Viime vuonna pelattiin SM-kisoissa 3 x norm/kl ja 1 x "erikois" map per kierros. Eli 25% mapeista oli ns. spessuja. Kotimaiseen liigan verrattuna tämä on hiukan vähemmän kierrosta kohti. En ole seurannut esimerkiksi euroliigaa, suuriko osuus pelatusista mapeista siellä on erikoismappeja.
Henkilökohtaisissa SM-kisoissa edellisen vuoden kaltainen jakauma on omasta mielestäni kuitenkin oikein sopiva. Vaikeat spessumuodot alkuvaiheessa hankaloittavat entisestään sellaisten pelaajien mahdollisuuksia, jotka eivät aktiivisesti harjoittele tiimien kanssa. Jos tämä spessumappien määrä pysyy samassa suhteessa kuin viime vuonna, alkusarjasta finaaliin (4 kierrosta) erikoismuotoja tulee silloin 4 kappaletta. Siellä oli viime vuonna tarjolla kl kpl, 3 suurinta, vain ahven sekä vain särkikala kpl. Erilaisia pelimuotoja on kuitenkin pelissä 25. Järjelläkin on siis selvää, että kaikkia muotoja ei silloin voida pelata joka vuosi SM-kisoissa ja jonkun vahvuus jää tällöin pelaamatta. Mutta ei perinteistä 50km kisaakaan hiihdetä joka olympialaisissa.
Tällä hetkellä tilanne näyttää siltä, että jos mademuotoa ei tänä vuonna kisoissa esiinny niin siitä saattaa jupakka syntyä. Peli herättää tunteita ja sehän on vaan positiivista, silloin tiedetään että peli kiinnostaa porukkaa todella. Jos järjestäjät arpovat nämä spessumapit niin silloin se mahdollisuus on olemassa, ettei sitä madettakaan siellä esiinny. Joten malttia malttia.
Peliin, kun on tehty mahdollisuus pelata näitä eri muotoja, harjoitella niitä ja tulla jossakin vaikkapa spesialistiksikin (kun näitä kaikkia muotoja käytetään kuitenkin kaikissa muissakin turnauksissa/liigoissa) On mielestäni väärin kokonaan kitkeä SM-kisoissa jokin pelimuoto silloin pois.
Oma ehdoton mielipiteeni on se, että kaikki pelimuodot siellä arvontakipossa olisi hyvä olla olemassa, jolloin eniten osaavalla on myös paras mahdollisuus saada itselleen sopiva pelimuoto. Silloin ne parhaat sieltä erottuvat. Näen itse tavoiksi arpoa näitä erikoismappeja joko siten, että joka vuosi siellä arvontakipossa ovat kaikki mahdolliset pelimuodot. TAI sitten niin, että sieltä arvontakiposta poistetaan viime vuosina SM-kisoissa pelatut erikoismuodot, jolloin jossain vaiheessa tulee kaikki käytyä läpi.
Se, että pelissä käytetään tällä hetkellä madeominaisuutta tiimien kesken toisia joukkueita vastaan keskimäärin huomattavasti useammin kuin useaa muuta muotoa ei mielestäni ole kuitenkaan peruste miksi henkilökohtaisissa SM-kisoissa olisi pakko pelata myös madekenttä suuremmalla syyllä kuin jokin toinen muoto. (Enkä sano nyt tätä siksi, että katsoisin kenenkään tässä ketjussa kirjoittaneen niin väittäneen, ihan vaan selvennyksi ettei tule väärin ymmärryksiä..) Mutta yhtälailla ei ole mitään syytä hylätä sitä kokonaan.
Tässä vaiheessa jo kiitos järjestävälle taholle. Itse olen ainakin tyytyväinen, että joku jaksaa järjestää, kuten varmasti kaikki meistä ovat. Usein se jää vain sanomatta loppujen lopuksi tämänkaltaisten hyvin pienten yksityiskohtien takia.