Tälläisiä uudistuksia tuli itselleni mieleen:
NPC-hahmojen lisääminen kenttiin (käännös niille jotka eivät ymmärrä=ei pelattavia pelihahmoja) Olisi pelimaailma paljon elävämpi jos niiden talojen pihoilla näkyisi joskus ukkeleita kävelemässä, kolaamassa esim pihamaata jne, tai pilkkimässä saattaisi näkyä hahmoja jotka ovat siellä jo ennen kisan alkamista, eivätkä siis olisi mukana kisassa mutta pilkillä vaan. Tai näitä ukkeleita saattaisi tulla niistä mökeistä pilkille kesken kisan jne.
-Eläinten lisääminen peliin; eli jos läheltä kuuluisi harakan ääntelyä niin läheisestä puusta voisi hiirellä etsiä siellä istuu harakka->hiiren osoittimella näkyisi minkä lajinen eläin. Myös kaikenlaisen pienriistan lisääminen peliin herättäisi pelimaailmaa eloon. Saattaisi joskus näkyä jänis tai kettu jne. Myös eri eläinten jälkien lisääminen maastoon.
-Taloihin savupiippuja, ja niistä savua tupruttamaan.
-Kovemmilla pakkasilla vapaiden pilkkireikien umpeenjäätyminen->nykyisin pilkkireiät näkyvät mustina reikinä kentässä, jäätyneet reiät voisivat olla erivärillä, esim jään sinisellä. Näiden avaamiseen täytyisi lyödä esim sohjokauhan kahvalla tai kengällä polkea ne auki, täytyisi siis vähän aikaa käyttää niidenkin avaamiseen.
Nimimerkkien rekisteröiminen pelissä: Tällätavoin ei varmasti kukaan muu voisi vahingossakaan pelata samannimisellä hahmolla kuin toinen, ja omalla profiililla voisit pelata vaikka kaverin luonakin, yksinpeliä tai verkossa, kun tietäisi nimimerkin ja salasanan, ja tämän hahmon saisi netin kautta noudettua peliin. Hahmossa olisi siis tallessa tiedot ennätyksistä, varusteista jne jne. Tämähän on ihan normaali käytäntö verkkopeleissä.

Tämä tuskin on mahdollista, mutta moottorikelkat peliin.

Pelimaailmaan saisi huomattavasti isompia vesistöjä lisättyä, kun moottorikelkoilla pääsisi fiksusti pitkiäkin välimatkoja. Tosin paljon työtä ja pelistä tulisi paljon isomman kokoinen/raskaampi. Itelleni ainakin sopisi mutta tekijöiden ehdoilla mennään.