Chat

Author Topic: Veitsiluodon kalapaikka  (Read 117426 times)

0 Members and 1 Guest are viewing this topic.

pjk

  • Guest
Vs: Veitsiluodon kalapaikka
« Reply #150 on: May 15, 2010, 20:06:26 »
Tänään 15.5. tuli käytyä Kalapaikalla velipojan kanssa, päiväkalastusta kesäisessä ja lopulta hikisessä kelissä. Alkaen klo 11 kalastimme ensin nelisen tuntia tyhjää. Sitten Pyörteenlahden puolelta ensin velipojalle tärppi ja pian perään minulle alle kilon kirren karkuutus. Vähän myöhemmin, klo 15 paikkeilla saman lahden perukasta molemmille kiloiset kalat nopeaan tahtiin. Puoli tuntia myöhemmin sama toistui, sillä erotuksella että velipojan kala harmillisesti irtosi. Kummallakin kerralla sattui pieni parvi kohdalle?

Sain omat tapahtumani uistimilla. Ensin karkuutus 11 g seepra-Räsäseen. Ne kaksi ylöstullutta ottivat 9 g kulta-mustaan Lottoon. Velipoika heitteli perhoa virvelillä kelluvan bombetten avulla, hänellä taisi punainen leech olla toimiva. Hauskinta oli se, että kalat koppasivat vieheen kiinni kovalla vauhdilla vain muutama metri rannasta. Polaroidit päässä tärpit ehti nähdä ennen tuntumaa vavassa.

Altaalla oli samaan aikaan muutamia porukoita pohjaongella, mutta kalaa eivät näyttäneet saavan. Vieheet taisivat olivat tahnaa tehokkaampia - tällä kertaa.

--pikeye
« Last Edit: June 28, 2010, 13:25:16 by pikeye »

Tornio_River

  • Kalapussikaljoittelija
  • Posts: 690
    • View Profile
    • Email
Vs: Veitsiluodon kalapaikka
« Reply #151 on: May 15, 2010, 20:11:11 »
tapahtumia sentään,muutaman viikon jälkeen kohta enää näillä säillä syö kukaan niitä ylös tulleita kaloja,son fakta.vois itsekkin käydä tässä piipahtamassa siellä vaikka perhovavan kanssa, jos vaikka jotain syötäväksi kelpaavaa saisi vielä ylös.

samip

  • Posts: 50
  • Kalastus & Metsästys!
    • View Profile
    • Email
Vs: Veitsiluodon kalapaikka
« Reply #152 on: May 29, 2010, 19:36:48 »
Käytiin poikien kanssa eilettäin, tunteja kerty 12 ja kaloja 0. Saa nähä sitteku sinne taas laitetaan kalaa, kipen sanojen mukaan tiistaina, että loppuviikosta jos kävis, saa nähdä.

Tuli oikeastaan yks muikku, tarttu vahingossa kyljestä koukkuun ;)
Perkeleen rökhäät häirittevät pilkkimistä.

raitakala

  • Posts: 41
    • View Profile
Vs: Veitsiluodon kalapaikka
« Reply #153 on: June 29, 2010, 20:39:26 »
Moro! Mites on altaalta tullut kalaa??? Niin monesti ois pitänynnä lähteä mutta aina tulee esteitä.. Nyt sunnuntaina aattelin lähteä kalaan.. Saa nähdä miten käy....  Ilmoitelkaa jos otta käyny tai kuullut jotain.. se on moro... :|

raitakala

  • Posts: 41
    • View Profile
Vs: Veitsiluodon kalapaikka
« Reply #154 on: July 04, 2010, 17:57:10 »
Morjens! Eilen kävin istuskelemassa.. Kokeilin tahnaa ja viskelin helvetisti.. Ja ei mitään kuulunut. On allas tyhjentynyt, kuulin että ens viikolle lupasivat istutaa taas kalaa.. Noniin laitakaapa kuulumisia vaikka ei mitään tuliskaan.. Se kuuluu kalastukseen  :wink: Ei aina voi saada ei edes jokakerta..  :-D

Jaikka

  • Posts: 1
    • View Profile
Vs: Veitsiluodon kalapaikka
« Reply #155 on: August 08, 2010, 16:13:26 »
voisko joku kertoa että mistä sinne joelle pääsee kun vasta paikkakunnalle muuttanut ja autolla ajellut mutta en löydä reittiä joella vaan pelkästään sinne rytikariin... perhokalastajana se olis nyt ensin tähtäimessä käydä kalastelemassa ja sitten myöhemmin itse järvialue... kiitokset jo etukäteen...

