Joo o
Foorumia plärätessä tulee sellanen fiilis, kuin olisi rakennettu "metropoli paria ihmistä varten" elikkäs aihealueita on toistaiseksi liikaa aktiiviseen käyttäjäkuntaan nähden. Tämä aiheuttaa joillekkin alueille "happikatoa" kun sama asia käy monen aiheen alle. Ihmetelly suuresti miksi välineille ja niillä kalastamiselle on omat aihealueensa, kun kuitenkin itse välineet ovat niitä ratkaisevia tekijöitä kullekkin kalastusmuodolle. RAKENTAMINEN on omana otsikkona ehdottoman hyvä, mutta muut välineosiot voisi sulauttaa kalastusmuotojensa alle, niin keskustelu ei hajaantuisi moneen eri osoitteeseen ja siten aihealueiden keskustelu pysyisi virkeämpänä.
Sitten niin, jo aikaisemminkin mainitusta asiasta eli näistä superlatiivi topikeista. Mikä on paras sitä ja tätä ja tota.. Ei niissä sinänsä mitään vikaa ole, mutta näille saisi perustaa sellaisen oman aihealueensa kuin ÄÄNESTYKSET tms, joissa käyttäjä saisi perustaa oman äänestyksensä parhaasta rapalasta.. Siis äänestyksen omaiset topikit pois omalle aihealueellensa niitä varten jotka niistä ovat kiinnostuneita.