Olen monena kertana illalla onkiessani miettinyt että millähän konstilla sitä saisi kohonsa näkymään pimeässä. Haukikohoissa yleensä suuri koko helpottaa ja monesti värivalinnat ovat myös sellaisia että ne näkyvät hyvin hämärässä ja vaikka hieman kauempaakin. Mutta ongelmana ovatkin sitten nuo pienemmät kohot, jotka eivät meinaa aina näkyä lähempänäkään kalastajaa saati sitten heitto-ongella kauempaa ongittaessa tai lievässä aallokossa.
Muistelisin kuulleeni joskus että fosforijauhetta olisi ainakin joissain liikkeissä myyty, ja hatarasti muistelisin jopa että peräti apteekeissa, mutta silti tällaisesta ei tunnuta missään tiedettävän. Sellainenhan toimisi esimerkiksi lakkaan sekoitettuna hyvänä apukeinona. Entäpä sitten onko mahdollisesti vedenpitäviä pimeähohtoisia maaleja tai muita vastaavia vippaskonsteja? Kun ei sentään viitsisi ruveta leikkaa-liima-periaatteella niistä vanhoista lego-kummituksista raastamaan kohonpäällisiä.

Riippuu hieman siitä miltä kannalta asiaa katselee, mutta jos sattuu oikeaan paikkaan oikeaan aikaan niin iso ahven on kyllä todella mukava vedellä ongella ylös. Toisaalta lahnassa on taas se oma tunnelmansa, varsinkin se tuskainen odottelu ja ihmettely että josko se nyt jo nappaisi kunnolla. Hyviä muistoja on myös eräältä joelta jossa on todella suuri sorvakanta, ja ne ovat siiman päässä pienempinäkin varsin eloisia ja yllättävän voimakkaita vastuksia. Joku vuosi takaperin niitä kävin sieltä useinkin onkimassa ja jäi kyllä todella hyvä mielikuva sorvasta onkikalana, vaikka hyötykäyttöä niille on pirun vaikea keksiä.

 Itselläni taitaa olla näinkin viimeaikainen tapahtuma kuin toissayö. Kartalta muutaman kaverin kanssa ensin katseltiin että minnekö sitä tällä kertaa yöllinen kalareissu suunnattaisiin ja löytyikin sitten muutama pienehkö järvi hieman syrjemmältä. Alussa homma vaikutti hyvinkin lupaavalta, kalaa tuntui ja näkyi olevan runsaasti pitkin rantoja mutta yhtäkään ei siinä sitten ylös asti saatu. Ranta kuitenkin osoittautui hyvin ruovikkoiseksi ja ilmeisesti kaatuneita puita ja risuja pinnan alla oli enemmänkin sillä parin tunnin sisään oli jo neljä viehettä jäänyt pohjaan jumiin (ja eihän siihen risukkoon raaskinut kahlaamalla niitä hakemaan).
Tässä vaiheessa sitten päätimme vaihtaa järveä ja käydä katsastamassa seuraavan paikan. Ensivaikutelma sielläkin oli varsin hyvä ja muutamia kunnon molskahduksiakin nähtiin heti rantaan saavuttuamme vaikka hieman hirvittikin lumpeiden määrä valitsemassamme lahdelmassa. Hetken aikaa heiteltyämme sitten kaveri ilmoitti että taas oli mennyt uistin pohjaan. Mutta eihän sitä niin helposti sovi luovuttaa, noin lupaava paikka kuin olikin... Tässä vaiheessa sitten itse päätin nakata (onneksi halvan) lusikkani pitkin koivun oksia ja tottakai mahdollisimman korkealle ja vaikeaan paikkaan. Eipä auttanut kiipeillä ja sinnehän se sitten jäi. Samaan aikaan oli toinen kaverini onnistunut saamaan siimansa kesken heiton poikki ja siinä sitten ihmeteltiin hetken aikaa ja päätettiin vielä kerran kokeilla ennen kotiin lähtöä.
 Eipä mennyt montaa hetkeä kun sitten kaveri alkoi siinä kovaan ääneen valitella että nyt jäi uistin kiinni. Siinä sitten naureskelin että mikä siinä noin huolestuttaa, olihan niitä jo tullut hukattua tähänkin mennessä aimo liuta, mutta... Tällä kertaa olikin räsänen löytänyt paikkansa kaverin reidestä... Kotiin vain kovan kirouksen kanssa ja fiilikset sen mukaiset että ei ehkä ihan muutamaan hetkeen taida saada itseään uudestaan tuollaiselle reissulle enää lähtemään