Ero sivun ”Itämeri” versioiden välillä
| (Yhtä välissä olevaa versiota toisen käyttäjän tekemänä ei näytetä) | |||
| Rivi 34: | Rivi 34: | ||
==Fysikaaliset ominaisuudet== | ==Fysikaaliset ominaisuudet== | ||
| − | + | Itämeri on Atlantin valtameren sivumeri Pohjois-Euroopassa Ruotsin, Saksan, Suomen, Tanskan, Puolan, Venäjän, Viron, Liettuan ja Latvian välissä. Se on maailman toiseksi suurin murtovesiallas Mustanmeren jälkeen. | |
| + | Itämeren keskisyvyys on 55-metriä ja syvin kohta 450 metriä sekä pinta-ala noin 415 000 km². Itämeren suolapitoisuus on alle 24,6 promillea, joten se ei ole varsinainen meri vaan murtovesiallas. Itämeren veden keskilämpötila on noin 10 astetta. Itämeren valuma-alue on hyvin laaja, se on noin kolme kertaa suurempi kuin itse Itämeri. Itämeren vesi on kerrostunutta ja sen lämpötila sekä suolapitoisuus saattavat muuttua vesipatsaassa huomattavasti. Kerrostuneisuuden voimakkuus kuitenkin vaihtelee huomattomasti eri merialueiden välillä. Itämerellä esiintyy vuosittain merijäätä, tavallisesti noin seitsemänä kuukautena vuodesta. Keskimäärin Itämeren pinta-alasta noin puolet saa jääpeitteen, leutoina jäätalvina vain neljäsosa. Yleensä jäätyminen alkaa loka tai marraskuussa. Jäiden lähtö alkaa yleensä maaliskuussa ja yleensä kesäkuun alkupuolella Itämeri on jäätön. Meriveden jäätymispiste vaihtelee sen suolapitoisuuden vuoksi, Itämeressä se vaihtelee välillä -1ºc ─ -0,1ºc. Runsaan makeanvedenkuormituksen ja vähäisen vedenvaihdon takia Itämeren vesi on voimakkaasti kerrostunutta. Pinnalla vesi on vähäsuolaista ja kevyttä, mutta pohjassa on kaikkein suolaisin vesi mutta samalla myös raskain vesi. Tästä johtuu, että Itämeressä on niukka pohja eläimistö. | ||
| − | |||
| − | |||
| − | |||
| − | |||
| − | |||
== Biologia == | == Biologia == | ||
| Rivi 48: | Rivi 44: | ||
Monet Itämereen sopeutuneet valtamerilajit ovat pienikokoisia [[Pohjanmeri|Pohjanmeressä]] eläviin verrattuna. Esimerkkeinä mainittakoon [[silakka]] (kääpiömuoto sillistä) ja [[sinisimpukka]], jotka ovat kooltaan ehkä viidesosan valtameressä elävistä. Tämä johtuu Itämeren vähäsuolaisuudesta ja pienestä koosta. | Monet Itämereen sopeutuneet valtamerilajit ovat pienikokoisia [[Pohjanmeri|Pohjanmeressä]] eläviin verrattuna. Esimerkkeinä mainittakoon [[silakka]] (kääpiömuoto sillistä) ja [[sinisimpukka]], jotka ovat kooltaan ehkä viidesosan valtameressä elävistä. Tämä johtuu Itämeren vähäsuolaisuudesta ja pienestä koosta. | ||
| − | Itämeressä elää kaikkiaan noin 100 kalalajia. Kaupallisesti tärkeimpiä ovat [[turska]], [[silakka]], [[kilohaili]], [[lohi]], [[meritaimen]], [[nokkakala]], [[ankerias]], [[kampelat]] (tavallinen kampela, [[punakampela]], [[hietakampela]], [[piikkikampela]] ja [[silokampela]]) sekä murtoveden ja makean veden lajit ([[siika]], [[ahven]], [[hauki]], [[kuha]], [[muikku]], [[vimpa]], [[lahna]], [[kivinilkka]], [[särki]], [[kuore]] ja [[kolmipiikki]]) | + | Itämeressä elää kaikkiaan noin 100 kalalajia. Kaupallisesti tärkeimpiä ovat [[turska]], [[silakka]], [[kilohaili]], [[lohi]], [[meritaimen]], [[nokkakala]], [[ankerias]], [[kampelat]] (tavallinen kampela, [[punakampela]], [[hietakampela]], [[piikkikampela]] ja [[silokampela]]) sekä murtoveden ja makean veden lajit ([[siika]], [[ahven]], [[hauki]], [[kuha]], [[muikku]], [[vimpa]], [[lahna]], [[kivinilkka]], [[särki]], [[kuore]] ja [[kolmipiikki]]). |
== Ympäristöongelmat == | == Ympäristöongelmat == | ||
| Rivi 75: | Rivi 71: | ||
Mannerjää alkoi sulaa voimakkaasti 14 700 vuotta sitten, jolloin muodostui [[Baltian jääjärvi]], makean veden allas [[Salpausselkä|Salpausselkien]] jäärajasta pitkälle Keski-Eurooppaan. Oletetaan, että hieman ennen Baltian jääjärveä Itämerellä olisi ollut yhteys Atlanttiin Tanskan seutuvilta. Seuraava kehitysvaihe oli [[Yoldiameri]], joka oli salmiyhteydessä [[Atlantin valtameri|Atlantin valtamereen]] Ruotsin suurten järvien [[Mälaren]]in ja [[Vänern]]in tienoilla sijainneen Närkensalmen kautta sekä ajoittain myös [[Vienanmeri|Vienanmereen]]. Tanskan salmet olivat vielä kiinni, koska maa oli siellä korkeammalla kuin Keski-Ruotsissa, missä jäätikkö oli painanut maankuoren syvälle, jota paitsi meren pinta kaikkialla maailmassa oli silloin vielä huomattavasti nykyistä alempana, koska osa nykyisestä merivedestä oli vielä laajoissa jäätiköissä varsinkin Pohjois-Amerikassa. Maankohoamisen vaikutuksesta Närkensalmi kuivui ja silloinen meriyhteys umpeutui, ja joksikin ajaksi Itämeren altaasta tuli makeavetinen [[Ancylusjärvi]]. Kun meren pinta edelleen nousi jäätiköiden sulamisen vuoksi, syntyivät Tanskan salmet ja Ancylusjärvi muuttui [[Litorinameri|Litorinamereksi]]. Nykyiselleen Itämeri on kehittynyt, kun se on maankohoamisen vuoksi se on vähitellen kutistunut ja myös sen suolapitoisuus on vähentynyt. Lisäksi [[Laatokka]] on irtautunut Itämerestä ja muuttunut järveksi. | Mannerjää alkoi sulaa voimakkaasti 14 700 vuotta sitten, jolloin muodostui [[Baltian jääjärvi]], makean veden allas [[Salpausselkä|Salpausselkien]] jäärajasta pitkälle Keski-Eurooppaan. Oletetaan, että hieman ennen Baltian jääjärveä Itämerellä olisi ollut yhteys Atlanttiin Tanskan seutuvilta. Seuraava kehitysvaihe oli [[Yoldiameri]], joka oli salmiyhteydessä [[Atlantin valtameri|Atlantin valtamereen]] Ruotsin suurten järvien [[Mälaren]]in ja [[Vänern]]in tienoilla sijainneen Närkensalmen kautta sekä ajoittain myös [[Vienanmeri|Vienanmereen]]. Tanskan salmet olivat vielä kiinni, koska maa oli siellä korkeammalla kuin Keski-Ruotsissa, missä jäätikkö oli painanut maankuoren syvälle, jota paitsi meren pinta kaikkialla maailmassa oli silloin vielä huomattavasti nykyistä alempana, koska osa nykyisestä merivedestä oli vielä laajoissa jäätiköissä varsinkin Pohjois-Amerikassa. Maankohoamisen vaikutuksesta Närkensalmi kuivui ja silloinen