Tottapa turiset Maajoukkuepilkkiä 89.
Kyllä pitkälti pilkkikokemus karttuu juuri pilkillä käyden.
Mutta...jotta kaikki olisi suhteellista heitetään soppaan hiukan lisää pippureita.
Oletetaan, että sinulla on kaveri, joka " onnekseen " asuu juuri sen kaikkein kalaisimman järven rannalla ja istuu saunalaiturin päässä vetämässä paistiahvenia kaikkina mahdollisina hetkinä.
Sensijaan sinä onneton joudut etsimään kaikki mahdolliset järvet ja lammet pysyäksesi kalakeiton maussa mukana.
Kaverisi istuu ainakin tuplaten aikaa sinuun verraten, uittaa sitä iänikuista valoitaan ja saa kalaakin hitosti enemmän.
Sinä taas joudut kokeilemaan ja kehittelemään kaikennäköistä jippoa ja aikaa myöten olet oppinutkin saamaan heikoiltakin kalavesiltä saalista.
Siis kaverillasi on kokemusta ainakin tuplasti sinuun verraten, mutta sinun kokemuksesi on laadultaan niin paljon vankempaa, että tasapäisissä olosuhteissa hakkaat kaverisi kisassa, kuin kisassa.
Se siitä kokemuksen määrästä. No tämä tietysti oli voimakkasti karrikoitu, eikä siis paljoakaan todellisuuden kanssa tekemisissä, mutta tarkoitus on osoittaa, ettei aina määrä korvaa laatua.
Kyllä sinulla selvästi on tietoa ja kokemusta kalastuksesta ja on hienoa, että olet halukas sitä täällä jakamaan.
Uusille kalamiehille ja -naisille on iso apu, kun ei tarvitse kaikkea käydä kantapääoppikirjan avulla lävitse .
Ja kyllä meille vanhoilleparroillekin uudet niksit kelpaavat .
Asun itse lahden rannalla, josta Nokian mestaruuskisoissa sai yleisen sarjan voittaja 220 grammaa ahvenia.
Kyseisellä paikalla syönninvaihtelut ovat melkoisia eri vuodenaikoina: alkutalvesta ensijäillä ahven otta hyvin tasapainoihin ja pystypilkkeihin, mutta heti kun lunta on satanut yli 10 cm ahven passivoituu eikä anna mitään merkkiä alkutalvesta kelvanneisinn välineisiin.
Tällöin potkin itse lahdelle lumettomia paikkoja(mikäli railot eivät ole niitä jo tehnyt) ja vetelen pannukarkeita ahvenia pelkällä morrilla. Tätä kestää yleensä maaliskuun alkupuolelle asti, jonka jälkeen ahvenien saanti kyseiseltä paikalta on kaikkein hankalinta, sillä lumien sulaessa särjet ehtivät nappaamaan lähes aina ennen ahvenia.
Kuitenkin kyseiseltä alueelta saadaan suurimmat ahvenet aivan viimejäillä - viime viikolla tein uudeksi ennätyksekseni 312 grammaa. Totuus on, että kyseisessä paikassa saa kokenut pilkkijä joka kerta puoli kiloa ahvenia, kun vain tietää mistä ja millä pilkkii.
Olen käynyt ko. paikalla tänä talvena pilkillä n. 25 kertaa - vain kerran ahventa on tullut alle puoli kiloa. Syynä oli se, että kokeilumielessä otin mukaan pelkkiä värikoukkuja ja jätin morrit kotiin.
Täytyy sanoa, että sillä lahdella kertyy erittäin monipuolista taitoa: pilkinkö pohjasta vai heti jään alta, kuinka saan ahvenia kun ahven on huonolla - mutta särki hyvällä syönnillä, missä vaiheessa vaihdetaan pystypilkki morriin.
Paikassa kehittyy siis kaikki neljä pilkintätyyliä: morri, tapsi, pysty ja tasapaino.
Mielestäni pilkkikilpailuissa kehittyy taidot enemmän kuin missään muussa. Varsinkin jos kisapaikat ovat erityyppisiä. Esim. Lapin Narvijärvellä ahven ottaa vain, jos käyttää pelkkää morria ja istuu sitkeästi samalla reijällä.
Vammalan Rautavesi on toinen ääripää: hulmutin siellä kolme tuntia morria tuloksetta(luulin että syönti olisi huono), kunnes lopulta
älysin koittaa tasapainoa ja kiskaisin välittömästi jäälle 300 gramman ahvenen. Ahven oli siis sellaisella syönnillä, ettei se jaksa huomata/innostua niin pienestä ärsykkeestä kuin mormyska.
Voin sanoa, että pilkkitaidoiltani olen erittäin monipuolinen: suurimpina todisteina 4,5 kg Narvijärveltä, kun yleisen sarjan voittaja sai vain 3,5 kg. Paikan ahvenet siis tulevat pelkällä morrilla metrin syvästä(ahvenen keskipaino reilu 50 grammaa). Maajoukkueen loppukarsinnassa Kylliönjärvellä sen sijaan voitin 6 metrin syvyydestä ja alle 20 gramman ahvenilla.
Alkaa jo melkein olla sellainen tunne, että ahvenen pilkinnässä kaikki on jo opittu, vaikka se ei ole mahdollistakaan...
Sen sijaan esim. hauen ja kuhan pilkinnässä minulla on vielä runsaasti opittavaa ja Taimenen/Nieriän/Harjuksen pilkintä on vielä kokonaan kokematta...
Eiköhän siinä sitä kokemuksen LAATUA jo ollutkin...?
