Valitettavasti kuulun, meillä on 3 yli kymppi haukea.15,8kg, 11,3kg ja olikohan se yks 13,6kg.
onhan meillä yli kymppi kiloinen merilohikin.
Vai on
teillä kymppejä, ja vielä useita. Meilläkin on, ja jopa minulla on, vaikkei heti uskoisi.
Onko niin ikävästi päässyt käymään, ettei ainuttakaan kuvaa ole saatu otettua missä saamamieskin olisi samassa kuvassa. Vai onko aina ollut joko kädet aivan loppu väsytyksestä, kamera rikki tai sitten muutenvain ei ole itse saamamies päässyt kuvaan.
Olen itsekkin useamman +10 kiloisen kalan saanut, ja ainoastaan yhdestä ei ole kuvaa, sekin siksi, että se kamera todella putosi veneenlaidalta mereen ja sinne jäi. Ei viitsitty sukeltaa marraskuussa sitä sieltä ylös.
Muuten on aina kyllä otettu riittävästi kuvia, varsinkin niin, että kalamies itsekkin on mukana kuvassa, sen verran egoisteja ovat kaikki meidän kalaporukasta, ja onhan se kiva muisto kun vaikka sen kalan sitten päästää vielä pois.
Harmi ettei sinulla ole onnistunut yksikään kuva isojen kalojesi kanssa...onpa sinulla käynyt huono tuuri kameroiden kanssa....

Helpoiten ehkä 10-kerhoon pääsee jäämerellä tai vuonokalastuksessa pilkiten syvyyksistä kissakaloja, pallaksia, seitä tms. Äkkiä voi päästä jopa 50-kilon kerhoon.