1
Heittokalastus / Omat vieheviritelmät
« on: May 28, 2008, 17:51:33 »
Tälläistä aihetta en ainakaan nopeasti löytänyt joten ajattelin laittaa pystyyn. Eli täällä olisi tarkoitus keskustella tekemistänne viritelmistä omiin vieheisiinne.
Itse olen pari onnistunutta viritelmää tehnyt. 12cm Invinciblestä lähti aikanaan nokkalevy irti ja siihen sitten väsäilin sellaisesta läpinäkyvästä pakin väliseinästä uuden nokkalevyn, joka on paljon pystympi ja isompi kuin alkuperäinen. Tuloksena hervottomasti heiluva ja pinnassa uiva vaappu, jolla on mukava soutu-uistella pitkin matalia rantoja.
Tässä kun tänään kaivelin taas pakkiani niin silmiin osui tollanen uppoava Abun Terminator vaappu, jonka olin laittanut sivuun siitä syystä että ensinnäkin sen uintiliike ei ikinä oikein ikinä miellyttänyt omaa silmääni ja toisekseen sillä on raivostuttava taipumus sotkeutua siimaan lähes aina, koska se on kokoisekseen painava ja uppoaa kuin kivi pärstä edellä heti kun kelaaminen loppuu. Ensimmäisenä ajattelin kokeilla samaa kikkaa kuin Nilsuun eli uutta uintilevyä, mutta sitten päähän putkahti ajatus jerkkimuunnoksesta, eli uintilevy vaan kylmästi pihdeillä irti ja se on siinä. Niinpä tein ja lähdin koeuitolle. Käsialauitolla vaappu todellakin ui todella mukavan oloisesti puikkelehtien, mutta sotkuominaisuus oli tallella, eli takaisin suunnittelupöydälle. Seuraavana otin irti etummaisen koukun ja laitoin taakse vähän isomman. Tästä olikin apua ja eipä kauaa tarvinnut kalastella kun vuoden eka hauki oli saatu, ja oli sitäkin kivempi hauki siksi että oli oikeastaan eka kala jonka sain ns.käsialavieheellä. Mutta ongelma ei ratkennut, sillä takkuaminen oli silti kiusallisen yleistä. Vaappua täytyi pitää kokoajan liikkeessä tai muuten oli 50/50 mahikset että se tulee takaisin takakoukku siimaan takertuneena. No seuraavana korvasin taaemman koukun yhdellä isommalla yksihaarakoukulla. Sekään ei vielä ongelmaa täysin poistanut mutta riittävän hyvin kuitenkin, eli viritys oli valmis.
Nyt vaan odottelen innolla että pääsee mökkihaukia kiusaamaan kesällä, voin kuvitella että matalassa köllötteleviä limatuubeja kiinnostaa tollainen hillittömästi sätkivä muikunväreissä kiiltävä Terminaattori