Minnow Spooniin tulevien tärppien määrä ja tarttumisprosentti vaihtelee mielestäni riippuen kasvuston tiheydestä, vieheen väristä, haukien koosta ja siitä, kuinka aktiivisia kalat sattuvat sillä hetkellä olemaan.
Jos kalojen koko on puolen kilon vaiheilla, kasvusto sakeaa eli viehe tulee pinnassa suuren osan kelauksesta, kalat ovat nirsolla otilla ja viehevärikin pikkuisen väärä, karkuutusten määrä on kiusallisen suuri. Tiheässä kasvustossa hauilla on osumisvaikeuksia vieheeseen, ja heikolla otilla kalat eivät usein viitsi edes iskeä kunnolla, kunhan näykkivät. Vieheen ruohosuojaviiksi ei painu heikolla puraisulla riittävästi, joten koukkukaan ei tartu, varsinkaan tylsä koukku. Nirsoillessaan hauki ei myöskään aina jaksa yrittää huti-iskun jälkeen uudestaan, joten reissun kokonaissaalis jää laihaksi. Tällaisina päivinä jokaiseen ylöstulleeseen kalaan saa olla tyytyväinen.
Vastaavasti jos kala on aktiivinen, kasvusto harvempaa, kalat ovat sinttiä suurempia ja kun päivän ottiväri löytyy, tartutusprosentti nousee huomattavasti, mielestäni jopa melko lähelle normaaliuistimia. Minnow Spoonilla on harvemmassa kasvustossa enemmän tilaa uida normaalisti, kalat havaitsevat vieheen vähän kauempaakin, saavat kopattua sen helpommin kiinni ja ohi-iskun jälkeen yrittävät seuraavilla usein heitoilla uudestaan. Aktiivinen kala myös ottaa vieheen kunnolla suuhunsa, alle kiloinenkin kala joskus kiduksiinsa saakka. Tällaisina päivinä tartuttaminen ei ole enää sen kummempi ongelma.
Kalojen osumista vieheeseen kasvuston seassa voi helpottaa valitsemalla Minnow Spoonin koon syvyyden mukaan. Mitä matalammassa paikassa kalastetaan, sitä kevyempää ja pienempää viehettä kannattaa käyttää. Kun viehe painaa vähemmän, sitä voi uittaa ja vajotella kasvuston pienissä aukkopaikoissa helpommin kuin painavampia Minnow Spooneja. Alle metrin syvyisiin vesiin käyttökelpoinen koko on 15 g / 7 cm malli. Aiemmin valmistuksessa ollut 10 / 6 cm koko on vielä käyttökelpoisempi, joten jos niitä sattuu vielä kaupoista löytämään niin kannattaa ostaa pois.