Ahvenen pilkintä matalassa järvessä

[Himopilkkijä89]

Ahvenen pilkintä matalassa järvessä

Johdanto

Asiani koskee lähinnä noin 50- 300-grammaisten ahvenien pilkintää.

Pilkkiminen matalassa järvessä on yleensä aivan erilaista kuin syvässä järvessä.
Matalalla järvellä tarkoitan järviä, joilla suurin syvyys on alle 8 metriä,
ja suurin osa järvestä on alle 5 metriä syvää.
Näillä järvillä ahven oleskelee lähes poikkeuksetta alle 3 metrin vedessä. Ainoastaan ensijäillä ahven saattaa olla syvemmällä, ehkäpä siksi että pintavesi on niin kylmää. Ahvenet etsivät lämpimämpää vettä menemällä syvälle.

Lähes kaikki matalat järvet ovat myös tummavetisiä, poikkeuksiakin toki löytyy.
Matalassa ja sameavetisessä järvessä näkösyvyys on alle 2 metriä, joten kala viihtyy lähes poikkeuksetta matalassa vedessä, alle 4 metrissä. Yleisesti ottaenhan pilkintäsyvyys on noin 2x näkösyvyys. Usein ahven löytyy alle 2 metrin vedestä.

Kalapaikat ja välineet

Alkutalvesta pienillä ja matalilla järvillä ahven löytyy yleensä järven syvimmästä montusta ja sen reunoilta. Tällöin kala käy yleensä hyvin kiinni tasapainoihin ja pystypilkkeihin. Omiksi suosikeikseni ovat nousseet Ässä-tasapainot. Joillakin järvillä tosin morri on paras vaihtoehto mihin vuodenaikaan tahansa. Nämä asiat täytyy vain selvittää kokeilemalla.

Keskitalvella, jolloin lunta on jäällä runsaasti, ahvenelle ei yleensä kannata tarjota muuta kuin morria. Jos morrilla kuitenkin tulee tosi hyvin, voi koittaa muullakin.

Lopputalvesta, jolloin lumi on sulanut jäältä, ahvenet löytyvät usein aivan rantamatalasta, kuten kaislikkojen edustoilta ja ojien suilta. Tällöin kala on tavallisesti hyvällä syönnillä, pystypilkkejä ja tasapainoja kehiin. Morriin turvaudutaan vasta jos käy niin, että em. välineillä kalaa ei tule.
Tapsipilkkiä en suosittele, koska se on sameavetisissä ja matalissa vesissä melko turha peli, varsinkin isommalle ahvenelle. Jos pikkukalaa haluaa, esim. pilkkii kisoissa niin silloin kannattaa käyttää tapsia.

Ahvenparven etsiminen

Alkutalvesta jää on ohutta, jolloin reiän kairaaminen on todella helppoa. Ahvenet yleensä antavat merkin lähes heti, mikäli niitä alla on. Tämän vuoksi "tyhjällä" reiällä ei kannata odotella kuin enitään pari minuuttia. Lisäksi alkutalvesta on usein niin, että ahvenet eivät ole kovin tiiviissä parvissa, vaan kalaa antava alue on suuri ja kalojen määrä reikää kohti on pieni. Kalaparvea etsittäessä on usein hyvä kairata reikiä noin 20 metrin välein, ja parven löydyttyä siirtyä noin 10 metrin kairausväliin. Yleensä reikiä tehdään sitä tiheämmin, mitä tummavetisemmästä järvestä on kyse. Jos ei ole mitään tarkempaa tietoa järven syvyydestä, voi usein maastosta melko hyvin päätellä missä päin järveä on syvimmät paikat. Mikäli syvempää paikkaa näin ei löydä, taitaa olla ainoa vaihtoehto lähteä etsimään syvännettä kairailemalla pitkin, vähintään 30 metrin välein.

