Riippuu hyvin paljon siitä miten valmistetaan, ahven ihan paistettuna jo on hyvää. Särki kalakukko on todella hyvää kun sen oikein tekee.
Lohi on liian rasvaista mielestäni, ei siinä maistu oikeastaan muu kun rasva enään.
Hauki menee myös paistettuna, savu siika on hyvää kun se on savustettu kunnolla.
Uuni haukikin on erinomaista, oikein valmistettuna sekin

Se joka sanoo että hauki maistuu pahalta joko ei osaa perata tai sitten pyytää haukensa lika ojasta.
Mielestäni hauen maku on aika mieto, huomattavasti miedompi kuin ahvenen maku ja tietyllä tapaa myös hienostuneempi maku kun lohella mielestäni.
Kokeilkaa joskus paistaa kala mastettuna esim. hieman pippuria, suolaa, ja hyvin vähän vaikka sitruunaa jos vaan haluaa.
Tuleehan liikaakin kalaruokia melkein mieleen mutta ei tässä nyt jaksa kaikkia erikseen luetella.
Mutta näin, ahven ehkä maistuu mielestäni parhaimmalta. Ei sekään toki aina maistu.