meriyhteys umpeutui, ja joksikin ajaksi Itämeren altaasta tuli makeavetinen [[Ancylusjärvi]]. Kun meren pinta edelleen nousi jäätiköiden sulamisen vuoksi, syntyivät Tanskan salmet ja Ancylusjärvi muuttui [[Litorinameri|Litorinamereksi]]. Nykyiselleen Itämeri on kehittynyt, kun se on maankohoamisen vuoksi se on vähitellen kutistunut ja myös sen suolapitoisuus on vähentynyt. Lisäksi [[Laatokka]] on irtautunut Itämerestä ja muuttunut järveksi. | ||
| − | |||
| − | |||
| − | |||
| − | |||
| − | |||
| − | |||
| − | |||
| − | |||
| − | |||
| − | |||
| − | |||
| − | |||
| − | |||
| − | |||
| − | |||
| − | |||
| − | |||
| − | |||
| − | |||
| − | |||
| − | |||
| − | |||
| − | |||
| − | |||
| − | |||
| − | |||
| − | |||
| − | |||
| − | |||
| − | |||
| − | |||
| − | |||
| − | |||
| − | |||
| − | |||
| − | |||
| − | |||
| − | |||
| − | |||
| − | |||
| − | |||
| − | |||
| − | |||
| − | |||
| − | |||
| − | |||
| − | |||
| − | |||
| − | |||
| − | |||
| − | |||
| − | |||
| − | |||
| − | |||
== Lähteet == | == Lähteet == | ||
| Rivi 146: | Rivi 88: | ||
| − | [[Luokka: | + | [[Luokka:Kalapaikat Meri]] |
Nykyinen versio 31. heinäkuuta 2010 kello 19.51
Itämeri on Atlantin valtameren sivumeri Pohjois-Euroopassa Suomen, Ruotsin, Tanskan, Saksan, Puolan, Baltian maiden ja Venäjän välissä. Se on maailman toiseksi suurin murtovesiallas Mustanmeren jälkeen. Itämeren erottaa Pohjanmerestä Kattegatin salmi Ruotsin ja Tanskan välissä.
Itämeren keskisyvyys on 55 metriä ja syvin kohta 459 metriä sekä pinta-ala n. 415 000 km2. Itämeren suolapitoisuus on alle 24,6 promillea, joten se ei ole varsinainen meri vaan murtovesiallas. 6 000–4 000 vuotta sitten Tanskan salmet olivat syvemmät ja leveämmät kuin nykyisin, ja silloin Itämeren suolapitoisuus oli kahdeksankertainen nykyiseen verrattuna. Tuota merellistä ajanjaksoa kutsutaan Litorinameren kaudeksi.
Itämeren suurimpia saaria ovat Ruotsiin kuuluvat Gotlanti ja Öölanti, Suomeen kuuluva itsehallintoalue Ahvenanmaa sekä Viroon kuuluvat Saarenmaa ja Hiidenmaa.
Ruotsista lainattu nimi (Östersjön) on suomalaisittain harhaanjohtava, sillä Itämeri sijaitsee Suomen länsi- ja eteläpuolella. Vironkielinen nimi merelle onkin "Länsimeri" (Läänemeri). Englannin kielessä ja useimmissa muissa Itämerestä kaukana puhutuissa kielissä Itämeri puolestaan tunnetaan paremmin yksilöivänä "Baltian merenä" (englanniksi the Baltic Sea).
Itämeren kartta
Itämeren merialueet[muokkaa]
Itämeri jaetaan tyypillisesti tarkempiin alueisiin:
- Pohjanlahti on merialue Suomen ja Ruotsin välissä Ahvenanmaasta pohjoiseen.
- Saaristomeri, saaristo Hankoniemen ja Ahvenanmaan välissä, rajoittuu etelässä Pohjois-Itämereen ja pohjoisessa Selkämereen.
- Ahvenanmeri sijaitsee Ahvenanmaan tuntumassa sen etelä- ja länsipuolella.
- Selkämeri (Raumanmeri) on Ahvenanmaan ja Merenkurkun välinen osa.
- Merenkurkku on Pohjanlahden kapein osa (salmi) Vaasan ja Uumajan välissä.
