenttää), ja autokin sippasi. Siispä yksi seurueesta meni tienvarteen viittilöimään ohikulkijoille. Pitkän ajan kuluttua paikalle saapui ensimmäinen auto, ja auton pysäyttänyt pyysi hädissään kuskia kuljettamaan kuolemaisillaan olevan uhrin terveyskeskukseen. Kuljettaja kuitenkin kieltäytyi tästä vedoten uuden ja hienon autonsa likaantumiseen, ja kaasutti pois paikalta. Uhria ei näin saatu ajoissa hoitoon, ja hän menehtyi autoon. Paikalta poistunut kuski sai muistaakseni 2 vuotta ehdotonta yleisen auttamisvelvollisuuden laiminlyönnistä ja törkeästä kuolemantuottamuksesta.

Lisäsin artikkeliin "Jos uhri vaikuttaa elottomalta" -osion ja korjasin virheelliset toimintaohjeet oikeiksi, koska artikkelin alkuperäisten ohjeiden mukaan toimiminen hätätilanteessa vaarantaisi uhrin hengen. Lyhyesti: jos uhrin peruselintoimintojen (=hengitys, sydämen toiminta) edes epäillään häiriintyneen, puhallus- ja paineluelvytys on aina aloitettava (tosin nykyään häke saattaa ohjeistaa pelkästään painelemaan). Nykyisen ohjeistuksen mukaan maallikon tulee tutkia vain ja ainoastaan hengitystä n. 10-15 sek ajan. Jos maallikko ei voi todeta tänä aikana uhrin hengittävän 100% varmasti, on soitettava 112 ja sen jälkeen aloitettava elvytys. Jos ei osaa tutkia hengitystä oikein, pitää soittaa ensin 112, koska häke neuvoo ja auttaa hengityksen tutkimisessa. Maallikko ei tutki koskaan sykettä, koska se on liian aikaavievää ja epävarmaa.


Edit: yleisesti ottaen hyvä artikkeli!