Olin merellä pilkillä viimevuonna (07) ja porukkaa siellä oli mun lisäksi noin 40 henkeä. Siinä sitten ei muutamaan tuntiin oikeen kukaan kalaa saanut ja mullakaan ei ollut, kun muutama ahven repunpohjalla. Taas reilu tunti vierähti ja muutamia kavereitä tuli mun seuraksi jäälle ja ne ei myöskään kalaa saanut, sitten poikien kanssa juteltiin siinä ja saatin sellainen päähänpisto, että ruetaan niitä mun muutamaa ahventa nostamaan kokoajan pilkkireijästä, niin että laitetaan kala aina uudestaan koukkuun ja ylös. Eikös se niin mene, että joukossa tyhmyys tiivistyy.
Kohta ympärillä olikin yli puolet porukasta ja kukaan ei mitään saanut.
Ite olen tehnyt juuri samaa, samassa paikassa.
Puhutaankos nyt Haukiluodon ahven paikasta vaiko Yrjänälahdesta?
Yrjänänlahdellahan tuota perskärpäs porukkaa on ihan riittämiin. Siellä ei oikeastaan ole mahdollista saada pilkkiä rauhassa. Viime vuonna isä oli arkipäivänä siellä pilkillä, ja viime vuonna siellä oli jumalaton sohjamäärä, ei edes pystynyt pilkkimään juuri mistään. Isä sitten aamupäivällä siinä löysi sohjosta tyhjän reijän ja alkoi siinä pilkkiä.
Hetken päästä hän rupesi kiskomaan kalaa siitä reijästä Keskipaino kaloilla oli 300g. Eli melko suurta oli. Siinä sitten väkeä aloko kerääntyyn ymäpärille ja kairaamaan reikiä ympärille. Mutta eivätpä saaneet siiheen pilkkittävää reikää, joka reikä oli täynnä sohjoa.
Siinä ne muut hyöri kuulemma ympärillä ja nosteli isoa kalaa ylös. Suurinkin 600g. Semmosen ison styroksisen laatikon isä niitä oli siitä nostellu ja lähteny siitä sitten kotiin, kun tila loppui. Muut eivät olleet saannukko muutaman kalan. Kotona sitten punnittiin se isän looja, muttei 20kg puntari riittäny

Onhan tuota itsekkin tullut muiden perseiden taka mentyä, mutta niin ne tekee muutkin. Aina sieltä joku sen parven löytää ja siitä sitten nykitään sen aikaa, kun tulee, ja sitten joku toinen löytää sen parven ja sitten taas sieltä kiskotaan jne.