- Perämeri on Pohjanlahden pohjoisin perukka Merenkurkun takana.
- Suomenlahti sijaitsee Suomen ja Viron välissä.
- Viipurinlahti työntyy Suomenlahdesta koilliseen.
- Nevanlahti on Suomenlahden itäisin perukka.
- Riianlahti sijaitsee Saarenmaan ja Riian välissä.
- Pohjois-Itämeri sijaitsee Ahvenanmerestä ja Saaristomerestä etelään. Ilmatieteen laitoksen sille määrittämä pohjoisraja on 59° 50' N.
- Etelä-Itämeri sijaitsee leveysasteesta 58° 20' N etelään.
Itämeren leveää keskiosaa nimitetään toisinaan myös Gotlannin altaaksi.
Itämeri satelliittikuvassa maaliskuussa 2000.
Fysikaaliset ominaisuudet[muokkaa]
Itämeri on Atlantin valtameren sivumeri Pohjois-Euroopassa Ruotsin, Saksan, Suomen, Tanskan, Puolan, Venäjän, Viron, Liettuan ja Latvian välissä. Se on maailman toiseksi suurin murtovesiallas Mustanmeren jälkeen. Itämeren keskisyvyys on 55-metriä ja syvin kohta 450 metriä sekä pinta-ala noin 415 000 km². Itämeren suolapitoisuus on alle 24,6 promillea, joten se ei ole varsinainen meri vaan murtovesiallas. Itämeren veden keskilämpötila on noin 10 astetta. Itämeren valuma-alue on hyvin laaja, se on noin kolme kertaa suurempi kuin itse Itämeri. Itämeren vesi on kerrostunutta ja sen lämpötila sekä suolapitoisuus saattavat muuttua vesipatsaassa huomattavasti. Kerrostuneisuuden voimakkuus kuitenkin vaihtelee huomattomasti eri merialueiden välillä. Itämerellä esiintyy vuosittain merijäätä, tavallisesti noin seitsemänä kuukautena vuodesta. Keskimäärin Itämeren pinta-alasta noin puolet saa jääpeitteen, leutoina jäätalvina vain neljäsosa. Yleensä jäätyminen alkaa loka tai marraskuussa. Jäiden lähtö alkaa yleensä maaliskuussa ja yleensä kesäkuun alkupuolella Itämeri on jäätön. Meriveden jäätymispiste vaihtelee sen suolapitoisuuden vuoksi, Itämeressä se vaihtelee välillä -1ºc ─ -0,1ºc. Runsaan makeanvedenkuormituksen ja vähäisen vedenvaihdon takia Itämeren vesi on voimakkaasti kerrostunutta. Pinnalla vesi on vähäsuolaista ja kevyttä, mutta pohjassa on kaikkein suolaisin vesi mutta samalla myös raskain vesi. Tästä johtuu, että Itämeressä on niukka pohja eläimistö.
Biologia[muokkaa]
Itämeren vesi on liian suolaista monille makeanveden lajeille, mutta ei kyllin suolaista valtamerieläimille. Lisäksi Itämeri on geologisesti hyvin nuori, joten vain harvat lajit ovat ehtineet sopeutua elämään siellä. Erityisesti pohjaeläimistö on niukkaa ja uudet lajit voivat levitä räjähdysmäisesti laajoille alueille.
Monet Itämereen sopeutuneet valtamerilajit ovat pienikokoisia Pohjanmeressä eläviin verrattuna. Esimerkkeinä mainittakoon silakka (kääpiömuoto sillistä) ja sinisimpukka, jotka ovat kooltaan ehkä viidesosan valtameressä elävistä. Tämä johtuu Itämeren vähäsuolaisuudesta ja pienestä koosta.
Itämeressä elää kaikkiaan noin 100 kalalajia. Kaupallisesti tärkeimpiä ovat turska, silakka, kilohaili, lohi, meritaimen, nokkakala, ankerias, kampelat (tavallinen kampela, punakampela, hietakampela, piikkikampela ja silokampela) sekä murtoveden ja makean veden lajit (siika, ahven, hauki, kuha, muikku, vimpa, lahna, kivinilkka, särki, kuore ja kolmipiikki).
