Olin kesäkuun viimeisen viikon Suur-Saimaalla. Siellä säyneitä tuntuu olevan aikaisempien käyntien perusteella. Kun hauki ei löytynyt kaislanreunasta, keskitin kalastuksen luotojen ja saarien kivikkorannoille. Haukien lisäksi vieheistä kiinnostuivat ahvenet ja säyneet. Säyneet olivat mielestäni ihan nätin kokoisia. Serkku sai 600 g säyneen, mutta muuten koko oli 860 g-1,50 kg. Suurin osa yli kiloisia. Ei niitä paljon tullut, mutta melkein joka reissulla 1-2 kpl. Kuten Thenextone ylempänä kirjoitti, pintovan säyneen tartuttaminen tuntuu olevan aika helppoa. Esim. erään saaren reunalla näin hyvän pintakäynnin keskellä pikkukalaparvea. Heitin 5 cm Rapala Countdownin pari metriä mulahduspaikan yli ja saman tien oli vajaa kiloinen säyne kiinni. Muitakin säyneitä tuli samalla tavalla. Huomiota herätti se, miten matalassa säyneitä oli. Monesti säyne iski ihan rantaviivan tuntumasta 30 cm-50 cm vedestä. Kai siellä sitten oli niille ravintokalaa? Parhaiten onnistumisia tuli tuulen alapuolelta, sama juttu oli hauen kanssa. Säyneet tuntuivat liikkuvan pikkukalojen perässä.
Uistimista parhaiten kelpasi 12 g Lotto vihreä-kelta-oranssina, päällä vielä hopeisia hileitä. Sillä tuli yli puolet reissun säyneistä. Muutamia yksittäiskappaleita tuli myös muilla pienillä vieheillä, mutta Lotto oli aivan ylivoimainen.
Säyne on todellakin hieno urheilukala. Se taistelee siiman päässä tosi vahvasti, väittäisin melkein että istarikirre jää tuossa leikissä kakkoseksi. Itse käytin kohtalaisen kevyitä välineitä, joten hauskaa oli.

Säyne tuntuu olevan vaikeasti vapautettava kala, itse en ainakaan saanut siitä sellaista otetta jolla kalan saisi rauhoittumaan kuten vaikkapa hauen. Vapautus kyllä onnistuu, jos ei päästä kalaa teutaroimaan esim. veneen pohjalle.

Uploaded with
ImageShack.us