made aloittelee kutuhommia, katiskasta 7 ja verkoistakin 1 limamikko. En oikein usko että ihan kutupaikalla katiska on, mutta lähellä kuitenkin.
2,5kg oli mätikala ja loput reilusta kilosta 150g asti, kolme pienintä laitoin takasin.
Kuhakin oli liikkunut, verkot meni taas vaihtoon kun olivat naruna. kilon ja puolentoista välistä oli 4 kappaletta, veikkaan että mateet pyörittelee noita verkkoja koska karmean sotkun päästä oli kalat hävinneet. ja yksi kurskin mentävä reikäkin oli, mikä lie käynyt.
Muita huomioita oli hemmetin oudot jäljet jäällä, tassun koosta päätellen pari saukkoa tai tai hiukka epätodenäköisempänä yksi leveä majava. Majava olis melko varmasti uponnut hankeen syvemmälle, supit tuskin liikkuvat tähän aikaan ja ainakin olisivat käyneet haistelemassa keskiavantoa, kun siellä on kalanverta ja joku pikkulahna jäällä.
jotoksen leveys oli n.30 cm ja jälki 3-4x5-6cm, turkki tai häntä oli pyyhkinyt jotosta koko leveydeltä. suoraan sulan ojansuun suunnasta tulivat ja toista sulaa kohti menivät.
e:
rktl:n sivuilta katoin lumijälkiopasta ja päädyin pariin pieneen saukkoon mutta jalkikuvio on edelleen pielessä, näätä olis muuten tassun perusteella lähempänä mutta jäljet meni keskelle järveä ja sen olis pitäny mennä jalat todella paljon harallaan. Eikä sen häntä sotkisi jälkiä noin paljon. Ellei sillä sitten ollut raudat päässä ja pakitti...
Minkin jäljetkin tuli kyllä nähtyä rantapenkalla, ei mitään sinne päinkään.