Ympäristöongelmat[muokkaa]
Nykyään Itämeri on pahasti rehevöitynyt, mitä todistavat runsaat jokakesäiset leväkukinnot ja veden lisääntynyt sameus. Tärkeimpänä syynä rehevöitymiseen ovat maatalouden ravinnepäästöt. Myös kalankasvatuksella ja asutuskeskuksilla on merkitystä ravinnelähteinä, joskin asutusten osalta jätevesien puhdistus on parantanut tilannetta. Yksi Suomenlahden suurimmista fosforipäästöjen tuottajista on Pietarin kaupungin käsittelemättömät jätevedet. Rehevöitymisen seurauksena pohjaan vajoavat kuolleet levät kuluttavat hajotessaan runsaasti happea, ja pohjan hapettomat alueet ovat laajentuneet. Hapettomissa oloissa pohjasta liukenee lisää ravinteita veteen, mikä rehevöittää merta entisestään ja johtaa noidankehään. Nykyään pahin happikatoalue on Gotlannin ja Öölannin itäpuolella olevassa syvänteessä.
Aiemmin Itämeren eläimistöä on vaivannut ympäristömyrkkyjen kuten DDT:n, PCB:n ja elohopean kertyminen. Nämä aineet rikastuvat ravintoketjun huipulle, ja pahimmin kärsivät petokaloja syövät petoeläimet kuten merikotka ja hylkeet. Myrkyt häiritsivät lisääntymistä: hylkeet tulivat hedelmättömiksi ja lintujen munankuoret heikkenivät niin, etteivät ne kestäneet hautovan emon painoa. Sittemmin näiden myrkkyjen päästöt ovat vähentyneet (DDT:n osalta loppuneet kokonaan), minkä ansiosta hylje- ja merikotkakannat ovat elpyneet.
Itämeren tila on huolestuttanut pitkään ihmisiä, ja sen suojelemiseksi on perustettu monia organisaatioita. Osa niistä on valtiollisia ja osa perustuu ympäristöjärjestöjen työhön (esimerkiksi Greenpeace ja WWF). Lisäksi eri valtioiden ja järjestöjen yhteistyön helpottamiseksi on perustettu Helsinki-komissio.
Yksityisellä puolella suomalainen John Nurmisen Säätiö pyrkii toimimaan puhtaamman Itämeren puolesta hankkeilla, joilla on mitattava vaikutus. Ensimmäinen kohde on Pietarin jätevesien kemiallinen fosforinpuhdistusprosessi, joka on kustannustehokkain tapa auttaa Suomenlahtea verrattuna kaikkiin muihin toteutettaviin toimiin Suomessa ja Venäjällä. Hanke on kansalaisaloite, joka toteutetaan suomalaisten yksityishenkilöiden ja yritysten tuella. Hanke on toteutettu yhteistyössä Pietarin vesilaitoksen Vodokanalin kanssa.
Laivahylyt[muokkaa]
Itämeren pohjassa on arviolta satoja puisten laivojen hylkyjä. Itämeren yli tuhatvuotisen idän ja lännen välisen kaupan purjehdusperinteen vuoksi hylkylöydöt ovat hyvin monipuolisia. Vanhimmat Suomen lähivesien tunnetut hylyt ovat peräisin 1000-luvulta. Laivahylkyjensä johdosta Itämeri on kansainvälisen meriarkeologisen tutkimuksen kohde.
Merkittävä osa hylyistä on säilynyt suhteellisen hyvässä kunnossa jopa vuosisatoja johtuen muun muassa siitä, ettei puuta ravinnokseen käyttäviä laivamatoa ole alhaisen suolapitoisuuden vuoksi aiemmin esiintynyt Itämeressä. Laivamadon puutteen lisäksi ovat Itämeren hylkyjen pelastuksen taustalla myös voimakkaiden merivirtojen ja vuorovesi-ilmiön puute. Toisaalta Itämeren syvänteiden rautarunkoisetkin hylyt säilyvät pitempään, sillä ne eivät pääse ruostumaan, koska ruoste ei haprista niitä vähähappisen veden ansiosta. Matalalla uponneet hylyt ovat kuitenkin vaarassa etenkin pohjoisen Itämeren rantojen jäätyessä talvisin.