Hautsi

  • Posts: 105
    • View Profile
    • Email
Vs: Veitsiluodon kalapaikka
« Reply #156 on: August 08, 2010, 18:18:54 »
Tarkoitat varmaan makeavesialtaalta lähtevää ojaa/jokea???

parhaiten pääset sinne, ajamalla nesteeltä 4 tietä (vanha 4-tie, en tiedä onko uutta otettu jo käyttöön) kemin keskustan suuntaan. Nesteeltä päin tultaessa vasemmalle kääntyy hiekkatie, jossa muistaakseni kyltti (lumenkaatopaikka) aja tien päähän jossa parkkipaikka ja silta tämän kyseisen joen yli. Ja ei muuta kuin kalastelemaan, käsittääkseni sillalta vasemmalle lähtiessä on jokin laajentuma tässä joessa ainakin kartan mukaan. Itse siellä laajentumalla en ole käynyt.
Se parhaiten nauraa kellä on paras lääkitys

kippe

  • Posts: 195
    • View Profile
    • Email
Vs: Veitsiluodon kalapaikka
« Reply #157 on: August 13, 2010, 16:35:56 »
Tarkoitat varmaan makeavesialtaalta lähtevää ojaa/jokea???

parhaiten pääset sinne, ajamalla nesteeltä 4 tietä (vanha 4-tie, en tiedä onko uutta otettu jo käyttöön) kemin keskustan suuntaan. Nesteeltä päin tultaessa vasemmalle kääntyy hiekkatie, jossa muistaakseni kyltti (lumenkaatopaikka) aja tien päähän jossa parkkipaikka ja silta tämän kyseisen joen yli. Ja ei muuta kuin kalastelemaan, käsittääkseni sillalta vasemmalle lähtiessä on jokin laajentuma tässä joessa ainakin kartan mukaan. Itse siellä laajentumalla en ole käynyt.
Tuo sun mainitsema paikka tais nykyään olla ettei pääse kiitos moottoritien siihen on tullut korkea aita.Mut jos olen oikein kuullu nii tetsaamalla pääsee siitä ylempänä olevasta tunnelia pitkin mut ei se kovin kauan kestä ku menee sieltä alku laavultakaan tuonne....
Perhokalastus voiko sen parempaa ollakkaan??  :)

raitakala

  • Posts: 41
    • View Profile
Vs: Veitsiluodon kalapaikka
« Reply #158 on: October 03, 2010, 16:49:56 »
Moro! Käytiin kaverin kanssa altaalla.. Kallis kilohinta kalalla.. Kaverin eka heitto valkoisella liitsillä ja kala kiini, ja siima poikki=( Kalan koko noin 2-3kg.. Otaa perskeleen hyvi perhoon.. Itellä meni kalan kanssa tapellessa pinkillä liitsillä.. kan siima poikki.. Sain noin 1,5 kg kirren kummiskin ylös... Pitäis vene vuokrata ens kerralla, niin pystyis ihan helposti 2 vispaamaan perhoo... Kokeilemisen arvoinen jutska..  :-)

kippe

  • Posts: 195
    • View Profile
    • Email
Vs: Veitsiluodon kalapaikka
« Reply #159 on: October 07, 2010, 06:24:55 »
Moro! Käytiin kaverin kanssa altaalla.. Kallis kilohinta kalalla.. Kaverin eka heitto valkoisella liitsillä ja kala kiini, ja siima poikki=( Kalan koko noin 2-3kg.. Otaa perskeleen hyvi perhoon.. Itellä meni kalan kanssa tapellessa pinkillä liitsillä.. kan siima poikki.. Sain noin 1,5 kg kirren kummiskin ylös... Pitäis vene vuokrata ens kerralla, niin pystyis ihan helposti 2 vispaamaan perhoo... Kokeilemisen arvoinen jutska..  :-)

Kyllä se vene helepottaa huomattavasti sitä hommaa.Pitäs tässä itsekki vielä käydä siellä.
Perhokalastus voiko sen parempaa ollakkaan??  :)

raitakala

  • Posts: 41
    • View Profile
Vs: Veitsiluodon kalapaikka
« Reply #160 on: November 20, 2010, 22:32:05 »
Moros.. Ei ollut kehumista kala saaliissa mitä sain. Käynti kertoihin.. Kohta päsee pilkille. :-D

kippe

  • Posts: 195
    • View Profile
    • Email
Vs: Veitsiluodon kalapaikka
« Reply #161 on: November 23, 2010, 11:14:14 »
Moros.. Ei ollut kehumista kala saaliissa mitä sain. Käynti kertoihin.. Kohta päsee pilkille. :-D
Sitä ootellessa...  :-)
Perhokalastus voiko sen parempaa ollakkaan??  :)

raitakala

  • Posts: 41
    • View Profile
Vs: Veitsiluodon kalapaikka
« Reply #162 on: November 26, 2010, 18:51:23 »
Moro!! 2.11. Istutettu Kirjolohta 400kg.. vielä on kalaa jään alla.. Lauhtuis ilmat niin lähtis käymään.. niin luulis olevan jäätä.. :-) Vai mitä Kippe?

