Olin veljeni kanssa onkimassa Iijoella. Veljelläni oli onkena kerran katkennut -teipin ja sisälle laitetun puukepin avulla korjattu- kolmimetrinen lasikuituonki, jossa siiman virkaa toimitti kolme siimanpätkää yhteen liitettynä. Koukku oli sellainen halvan onkilaitteen mukana tullut pieni koukku.
No, veljeni sai pienen ahvenen, joka oli nielaissut koukun kiduksiinsa, joten tapoimme ahvenen ja vedimme koukun pois, jolloin kalan sisuskalut tulivat osittain näkyviin. Minä sanoin veljelleni osittain vitsaillen, että laita koukku ahvenen selkärangan alta ja kokeile saisitko hauen. Veljeni tietenkin teki näin ja jatkoi onkimista hauen saamisen toivossa. Kun hän oli pari minuuttia onkinut, sanoin hänelle, että vaihda jo mato koukkuun. Ei se hauki tuohon kalaan nappaa. Veljeni kuitenkin jatkoi itsepintaisesti onkimista ja kun minä käännyin hetkeksi poispäin, kuulin yhtäkkiä veljeni äänen: "Vai ei muka nappaa". Käännyin äkkiä äänen suuntaan, ja todellakin, veljeni vapa oli aivan luokilla ja vedessä kävi melkoinen pärske. Riensin heti apuun, vaikkei se olisi ollut edes välttämätöntä. Hauki näet tuli rantaan kuin tukki ja minä vain vetaisin sen lopullisesti kuiville. Kala oli noin puolitoistakiloinen paksu virtahauki. Ihmeellisintä jutussa kuitenkin oli se, että kala ei ollut saanut siimaa poikki, vaan pieni koukku oli tarttunut sen yläleukaan juuri niin, ettei kala voinut katkaista siimaa. Teimme kalasta fileet, jotka paistoimme pannulla jo samana iltana.