Itämereen uponneiden puurunkoisten hylkyjen tuhoutumisvaara on kasvanut laivamadon saavuttua alueelle 1993 voimakkaan suolapulssin myötä. Myrskyt työnsivät Tanskan salmista poikkeuksellisen paljon uutta suolaista vettä Pohjanmereltä Itämerelle, ja laivamadosta tuli osa eliöstöä ainakin eteläisellä Itämerellä. Aiemmin pidettiin laivamadon leviämistä edes eteläiselle Itämerelle mahdottomana, mutta nyttemmin laji näyttää sopeutuneen uuteen ympäristöönsä. Vuoteen 2006 mennessä suolapulssin vaikutus oli kuitenkin laantunut.
Itämeren esivaiheet[muokkaa]
Itämeren tunnettu historia liittyy vahvasti jääkauden päättymiseen ja maankohoamiseen. Ennen viimeistä suurta jääkautta niin sanotulla Eemin interglasiaalikaudella noin 125 000 vuotta sitten on Itämeren altaan vaiheilla lainehtinut Eem-meri. Tästä on muistutuksena sekä Ruotsissa että Suomessa esiintyviä suolavesitaskuja paikoissa, joiden ei tiedetä jääkauden sulamisen aikaan olleen merenpinnan alapuolella. Jääkauden aikaisten interstadiaalikausien lämpimähköjen jaksojen tilanteesta on vain vähän tietoa, mutta jääpeite lienee sulanut osittain Itämeren seudulle asti.
Tarkemmin Itämeren kehitystä voidaan hahmottaa vasta viime mannerjäätikön sulamisen alusta lähtien. Itämeri oli vuoroin meri, vuoroin valtavan suuri järvi. Jäätikön sulaminen aukaisi järvelle ja mereen vieville salmille tilaa, maankohoaminen puolestaan sulki salmia.
Mannerjää alkoi sulaa voimakkaasti 14 700 vuotta sitten, jolloin muodostui Baltian jääjärvi, makean veden allas Salpausselkien jäärajasta pitkälle Keski-Eurooppaan. Oletetaan, että hieman ennen Baltian jääjärveä Itämerellä olisi ollut yhteys Atlanttiin Tanskan seutuvilta. Seuraava kehitysvaihe oli Yoldiameri, joka oli salmiyhteydessä Atlantin valtamereen Ruotsin suurten järvien Mälarenin ja Vänernin tienoilla sijainneen Närkensalmen kautta sekä ajoittain myös Vienanmereen. Tanskan salmet olivat vielä kiinni, koska maa oli siellä korkeammalla kuin Keski-Ruotsissa, missä jäätikkö oli painanut maankuoren syvälle, jota paitsi meren pinta kaikkialla maailmassa oli silloin vielä huomattavasti nykyistä alempana, koska osa nykyisestä merivedestä oli vielä laajoissa jäätiköissä varsinkin Pohjois-Amerikassa. Maankohoamisen vaikutuksesta Närkensalmi kuivui ja silloinen meriyhteys umpeutui, ja joksikin ajaksi Itämeren altaasta tuli makeavetinen Ancylusjärvi. Kun meren pinta edelleen nousi jäätiköiden sulamisen vuoksi, syntyivät Tanskan salmet ja Ancylusjärvi muuttui Litorinamereksi. Nykyiselleen Itämeri on kehittynyt, kun se on maankohoamisen vuoksi se on vähitellen kutistunut ja myös sen suolapitoisuus on vähentynyt. Lisäksi Laatokka on irtautunut Itämerestä ja muuttunut järveksi.
Lähteet[muokkaa]
- Kai Myrberg, Matti Leppäranta ja Harri Kuosa: Itämeren fysiikka, tila ja tulevaisuus. Yliopistopaino, 2006.