Kun ensimmäiset lumet satavat jäälle, pienien järvien ahvenet tulevat passiivisiksi tai lopettavat kokonaan syömisen. Kannattaa etsiä järveltä paikkoja, joissa on vähemmän tai ei lainkaan lunta jäällä. Ahvenet yleensä keräytyvät näihin paikkoihin, koska niissä paikoissa on enemmän valoa. Yleisesti ottaen ahven siirtyy matalempaan heti lumen sadettua jäälle, mutta ahven saattaa siirtyä myöhemmin syvempään, kun sen silmät tottuvat uuteen valon määrään.
Reikiä ei ole syytä kairata yhtä paljon kuin ensijäillä: jäällä liikkuminen on vaikeampaa ja reiän kairaamiseen kuluu enemmän aikaa. Monesti reiät kannattaa kiertää useaan kertaan, varsinkin jo kalaa antaneet reiät. Tämä siksi, että pilkkireiästä tuleva valo saattaa olla houkutellut lähialueen ahvenia paikalle.

Lopputalvesta päivät ovat yleensä aurinkoisia, ja valoisa aika on pitkä, jolloin valoa pääsee jään alle paljon. Usein ahventen mielestä jopa liikaa, sillä ahvenet eivät enää keräännykään sinne missä valoa on paljon, vaan sinne missä valoa on vähän. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että kannattaa kairata erityisesti niihin kohtiin, missä lunta on eniten. Usein keväällä ahven liikkuu melko paljon, eikä kova kairaaminen ole enää tae hyvälle ahvensaaliille. Ahvenparven houkutteluun paikalle voi kestää useita minuutteja, mutta parvi voi myös kadota aivan yhtäkkiä. Siksi onkin tärkeää saada pilkki (tai morri) mahdollisimman nopeasti takaisin pyyntiin. Usein matalassa vedessä voi harrastaa ahvenen näköpilkintää, jolloin huomaa kuinka syöntihaluttomia ahvenet ovat. Mormyskointi pienellä ja kevyehköllä morrilla saattaa olla se keino, jolla kalan saa ottamaan.
Lopputalvi on yleensä se aika, jolloin ahventen käyttäytyminen saattaa vaihdella suurestikin. Yleensä ahven löytyy melko matalasta, mutta monissa poikkeustapauksissa ahventa on löytynyt hyvin syvempääkin, mutta ei kuitenkaan niin syvästä kuin ensijäillä.
Syönninvaihtelutkin ovat keväällä vuodenajoista selvimmät. Syönti saattaa muuttua parissa päivässä lähes nollasyönnistä rajuksi syönniksi.

Ottivärit

Morrin väriin vaikuttaa lukuisa määrä eri tekijöitä. Tärkeimpinä näistä ovat ainakin veden sameus, veden väri, pilkkipaikan syvyys, sää sekä lumen määrä jäällä. Yleensä sameassa vedessä parhaiten toimivat punaiset ja oranssit morrit. Hieman kirkkaammissa vesissä kannattaa kokeilla myös keltaista ja vihreää. Jos kesken syönnin syönti yhtäkkiä lakkaa, kannattaa koittaa vielä muun värisillä morreilla, usein väriä vaihtamalla saa syönnin uudelleen alkamaan. Edellä mainittujen värien lisäksi kokeilemisen arvoisia värejä ovat esim. kupari, kulta ja musta. Ketjupilkin/värikoukkupilkin koukun värit vaihtuvat samalla tavalla.
Tasapainoista suosittelen punaista, punamustaa, harmaata, vihreätä sekä keltaista. Näistä kaksi viimeksi mainittua ovat etenkin kirkaampaan veteen, mutta keltainen on osoittautunut toimivan sekä kirkkaassa että samessa vedessä.

Siima

Itse käytän ainoastaan Stroftin siimoja. Pieniä tasapainoja uitan 0.20-0.25mm siiman kanssa. Isompia tasapainoja ei matalassa vedessä välttämättä kannatakaan kokeilla, paitsi jos kohdekalana on nimenomaan yli 300-grammaiset ahvenet. Ketjupilkeillä käytän saman paksuisia siimoja kuin pienillä tasapainoilla. Ainoastaan pienimmillä pystypilkeillä pudotan siimanvahvuuden 0.16-0.18 millimetriin.
Mormyskoinnissa käytän pääasiassa noin puolen senttimetrin mittaisia morreja, ja siimanpaksuus on tällöin 0.14-0.16mm. Etenkään alle 2 metrin vedessä ei kannata käyttää kovinkaan ohuita siimoja, sillä matalassa vedessä mormyska ui kyllä paksummallakin siimalla. Toki ohuemmalla siimalla kalan saa helpommin nappaamaan, mutta väsytyksessä kuluu enemmän aikaa. Matalassa vedessä oleva kalaparvi saattaa pelästyä enemmän, ja parvi saattaa isompaa ahventa väsyttäessä uida tiehensä. Isoimmilla katkamorreilla ym. isoilla morreilla voi käyttää jopa 0.25mm siimoja, ja silti morri ui hyvin.
Ainoastaan pilkkikisoissa ja ahvenen keskikoon ollessa selvästi alle 50g siirryn käyttämään 0.10-0.12mm siimaa ja pientä morria.

