Fongaus

Fongaus, eli kalanbongaus. Fongauksen yritetään saada mahdollisimman monta eri kalalajia yhtenä vuonna.

Lajikalastus valtaa suosiota koko ajan laajenevassa urheilukalastajien joukossa. Tärkeintä ei enää olekaan saaliin paino – vaan eri kalalajien löytäminen, tunnistaminen ja siiman päähän saaminen!

Lajikalastus eli fongaus otti ensi askelensa vuonna 2001, kun Helsingissä järjestettiin ensimmäinen valtakunnallinen Kalamaraton®. Silloin ihan uudenlaisessa kisassa ei enää tavoiteltukaan mahdollisimman painavaa saalispussia, vaan joukkueet tavoittelivat vuorokauden aikana urheilukalastusvälinein mahdollisimman monta eri lajia tuomariston eteen tuotavaksi. Ensimmäisessä Kalamaratonissa voittotulos heltisi 18 lajilla. Silloin mukaan hyväksyttiin myös alamittaiset kalat, jotka tuli vapauttaa. Jos silloiset alamittaiset taimenet ja harjukset jätetään lajipisteinä pois, niin suhdeluku nykyisiin kisoihin on 16.

Kalamaratonin voitto heltesi 2011 tuloksella 27 lajia. Tämä kertoo siitä, että joukkueet ovat oppineet lajikalastuksen salat varsin perusteellisesti. Viime vuosina yhä useampi kalastaja onkin ryhtynyt tavoittelemaan lajeja omalle fongauslistalleen myös kilpailun ulkopuolella.

Opettavaista ja hyödyllistä Lajikalastuksesta on paitsi suurta iloa, myös hyötyä. Ensin voidaan kerrata ekologiset ja tutkimukselliset perusteet: enää kalastuspaine ei kohdistu tiettyihin ns. arvolajeihin, joista osa – erityisesti vaelluskalat – on uhanalaisia.

Tutkimuksen kannalta lajikalastus kertoo arvokasta tietoa eri eväkkäiden elin- ja olinpaikoista sekä runsaudesta. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos hyödyntää mielellään näitä tietoja ja ottaa yhtä mieluusti vastaan lajinäytteitä tutkittavaksi.

Kalamaraton tuotti 2009 pienen sensaation, kun Helsingistä saatiin onkeen kaksikin mustatäplätokkoa. Se oli toinen havainto kautta aikain Suomessa ja ensimmäinen Helsingissä. Lajikalastaja puolestaan joutuu syventymään saaliiseensa tavallista tehokkaammin. Ei enää riitä, että joku kertoo hyvän ahvenapajan. Kun lajikalastaja ottaa kohteekseen vaikkapa pikkuruisen hietatokon, se on opittava tunnistamaan muista lajeista, on tiedettävä missä lajia esiintyy, mitä se syö, mihin aikaan sekä millaisella koukulla ja syötillä onki tulee varustaa.

Erityisesti särkikalojen ja tokkojen kanssa joutuu olemaan tarkkana. Mitä enemmän lajikalastusta harrastaa, sitä paremmin lajit oppii tuntemaan. Särkikalojen kohdalla saattaa hankaloittaa se seikka, että jotkut särkikalalajit risteytyvät keskenään ja hedelmöittyneestä mädistä syntyy ns. hybridejä. Tämäkin on RKTL:n tutkijoille mielenkiintoista tietoa.

Oikeat välineet oikeaan paikkaan 

Kuka tahansa voi aloittaa lajikalastuksen yksinkertaisilla välineillä – ihan tavallisella ongella, virvelillä, pilkillä tai perholla. Ensimmäiset lajit saa helposti pyydetyksi näin. Harrastuksen kehittyessä ja yhä vaativampia lajeja tavoitellessa tarvitaan kuitenkin jo erikoisvälineitä.

Erityisen tärkeä on laittaa siiman päähän oikean kokoinen koukku. Pienikokoisia lajeja – joita riittää vaikka kuinka paljon – pyydetään tietysti pienellä koukulla. Huoltoaseman ongenkoukut ovat vaikkapa hietatokoille, kivisimpuille, allikkosalakoille tai kymmenpiikeille yksinkertaisesti liian suuria. Samoin oikean kokoinen ja makuinen syötti on tärkeä seikka. Oikea siima, koho ja painot kuuluvat asiaan nekin.

Joka lajille ei sentään tarvitse hankkia omaa välineistöä, vaan huomattavan monen lajin kohdalla pystyy hyödyntämään samoja vehkeitä.

Lähde: Suomalaisen kalastusmatkailun edistämisseura

Fongarien kohtaamispaikka Facebookissa

Pienoiskuvan luominen epäonnistui: Tiedosto puuttuu

Tämä sivu on minitynkä ja tarvitsee laajennusta. Voit auttaa Kalapediaa laajentamalla artikkelia.. Harkitse myös, voisiko tämän mallineen vaihtaa johonkin kuvaavammista minitynkämallineista.