Jos täällä nyt alkaa hyviä tarinoita tulla, niin itsekin voin jotain kirjoitella. Odottelen ensin muilta panostusta.
Otetaan tuo lupauksena. Hieman saattaa joku pitää minua tästä lähtien hulluna

, mutta kirjoitellaan nyt kuitenkin. Ja kun itseeni ja omiin aisteihini luotan, enkä tälle ole järkiperäistä ratkaisua löytänyt, katsotaan josko jollakulla olisi
fiksuja ehdotuksia.. Ja kun vielä kalastukseen liittyy, sitä suuremmalla syyllä.
Oli kevät 2007, muistaakseni yksi mökkiviikonloppu kesäkuun alussa ennen kesälomaa. Mökkijärvemme on rehevä, ja lahnoja on reilusti. Ne eivät tosin ole kovin isoja, ja päätin sitten illalla lähteä tutkimaan ruovikoiden takusia tuulastustekniikalla siinä toivossa, että lahnojen kutupaikoista ja olemassaolosta saisi jonkinlaista viitettä. Yksin kun menin, eteneminen oli hiukka hankalaa soutajan puutteessa.
Oli siis ilta, tai oikeastaan yö, kello oli ehkä jonkin verran vaille 23 ja pimeää oli kuin missä kun taivas oli pilvessä. Keli oli todella tyyni, kun parin tunnin session jälkeen suunnittelin poislähtöä (eli ~23). Rykäisin moottorin käyntiin erään isohkon kaislikon takana, ja suuntasin kotia kohti, ensin piti kuitenkin kiertää kaislikko etelän puolelta. Paikalla on noin 3 metriä vettä savipohjalla, eikä siinä ole varmuudella mitään kiviä eikä hakoja. Se on niin tuttu paikka, että meinasin kuolla säikähdyksestä kun aivan eteläkärjessä sitten jysähti. Vene osui johonkin (hitaalla vauhdilla 2hv moottorilla), aivan kuin pinnalla kelluvaan tukkiin ja hyppäsi hieman ilmaan. Pomppasin takatuhdolta ylös katsellen hurjasti ympärilleni. Pinnalla ei näkynyt mitään irtonaista. Sitten siitä kohti, missä törmäys tapahtui, lähti jokin valtava uimaan poispäin pinnan alla. Pinnalla näkyi kaksi peräkkäistä vanaa, vajaan kahden metrin
(170-190, mahdoton arvioida tarkasti pimeässä) päässä toisistaan täysin symmetrisesti samaa vauhtia, ollen siis yhteydessä toisiinsa. Vanojen välissä, edessä ja takana vesi kohosi hieman, aivan samalla tavalla kuin hauki jättää pienen kohoamapyörteen käytyään pinnan tuntumassa. Nämä veden kohoamat vain olivat aivan eri mittakaavassa. Pimeydestä johtuen en nähnyt mitään pinnan alle (totuuden nimessä en olisi välttämättä uskaltanut käyttää tuulastusvaloa, vaikka siihen olisi ehkä ollut mahdollisuus). Vene loittoni paikalta, ja uituaan noin kymmenen metriä pinnan tuntumassa vanat sukelsivat hiljaa pinnan alle. Jumalauta että pelotti koko loppumatkan rantaan.
Olen miettinyt pääni puhki erilaisia teorioita ja vaihtoehtoja.
Hauki - Ei todellakaan. Jos olisi ollut, sen olisi täytynyt olla vähintään 35-kiloinen.
Karppi - Ne eivät kasva missään nimessä eivätkä missään olosuhteissa yli puolitoistametrisiksi!
Sampi - Olisi uinut Saimaan kanavaa 200km ylävirtaan? Liian epätodennäköistä.
Eikä mitään havaintoa mikään se olisi voinut olla. Tuon kokemuksen jälkeen olen suhtautunut kaikkeen yliluonnolliseen jokseenkin kunnioittavammin.
-Perca