Syötit

Mormyskalla pilkittäessä aloitan aina pilkkimisen laittamalla surviaisentoukkia, yleensä vähintään 2 kpl koukkuun. Jos kala on pientä ja huonolla syönnillä, niin yksi toukka riittää. Kärpäsentoukan pujotan koukkuun vasta siinä vaiheessa, kun kalaa tulee hyvin. Jos syönti muuttuu huonoksi kärpäsentoukan kanssa, niin äkkiä surviainen takaisin.

Isommilla morreilla ei kannata surviaisia käyttää, sillä ne on hankala pujottaa isoon ja paksuun koukkuun. Isoon morriin voi laittaa vaikkapa 3-4 kärpäsentoukkaa. Kärpäsentoukkien väreistä kokeilemisen arvoisia ovat ainakin punainen ja keltainen.

Pystypilkinnässä käytän melkein pelkästään ahvenen silmiä syöttinä, joskus huonommalla syönnillä kärpäsentoukkia. Ahvenen silmä on todella kestävä syötti, tavallisesti se pysyy koukussa usean kymmenen kalan ajan. Usein ahvenen silmä kannattaa rikkoa, jolloin silmä näyttää kenties kalojen mielestä houkuttelevammalta. Syönti pysyy yleensä muuttumattomana, vaikka koukussa olisi enää pienehköt silmän riekaleet. Ahvenen silmän pyrin aina irrottamaan mahdollisimman pieneltä ahvenelta. Tavallinen koko on 10-20 grammaa.

Lopuksi muistettava

Varsinkin lopputalvesta, jolloin kala on matalassa, kannattaa välttää liiallista kairailua, sillä kairaaminen saattaa pelottaa kaloja. Tämä tarkoittaa sitä, ettei reikiä kannata koittaa vaan kertaalleen, vaan useita kertoja. Parven houkuttelu voi kestää kauan, mutta syönnin alkamisen jälkeen kaloja voi tulla kymmenittäin peräkkäin. Varsinkin se isompi ahven pelästyy usein matalassa vedessä kairailua. Sen sijaan alle 30-grammaiset sintit eivät pelkää kairaamista melkein ollenkaan.

Varsinkin aurinkoisella kevätkelillä matalassa vedessä kannattaa usein jättää mahdollisimman paljon sohjoa reikään, jotta kalat eivät säiky valoa tai pilkkijän liikkeitä. Kaikkea muutakin, kuten kolistelua ja äkkinäisiä liikkeitä on syytä vältellä. Sen sijaan puhetta kalat eivät säiky.

[kaivo]

Siinäpä kunnon tietopläjäys! Huomaa, että kirjoittaja on perehtynyt aiheeseen huolella ja pystyy jakamaan kokemuksen kautta saatua tietoa. Teksti on sujuvaa, ja rakenteelliset asiat kunnossa: alun johdanto avaa lukijalle sen, mitä otsikko jo antoi odottaa. Seuraavaksi kerrotaan matalien pienvesistöjen talvesta pääpiirteissään. Tätä seuraa arvokkaita käytännön vinkkejä kalojen hakemiseen. Sitten välinesuositukset, ja lopuksi vielä muutama hyvä niksi.

Minusta tämän voisi ilman muuta siirtää Artikkeleihin...

   

[perza]

Ihan asia tekstiä Himopilkkijältä!
itsekkin noin suurinpiirtein ajattelen, mutta poikkeuksiakin tietysti on. mm. Tossa kohta kun mainitsit että

Usein ahventen mielestä jopa liikaa, sillä ahvenet eivät enää keräännykään sinne missä valoa on paljon, vaan sinne missä valoa on vähän. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että kannattaa kairata erityisesti niihin kohtiin, missä lunta on eniten.

