Elikkäs opinnäytetyönä tuli aikoinaan tehtyä lakkausautomaatti, joka on nyt jäämässä vähän pieneksi, ja muitakin pieniä parannuksia se vaatii, niin ajattelin tehdä kerrasta uuden mallin. Hyvin se palveli kumminkin 3 vuoden ajan ja yhden 1000 vaapun lakkaamiset. Nyt sitten pitäisi kehitellä seuraava malli jossa olisi vähän paremmin ominaisuudet ja vähän isompi.
Kysymys kuuluukin että löytyykö joltain kiinnostusta tälläiseen omaan käyttöön,sillä samalla vaivalla teen useammankin kappaleen. Vaappujen lakkaus tämän jälkeen ei voisi olla yksinkertaisempaa! Vaaput kiinni,painaa nappia, puuhata muutama tunti jtn aivan muuta, käydä kääntämässä vaaput toisinpäin ja painaa uudestaan nappia ja taas tehdä muuta. Tässä vaiheess vaapun päältä löytyy tasainen lakkakerros. Sitten vaaput onkin jo pohjalakattu ja maalausta vailla valmiita. Pintalakkauksessa sitten sama homma.
Homman nimi on yksinkertainen. Laitteeseen tulee levy johon saa vaappuja(tai mitä haluaakaan lakata) laittaa kiinni(mahdollisuus kahteen eri liitostapaan). Kun levy on aseteltu täyteen, määrätään haluttujen kastokertojen lukumäärä, sekä taukojen pituus lakkauskertojen välissä. Laite muistaa edellisen kerran arvot, että niitä ei tarvitse joka kerta asetella. Tämän jälkeen levy laskeutuu alas, kastaa vaaput lakkaan ja nousee takaisin ylös, odottaa asetun ajan, niin että vaaput kuivaa pinnalta ja laskeutuu uudelleen. Ja toistaa sitten tätä sykliä niin monta kertaa kun on käsketty.
Tämä on helppo toteuttaa(edellinen malli teki vain tämän), ongelma tässä vain on se että lakkausastia on auki turhaan välissä, jolloin lakasta haihtuu ohennetta ja aikanaan muodostaa kalvon lakan pintaan ja aihiot menee hiottavaksi, ellei välissä käy ohenninta vähän lisäämässä pinnalle.
Uudessa mallissa olisikin sitten tarkoitus tehdä tuohon lakkausastian päälle yksinkertainen peitelevy, jonka se laittaisi kuivamisajaksi astian päälle, ja kun uusi lakkaus alkaisi niin ottaisi levyn pois. Tämänkään toteuttaminen ei ole hirveän hankalaa.
Eli tiivistettynä: Lakkausautomaatti 40-100 vaapulle (voi lakata myös pienempiä eriä). Kiinnitysmekanismin saisi valita itse, joko pneumatiikkaletku johon aihio on helppo painaa lenkistä kiinni, tai sitten vaihtoehtoisesti hauenleuka puristin, jolla pystyy kiinnittämään laitteeseen käytännössä mitä tahansa. Laite on tarkoitus rakentaa sen verran yksinkertaiseksi että sitä pystyy kuka tahansa huoltamaan,vaihtamaan tarvittaessa osia,sekä säätämään kaikki oman maun mukaan sopivaksi
Hinta riippuu täysin siitä onko kuinka moni tälläisestä kiinnostunut. Jos tehtäisiin esimerkiksi 5kpl:n erä, niin hinnaksi voisi laskea karkeasti tuollaisen 250€-350€ per automaatti.Tämä hinta ei luultavasti sisällä lakkausastiaa, vaan sen jokainen joutuisi itse ostamaan omien tarpeidensa mukaan(tämän sulkulevyn silti sisältää). Eikä kyseessä ole vielä lopullinen hinta vaan arvio. Jokaisesta lakkausautomaatista lahjoitan 10€ Kalassanet Ry:n toimintaan.
Mahdollisuus on myös tässä vaiheessa vaikuttaa laitteen suunnitteluun ja toteutukseen.
Edit:
Laitoin tämän nyt rakentelu puolelle vaikka aika mainostusta onkin, että kaikki halukkaat nyt varmasti löytävä.Mikäli jollain on tätä joku vastaan, niin siirretään muualle.
Ja sen verran vielä toteutuksesta että "aivot" tullaan tekemään Arduinolla, mikäki se jotain kiinnostaa. Mahdollisesti tästä voisi myös tehdä jossain välissä ohjeet rakentamiseen, mikäli innostusta ja aikaa riittää. Ainut vain että rakentaminen vaatii elektroniikan hallitsemista(en puhu tietokoneesta, vaan raudasta) sekä hieman metalliosia.