Olen uusi ProPilkki2:n pelaaja. En ole mikään pilkkijä oikeassa elämässä, mutta innokas kesäkalastaja tuolla Norjan Ruijassa. Siellä on ihania rautu- ja taimenvesiä, rauhallinen, karu ja kaunis luonto ympärillä silmänkantamattomiin.
Sain sähköpostiini vihjeen tällaisesta pilkkiohjelmasta ja ajattelin, että kokeillaanpas. Oikeasti en voi selkäni takia pilkkiä, koska kairaus ei onnistu. Silti olen muutaman kerran ollut vaan mukana pilkkijäillä passarina. Tämä ohjelma on ollut mahtava elämys. Ihan kuin olisi oikeasti pilkkimässä. Ja vavan kärkeä on syytä katsella tarkkaan, sillä jos myöhästyy nappaamisessa, niin siltä avannolta ei sitten enää mitään tuu. (Onkohan se tarkoituksella?) Liian hätiköidyllä nostolla taas kala putoaa.
Olen nyt harjoitellut jo osalla järvistä ja merellä. Eli vasta alussa, eikä kalasaaliit ole mitään mahtavia olleet, jotta ennätyksiä pääsisi rikkomaan. Olen silti tyytyväinen suurimpaan rautuuni, koska luonnossa en ole niin suuria saanut. Tämän pelin kalat ovat niin kauniita, että olisi kiva katsella niiden kuvia vielä tuolta ennätyslistaltakin, jos niitä ei voi avannon ympärille jättää pilkkimissääntöjen mukaan edes siksi aikaa, kun ao. avannolla viipyy.
Vuolasnivalta tuli rautu, joka oli 2147 g ja oli se mahtavan näköinen vedellä ulos avannosta.