Muutamia paikkoja tiedän (yleensä tumma vetisiä) missä reikiä pitää portata se kymmenkunta pienelle alalle jotta vlaoa pääsisi vieläkin enemmän jään alle. Näitä reikiä sitten kierrellään päivän aikana ja joskus kalaa tulee hyvinkin. Tuo valo houkuttelee sitä pikku kalaa sinne reiän alle ja joskus jopa ihan reikäänkin tulee pikku kalat uimaan, ne puolestaan houkuttelee niitä isompia paikalle.
Sitten kun happi alkaa olla pikkujärvillä keväällä vähissä niin rei-istä tuleva valo ja happi houkutteelee kaloja paikalle.
Eli tuo valo voi olla myös hyvä juttu...
Toki myös tiedän paikkoja yleensä hyvin matalia jossa pitää olla lunta ennekuin kalaa tulee niihin. Yksi paikka on semmonen että mitä enemmän lunta ja vesi sohjoa sen paremmin antaa kalaa...

[Himopilkkijä89]

Nimenomaan siis kevättalvella lumipeitteen vähetessä ahvenet alkavat etsiä paikkoja, joissa vielä lunta on. Asia menee päin vastoin kuin alkutalvesta. Lumen nopea sulaminen tulee ahvenille "yllätyksenä", jonka vuoksi yhtäkkiä onkin liikaa valoa (ollaan totuttu pimeämpään) ja suojaa mennään hakemaan lumisien paikkojen alta.
Senkin jälkeen, kun kaikki lumi on sulanut, kairaan yleensä lähes kaikki reiät sellaisiin kohtiin, joissa on vaaleata jäätä. Tällä jään läpi pääsevällä valolla ei varmaan hirveästi heittoa ole, mutta tavaksi on tullut vaalean jään kohdalle kairata. Eiköhän se tumma ja kirkas jää kuitenkin vähän enemmän valoa lävitseen päästä.

Muutamissa poikkeustapauksissa olen saanut lumettomilta paikoilta vielä keväälläkin hyvin, mutta varmemmin ne   ahvenet lumiselta paikalta löytyvät.

Yleensä tuo "kairatako paljaalle jäälle vai lumelle" -asetelma kääntyy päälaelleen täällä Länsi-Suomessa jossain vaiheessa maaliskuuta. Eli tavallisesti ainakin helmikuun loppuun asti tulee enemmän kairailtua lumettomiin kohtiin.

Jos joku on jostakin asiasta eri mieltä (tai jotain lisättävää), niin saa mielellään sanoa. Jokainen järvi on omanlaisensa. Itselläni on kokemusta ainakin 20 järvestä, jotka ovat edellä mainitun kaltaisia. Tekstini on ikään kuin yleistys näillä paikoilla pilkkimisestä.

[Shark]

Nimenomaan siis kevättalvella lumipeitteen vähetessä ahvenet alkavat etsiä paikkoja, joissa vielä lunta on. Asia menee päin vastoin kuin alkutalvesta. Lumen nopea sulaminen tulee ahvenille "yllätyksenä", jonka vuoksi yhtäkkiä onkin liikaa valoa (ollaan totuttu pimeämpään) ja suojaa mennään hakemaan lumisien paikkojen alta.

Voisin lisätä tähän väliin, että myös esimerkiksi suuret puut, ja niiden oksat varjostavat ainakin osan päivästä jotakin kohtaa jäällä, luoden varjostusta. Eli pelkän lumen varassa ei tuo varjostaminen ole.

[perza]

Jep ihan yleis pätevä systeemi tuo on mitä laittelit että keväällä ongitaan sieltä missä on vielä lunta, mutta paikkoja on tuhansia ja kaikkiin se vain ei voi päteä.
Mutta niinkun aikasemmin sanoin että hyviä niksejä tuosta jutusta löytyy mm. alottelijalle. Itelle ne on jo itsestään selviä juttuja.

Nin ja kevät talvesta sen verran että ite ajattelen asian niin että kalat menevät matalaan kun etsivät kutupaikkoja eli en niinkään ajattele tuota lumen määrää jäällä. Siinä maaliskuusta huhtikuuhun saattaa ahventa tosiaan löytyä ihan keskeltä kaislikkoa ja ajattelen sen niin että ovat menneet sinne kutemaan eikä valoa karkuun.

