Mun filosofia on tähän aiheeseen semmonen, että varkauden salaamisesta on aina ja jokatapauksessa enemmän vaivaa, kuin mitä varkauden kohteena olleen tuotteen ostamisesta olisi koitunut. Varsinkin näin hyvinvointivaltiossa. Hankalasti selitetty tuollaisenaan, ehkä vois demonstroida.
Jos varastaa mynthonaskin (tahattomasti eli ei), sitä ei ole vaikeaa salata. Eipä sellainen paljoa maksakaan.
Jos varastaa Bosen kotiteatterikaiutinjärjestelmän, on se huomattavasti vaikeampi salata. "Hei kaveri, mistäs sä oot Bosen viispisteykkösen saanu?" ja "Mitäs maksoi?" No kallishan semmoinen on.
Tuo salailu on ittelleni ainakin itselleni täysin turhauttavaa ja stressaavaa. Toiset toki osaa valehdella, mutta eikö oliskin helpompaa, jos ei tarttis?
Tuo Bose pitäis vielä osata sitten itte asentaa omaan olkkariinsa, toisin sanoen täyttä hyötyä on hankala tai mahdoton saada. Kyllähän teatterissa kuvattu ja sitten jakoon laitettu uutuusleffakin on melko lattea, kun ihmiset ramppaavat aitioon sijoitetun korttipakan kokoisen pikkupokkarikameran editse vessaan - ja takaisin. Ei aivan yhtä hyvä, kuin ostettu DVD.