Siis tuo 2,2 tuli pitkälläsiimalla "menee aika hätäseen laidan yli" (veneessä), mutta onhan noita tullut jallitettua virvelilläkin. Isot vain elelevät kauempana rannasta kuin mitä virvelissä riittää siimaa
.
Asiaan. Pohjasiimana saa olla 0,35 kuitu, perukesiimana (0,5m) 0,45 kuitu tai enemmänkin. Pohjasiimaan liukupaino oman mieltymyksen mukaan (40g on aika sopiva) ja stoppari tms. pohjasiiman ja tapsin väliin. Koukku saa olla iso ja tukeva (nimim. kokemusta on), 1/0 -> 4/0. Mitä pienempi koukku, sen helpommin ankerias sen nielaisee. Pitkästä varresta huolimatta ankeriaan suu ei ole kovin iso, ja syötti pitää mitoittaa "asiakkaan" tarpeiden mukaan. Jos syöttinä on liian iso kalanpala, ankerias alkaa kuljettaa sitä ja yrittää repiä siitä helpommin nieltäviä paloja. Peukalon kokoínen särjenpyrstö on aika jees, sen saa puolenkin kilon limatuubi helposti nielaistua. Syötin ei tarvitse olla mätä, vaikka ankerias raadonsyöjä onkin. Koukku on pujotettava syötin läpi niin, että kärki on selvästi ulkona. Syötin sisällä oleva koukku saattaa lipsahtaa ulos vastaiskua tehdessä, ja sekös vasta harmittaa. Paikaksi kannattaa valita sellainen mesta, missä on paljon pohjaroinaa (hakoja, kiviä, rakkolevää tms). Näiden suojissa ankerias viettää päivänsä eikä yleensä liiku sataa metriä enempää kolostaan ruoanhaussa.
Ja ankeriaan ongintahan tapahtuu pääasiassa öisin, mutta on niitä tärähdellyt keskellä päivääkin.
Nyt on päästy siihen vaiheeseen että räikkä on pärähtänyt tärpin merkiksi. Sanka aukaistaan, ja ankeriaan annetaan kuljettaa syöttiä ja nielaista se. Yleensä tämä etenee seuraavasti: Tärppi - parinkymmenen metrin kuljetus - siima pysähtyy (nielaisu tai syötin hylkäys) - siima lähtee kulkemaan entistä lujempaa (tai pysyy paikallaan hylkäyksen jälkeen) - olettaen, että kala on nielaissut syötin, reilu vastaisku. Ja tästä ne ongelmat vasta alkavat.
Kun ankerias on tukevasti siiman päässä, sille ei saa antaa milliäkään löysiä. Jarrua ei enää tässä vaiheessa tunneta (tästä syystä 0,35 kuitu). Ankeriasta revitään raa´asti rantaa kohti. Jos sille antaa yhtään löysiä, se lähtee luikertelemaan häntä edellä karkuun, ja jos se saa pyrstöllään kiinni mistään, mikä on tukevasti kiinni pohjassa (tyyliin hako), peli on menetetty varmasti. Koukku suorenee tai ankerias halkeaa kahtia ennemmin kuin että se päästäisi haosta irti.
Oletetaan, että vavan kärjen ja ankeriaan välissä on enää 3 metriä siimaa. Jos haavi on mukana, se heitetään jorpakkoon tässä vaiheessa. Ankerias EI PYSY HAAVISSA. Kalastettavan rannan pitäisi olla melko puskaton ja loiva, että ankeriaan saa vedettyä suoraan siimasta maalle, ja ehdottomasti riittävän pitkälle, 15 metriä riittää yleensä. Sitten vain ankerias säkkiin, tapsi poikki (tässä järjestyksessä) ja jatkamaan ongintaa.
Kotona otetaan ankerias pussista ja katkaistaan sen pyrstö noin 10cm kärjestä. Näin veri valuu pois ja limatuubi kuolee. Sitten suolaliemeen 10 tunniksi ja savustuspönttöön 2 tunniksi (pitää savustaa tarpeeksi kauan tarpeeksi kovalla liekillä, muuten jää raa´aksi eikä raakaa ankeriasta syö koirakaan. Raaka = sitkeä, lihan pitää olla helposti paloiteltavissa).
Olipas kirjoittamista
Toivottavasti tällä pääsee alkuun
-Perca