Pohjan muodot on mielestäni myös tärkeä asia vaikka pienistä ja matalista järvistä onkin kyse. Itsekkin yleensä etsin alkujäillä juuri noita pieniä monttuja ja niistä ne kalat on löytyneet.(Tosin ei eilen)
Keskitalvella sitten näitä paikkoja tulee kierrettyä mistä kaloja vaan saa, kun tuntuu välillä että talvella kala on niin levällään joka paikassa, mutta toisinaan matalassa ja toisinaan syvemmässä sekä erilaiset karikot on myös hyväksi todettuja paikkoja joista joskus tulee aika hyvinkin ahvenia.
Keväällä sitten sinne matalaan tai joskus syvemmästä mutta aivan jään alta onkimalla. Uveavannoista menee jään alle valoa ja happea houkutellen kalaa. Eli hyviä paikkoja nekin.

[Himopilkkijä89]

Voisin lisätä tähän väliin, että myös esimerkiksi suuret puut, ja niiden oksat varjostavat ainakin osan päivästä jotakin kohtaa jäällä, luoden varjostusta. Eli pelkän lumen varassa ei tuo varjostaminen ole.

Joo, tuokin on joskus ihan merkittävä asia, jonka huomioon olenkin ottanut. Puiden lisäksi tietenkin myös esim. kalliot ja muuten jyrkät rannat tekevät varjoisia alueita. Itse asiassa tällä asialla on usein jopa ratkaiseva vaikutus pilkkipaikan valintaani. Usein tulee pelkästään varjoisuuden takia lähdettävä järven etelärannalle, koska siellä on varjoa ja kalat kenties aktiivisempia.

Nin ja kevät talvesta sen verran että ite ajattelen asian niin että kalat menevät matalaan kun etsivät kutupaikkoja eli en niinkään ajattele tuota lumen määrää jäällä.

Tästäkin itselläni on aivan samanlainen käsitys. Joillakin järvillä lumen sulettua on niin, että kala siirtyykin syvempään. Yleensä kuitenkin jo ennen jäiden lähtöä ne sieltä syvemmästä rantautuvat. Eli kyllä ne rantaan menevät oli siellä lunta tai ei, mutta mieluiten viihtyvät lumisen paikan kohdalla.

[Sir.Milo]

Itse en jakaisi pyyntivälineitä noin radikaalisti ajanjakson mukaan.
Itse ei tule juurikaan käytettyä tasapainoja sisävesillä. Alkutalvesta syönti on melko kovaa ja pystypilkki (ketjupilkki) on tuottoisin, mutta järvestä ja päivästä riippuen, tulee käytettyä myös morria.

Keskitalvesta vain morria?  Kyllä pystypilkki (ketjupilkki/tapsipilkki) on tuottoisampi, kuin morri ja keskitalven pakkasilla sormetkin pitävät enemmän pystystä.

Lopputalvesta unohdetaan morrit? Juuri kun säät sallisivat niiden käytön. Tapsipilkit kannattaa tässä vaiheessa unohtaa, sillä ne tuottava turhan paljon särkiä (olet. keskitytään ahvenen kalastukseen).

Itse jakaisin pyyntivälineet enneminkin syönnin mukaan. Ketjua, kun syönti on hyvä, seuraavaksi tapsia ja morria vain, jos kala on hyvin pientä tai syönti on heikkoa.

Mitä syötteihin tulee niin vaikka keskitalvella morri+surviainen saattaa aiheuttaa kovan syönnin, niin sen minkä syönnillä voittaa häviää surviaisten koukkuun laittamisessa (+käsien lämmittely) vrt. kärpäsentoukka. Surviaisia tulee käytettyä vain, jos syönti on erityisen huonoa.

[garfunkel]

Noh, eiköhän tää tuu useampaan kertaan luettua järville lähdettyä. Hyvä teksti!

Merelle viel sama juttu, jos parantaa sielläkin pilkintää! :p

[kaivo]

Mielenkiintoisia kommentteja edellä.

Itse ajattelen pilkeistä niin, että kolmesta päätyypistä (tasapaino, pysty, morri) kaikki ovat hyviä, mutta eivät välttämättä samanaikaisesti. Koska paremmuuseroja ei voi tietää etukäteen, on järkevää ottaa kaikkia pilkkityyppejä reppuun mukaan ja varautua henkisesti myös kokeilemaan niitä, mikäli tarve vaatii. Tässä mielessä pilkintä ei mielestäni eroa heittokalastuksesta.