kippe

  • Posts: 195
    • View Profile
    • Email
Vs: Veitsiluodon kalapaikka
« Reply #163 on: November 28, 2010, 15:49:55 »
Moro!! 2.11. Istutettu Kirjolohta 400kg.. vielä on kalaa jään alla.. Lauhtuis ilmat niin lähtis käymään.. niin luulis olevan jäätä.. :-) Vai mitä Kippe?
Onhan siellä jo joitaki käynnykki ja kalaa saaneet.Odottelis itsekki nuita kelien lämpenemisiä nii vois käydä altailla ja sit Kalixjoella siikapilkillä.
Perhokalastus voiko sen parempaa ollakkaan??  :)

raitakala

  • Posts: 41
    • View Profile
Vs: Veitsiluodon kalapaikka
« Reply #164 on: December 09, 2010, 18:46:43 »
Moro.. Joo nyt on iso kalaa.. 6tuuman reikä meinaa olla ahdas! 2200g kirre oli noussut pari viikkoa sitten. Lyhyt ja helvetin paksu... :-o

raitakala

  • Posts: 41
    • View Profile
Vs: Veitsiluodon kalapaikka
« Reply #165 on: December 13, 2010, 00:09:52 »
Moro.. Kävin 12.12 ekat pilkkijutskat, olin pilkillä ja katoin että on helvetist porukaa. Oli ne kinkku pilkit.. En osallistunut.. Niin, nyt voin sanoa että on isoa kalaa.. En ehtinyt kissaa sanoa kun meni siima poikki. Vettä oli vähän päälle metri ja tuli niin nopeaa tärppi. Ja men saman tien.. sinne män mutu..  :|

raitakala

  • Posts: 41
    • View Profile
Vs: Veitsiluodon kalapaikka
« Reply #166 on: December 19, 2010, 18:44:58 »
Moro..Tuli käytyä joulukala hakemassa niinkuin viime joulunakin. uittelin lätkää ja sitten paukati kala kiini.. Melkeen heti toinen perään.. Isomman paino 2009g  8-) pienemän paino 1300g..

raitakala

  • Posts: 41
    • View Profile
Vs: Veitsiluodon kalapaikka
« Reply #167 on: March 06, 2011, 14:03:11 »
Moro! Ulkona -2  ja mää sisätiloissa kipeänä.. :oops: Ois mukava olla kirre pilkillä.. Onne saaneet kalaakin kuulemma.. Kohta alkaa armoton kirre jahti  :-D Pistäkää tietoa jos käyttä!! Mä meen altaalle heti kun on mahdollista. Se on moro!!

kippe

  • Posts: 195
    • View Profile
    • Email
Vs: Veitsiluodon kalapaikka
« Reply #168 on: March 27, 2011, 05:16:14 »
Tänään ihan heti miten lähden altaalle kalalle.Tiistaina kuulemma kallaa laitettu sinne ja useampia saaneet kiintiön täyteen.Josko se vaikka tuuri kävis omallaki kohdalla että sais näin pilkkikauden aikaan kiintiön täyteen.KOP,KOP :evil:
Perhokalastus voiko sen parempaa ollakkaan??  :)

kippe

  • Posts: 195
    • View Profile
    • Email
Vs: Veitsiluodon kalapaikka
« Reply #169 on: March 27, 2011, 13:36:13 »
Kalajumala kuuli aamulla epätoivoisen rukoukseni 8-) ja saalistaki tuli kahden kirren verran molemmat siinä kilon lähellä.
Perhokalastus voiko sen parempaa ollakkaan??  :)

raitakala

  • Posts: 41
    • View Profile
Vs: Veitsiluodon kalapaikka
« Reply #170 on: April 05, 2011, 22:23:15 »
3.4.11 Altaalla oli rannetekniikka kohalaan, sain kirrejä 3kpl.. Elikkä kauden aloitus kiintiö täyteen. =) Niin mutu leetchi rules!! :-D

