Noniin, saatiinhan tänne jotain! Onkohan ArabianLawrence mahdollisesti maistanut kyseistä herkkua?

Lisätään tähän eräs hyvä omakin resepti jonka lähtökohta on peräisin jostain valmiista ohjeesta, mutta joka on muutaman vuoden aikana muuttunut paremmaksi, karsittu turhat rehut pois ja lisättyä hieman potkua
Chilikuhapiirakka.Taikinan ainekset:5dl vettä
1½ pussia kuivahiivaa
ripaus sokeria
ripaus suolaa
3rkl öljyä
11 ½ dl vehnäjauhojaTäyte:2dl keitettyä riisiä
500-800g ruodotonta kuhafilettä
2-3 keitettyä kananmunaa
1 iso sipuli
Tilliä
Tuoretta chiliä oman maun mukaan(Itsellä menee 2-4 kpl, mutta monelle liian tulista)
Pippuria
Suolaa
+ voita paistamiseen
Ihan aluksi valmistetaan taikina kohoamaan. Sotketaan tuttuun tyyliin hiiva,sokeri ja suola kädenlämpöiseen veteen. Sitten lisäillään jauhoja ripauksittain että taikina alkaa kiinteytyä. Lopuksi öljy ja vaivataan taikinasta sopiva pallo joka ei tartu käsiin. Taikina laitetaan lämpimään paikkaan kohoamaan liinan alle.
Sitten alkaakin täytteen valmistus. Kiehautetaan riisit riisipaketin ohjeiden mukaisesti, pilkotaan sipuli pieneksi kuutioksi, keitetään kananmunat kypsiksi ja leikataan kuhafile n. 1 x 5 cm suikaleiksi.
Kun kananmunat on keitetty, pilkotaan ne haarukalla pieneksi mössöksi ja lisätään riisin sekaan. Kuullotetaan sipulit voissa läpikuultavaksi ja laitetaan kuhafilesuikaleet muutamaksi minuutiksi paistumaan reiluun voihin. Tarkoitus ei ole kumminkiin kypsentää niitä täysin kypsäksi, sillä suurin osa kypsymisestä tapahtuu uunissa.
Lopuksi pilkotaan vielä tuoreet chilit ja tilli pieneksi ja sotketaan kaikki keskenään. Oman maun mukaan sitten suolaa ja pippuriakin perään.
Nyt kun täyte on valmista kaulitaan taikina ohueksi levyksi(tai useammaksi ohueksi, jos haluaa tehdä pieniä piirakoita). Ja tässä vaiheessa on turha vedota ettei omista kaulinta, on meinaan muutaman kerran tullut kaulittua tyhjällä viinapullolla ja hyvin onnistuu!
Kun levy on noin 3-4 mm paksu, lätkitään täyte toiselle puolelle ja käännetään toinen puoli päälle. Sitten koko systeemi n. 200 asteiseen uuniin 30-50 minuutiksi. Valmista on kun pinta on ruskeaa ja kala on kypsää. Toinen vaihtoehto on tehdä pasteijan kokoisia piirakoita ja käyttää ne rasvakeittimessä.
Lisukkeeksi voikin sitten tehdä vaikka kermaviilistä
savunaga- kastikkeen kun odottelee piirakan valmistumista. Ja eikun herkuttelemaan! Mikäli tulee ahmittua itselleen se kuuluisa ähky, niin sitä varten on hyvä valmistaa paria viikkoa aiemmin chilivodkaa, jonka säilyttää pakastimessa tälläisten tapausten varalle. Kun sitä kiskaisee 2cl jäisen shotin, niin alkaa takuu varmasti ruoka kuin ruoka sulaa.
Ja sitten se joka väittää että chili pilaa ruuan maun, ei ole ikinä syönyt itselleen sopivan tulisesti maustettua ruokaa, sillä oikein käytettynä se korostaa ruuan makuja ja aiheuttaa vakavaa riippuvuutta.