Uskoisin kuitenkin, että pilkkitalvien myötä jostain pilkkityypistä tulee itse kullekin se "oma juttu". Suosikki, joka saa eniten uittoaikaa, jonka käyttö tuntuu olevan parhaiten hanskassa ja jolla tulee hyvin kalaa. Vaikka pyyntikohteena olisivat "vain" ne perusahvenet, niitäkin on mukavinta nostella tavalla josta tykkää eniten.

Omaksi suosikiksini on muodostunut tasari. Olipa talvi missä vaiheessa tahansa, reissu ainakin aloitetaan tasarilla. Hommassa on jotain samaa kuin heittokalastuksessa jerkin kanssa: kalantulo riippuu siitä, miten viehettä uittaa. Tasarissa ei ole syöttiä pelastamassa tilannetta, joten "käsiala" ja värivalinta korostuvat. Pitkälti samoista syistä tykkään värikoukkupilkinnästä. Täällä pohjoisessa parasta aikaa sille on alku- ja lopputalvi, kun jään alla on kohtuullisesti valoa. Keskitalvellakin tulee, kunhan vesi on melko kirkasta.

Joskus ´90-luvulla pilkin useita talvia pelkällä mormuskalla, perusteluinani "mormuska on paras, sillä saa aina kalaa". Saahan sillä, morriin ottavat suurin piirtein kaikki kalat. Kuitenkin, jos keskitytään ahveneen ja halutaan pyynnin olevan tehokasta, mormuska jää mielestäni muiden pilkkien jalkoihin suurimman osan talvea. Se on hidas käyttää jo parin metrin vedessä, kalastus pakkasessa ja tuulessa on vastenmielistä ohuen siiman takia, joka kalan nosto ja pilkin takaisinlasku kestää kauemmin, joten ahvenparvea ei ehdi yllyttää samanlaiseen syöntikiihkoon kuin muilla pilkeillä. Morri nostaa asemiaan kevätpuolella talvea, kun kalojen ottihalut voivat olla kehnot paksun lumi- ja jääkannen alla. Huippuaikaa on loppukeväinen merenlahtien koluaminen.

Kaiken kaikkiaan: pilkin mieluiten tasareilla ja värikoukuilla, koska niillä kalantulo on pitkälti itsestä kiinni ja pyynti on nopeaa. Syöttipilkin käyttö tuntuu aina pieneltä tappiolta... Noh, värinäpilkki ketjukoukulla on ihan hauska peli.

[jcuster]

Nimenomaan siis kevättalvella lumipeitteen vähetessä ahvenet alkavat etsiä paikkoja, joissa vielä lunta on. Asia menee päin vastoin kuin alkutalvesta. Lumen nopea sulaminen tulee ahvenille "yllätyksenä", jonka vuoksi yhtäkkiä onkin liikaa valoa (ollaan totuttu pimeämpään) ja suojaa mennään hakemaan lumisien paikkojen alta.

Voisin lisätä tähän väliin, että myös esimerkiksi suuret puut, ja niiden oksat varjostavat ainakin osan päivästä jotakin kohtaa jäällä, luoden varjostusta. Eli pelkän lumen varassa ei tuo varjostaminen ole.

sattuipa kerran sm-pilkissä, että olin ainoa joka sai syöntiputken päälle tiheään pilkityllä alueella... niksi oli:

lumi oli kinostunut loiviksi "aalloiksi", kuten se isommalla järvellä yleensä tekee. "aallonpohjassa" oli lunta ehkä 20cm, "harjalla" jopa 50cm... kalat varmaan olivat pelästyneet kairojen rousketta, ja paenneet kinoksien alle. eli paksuimpaan kohta dyynistä reikä... kaira upposi jo lumen sekaan ennenkuin jää puhkesi, ilmeisesti tämän hidastuksen takia ei porukka ollut viitsinyt näitä kohtia kokeilla.

sijoitus oli 50. pahemmalla puolella, mutta ilman havaintoa olisi jäänyt sopatkin keittämättä.

[wewwer51]

tässä on todelakin hienoa tietoa.

[cpt miller]

Artikkeli siirretty Kalapediaan 13.1.2010
http://www.kalapedia.fi/index.php?title=Ahvenen_pilkint%C3%A4&action=history

(Artikkelin lisännyt entinen toimittaja unohti laittaa tiedotteen tänne.)