kippe

  • Posts: 195
    • View Profile
    • Email
Vs: Veitsiluodon kalapaikka
« Reply #171 on: April 06, 2011, 07:21:03 »
3.4.11 Altaalla oli rannetekniikka kohalaan, sain kirrejä 3kpl.. Elikkä kauden aloitus kiintiö täyteen. =) Niin mutu leetchi rules!! :-D
Kirren teurastaja ollu iskussa  8-)
Perhokalastus voiko sen parempaa ollakkaan??  :)

raitakala

  • Posts: 41
    • View Profile
Vs: Veitsiluodon kalapaikka
« Reply #172 on: April 11, 2011, 21:33:13 »
Moro! Elikkä kävin tänään altaalla pilkillä.. Tahnaan ei kajottu mutta sain yhen kirren mutu leetchillä. Terhakka oli ja painoi noin kilon.. 2 keikaa ja sado 3+1 :-D

raitakala

  • Posts: 41
    • View Profile
Vs: Veitsiluodon kalapaikka
« Reply #173 on: April 16, 2011, 00:05:05 »
Moro! 4 keikaa tilastot 3+1+1+1 Kilperttejä  :-D Mutta tiukassa on huomenna taitaa tulla eka tyhjä keikka.. Toivottavasti ei.... :|

raitakala

  • Posts: 41
    • View Profile
Vs: Veitsiluodon kalapaikka
« Reply #174 on: April 17, 2011, 11:06:08 »
Moro! Olipas reissu, istumma klo. 9:30- 19:00 ja tuloksena yks karkuutus mutusta  ja toinen tahnasta. Niin oli jo Melkeen kädestä.. Syö miestä kun istuu monta tuntia että ei mitään havaintoa,  sittenkö saa siiman päähän ja jään alle. sit näkee että se on helkkarin iso  huonosti kiini ja irtoo..  :evil:

raitakala

  • Posts: 41
    • View Profile
Vs: Veitsiluodon kalapaikka
« Reply #175 on: April 22, 2011, 17:47:04 »
Tätä päivää! Vielä on sama menestys noissa lohipilkeissä.. Ei tärpin tärppiä, ei kykene käsitään ei sitten millään :x Mites muilla? Näin kyllä kun kalaa nous.. se yks tytteli sai 4-5kpl kirreä.. Tahnalla näky toiset onkivan ja oli tehokas.. Pitää ens vuona laitaa ootto onki ja vetää kännit  :-D Ei nyt sentään.. Minusta pilkki skapat on pilkki skapat..

Tornio_River

  • Kalapussikaljoittelija
  • Posts: 690
    • View Profile
    • Email
Vs: Veitsiluodon kalapaikka
« Reply #176 on: April 22, 2011, 18:23:53 »
itelle ei nykyäkään ,eukko otti kilon kirren ylös asti ,voittajalla kuulema 7-8 kalaa en jäänyt kuuntelemaan,mutta huomenna sitten savukalaa naamariin.

Hautsi

  • Posts: 105
    • View Profile
    • Email
Vs: Veitsiluodon kalapaikka
« Reply #177 on: April 23, 2011, 19:24:57 »
Iisalmeenhan tuo voitto ja nuo muutkin 4 ekaa sijaa taisi mennä, tuo sama 4 hengen porukka veti 25 lohikalaa ylös. Mitä lie pitäneet siiman päässä...
Se parhaiten nauraa kellä on paras lääkitys

Tornio_River

  • Kalapussikaljoittelija
  • Posts: 690
    • View Profile
    • Email
Vs: Veitsiluodon kalapaikka
« Reply #178 on: April 24, 2011, 11:12:39 »
Iisalmeenhan tuo voitto ja nuo muutkin 4 ekaa sijaa taisi mennä, tuo sama 4 hengen porukka veti 25 lohikalaa ylös. Mitä lie pitäneet siiman päässä...

pienimorri ja mätipussi/mäti

raitakala

  • Posts: 41
    • View Profile
Vs: Veitsiluodon kalapaikka
« Reply #179 on: April 26, 2011, 18:34:25 »
Moro. 24.4 Tuli käytyä pimp plaamassa.. Oltiin myöhään, mutta se kannatti sain abaut 1kg kirren se oli työ voitto.. Joo nyt on pilkit pilkitty minun osalta.. Mutta joulukuussa vois joulukalan hakea, niikuin parina muunaki vuotena. :-D 18-19.12.11 Heh nyt tais tuuri kääntyy.. niin 25.4 nousi 2,89kg kirre joku onnellinen.. Joo pistäkää kuulumisia, mites kirree on noussut.. Niin höpötääkin saa mut ei kannata jäädä kiini.  :-P  Se on moro!!

 



center>