Ahvenen pilkintä

Kalapedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Ahven

Tämä artikkeli kertoo lähinnä noin 50- 300-grammaisten ahvenien pilkinnästä.

Pilkkiminen matalassa järvessä on yleensä aivan erilaista kuin syvässä järvessä. Matalalla järvellä tarkoitan järviä, joilla suurin syvyys on alle 8 metriä, ja suurin osa järvestä on alle 5 metriä syvää. Näillä järvillä ahven oleskelee lähes poikkeuksetta alle 3 metrin vedessä. Ainoastaan ensijäillä ahven saattaa olla syvemmällä, ehkäpä siksi että pintavesi on niin kylmää. Ahvenet etsivät lämpimämpää vettä menemällä syvälle.

Lähes kaikki matalat järvet ovat myös tummavetisiä, poikkeuksiakin toki löytyy. Matalassa ja sameavetisessä järvessä näkösyvyys on alle 2 metriä, joten kala viihtyy lähes poikkeuksetta matalassa vedessä, alle 4 metrissä. Yleisesti ottaenhan pilkintäsyvyys on noin 2x näkösyvyys. Usein ahven löytyy alle 2 metrin vedestä.

Ahvenen pilkintään soveltuva pystypilkki.

Kalapaikat ja välineet

Alkutalvesta pienillä ja matalilla järvillä ahven löytyy yleensä järven syvimmästä montusta ja sen reunoilta. Tällöin kala käy yleensä hyvin kiinni tasapainoihin ja pystypilkkeihin. Omiksi suosikeikseni ovat nousseet Ässä-tasapainot. Joillakin järvillä tosin morri on paras vaihtoehto mihin vuodenaikaan tahansa. Nämä asiat täytyy vain selvittää kokeilemalla.

Keskitalvella, jolloin lunta on jäällä runsaasti, ahvenelle ei yleensä kannata tarjota muuta kuin morria. Jos morrilla kuitenkin tulee tosi hyvin, voi koittaa muullakin.

Lopputalvesta, jolloin lumi on sulanut jäältä, ahvenet löytyvät usein aivan rantamatalasta, kuten kaislikkojen edustoilta ja ojien suilta. Tällöin kala on tavallisesti hyvällä syönnillä, pystypilkkejä ja tasapainoja kehiin. Morriin turvaudutaan vasta jos käy niin, että em. välineillä kalaa ei tule. Tapsipilkkiä en suosittele, koska se on sameavetisissä ja matalissa vesissä melko turha peli, varsinkin isommalle ahvenelle. Jos pikkukalaa haluaa, esim. pilkkii kisoissa niin silloin kannattaa käyttää tapsia.

Ahvenparven etsiminen

Alkutalvesta jää on ohutta, jolloin reiän kairaaminen on todella helppoa. Ahvenet yleensä antavat merkin lähes heti, mikäli niitä alla on. Tämän vuoksi "tyhjällä" reiällä ei kannata odotella kuin enitään pari minuuttia. Lisäksi alkutalvesta on usein niin, että ahvenet eivät ole kovin tiiviissä parvissa, vaan kalaa antava alue on suuri ja kalojen määrä reikää kohti on pieni. Kalaparvea etsittäessä on usein hyvä kairata reikiä noin 20 metrin välein, ja parven löydyttyä siirtyä noin 10 metrin kairausväliin. Yleensä reikiä tehdään sitä tiheämmin, mitä tummavetisemmästä järvestä on kyse. Jos ei ole mitään tarkempaa tietoa järven syvyydestä, voi usein maastosta melko hyvin päätellä missä päin järveä on syvimmät paikat. Mikäli syvempää paikkaa näin ei löydä, taitaa olla ainoa vaihtoehto lähteä etsimään syvännettä kairailemalla pitkin, vähintään 30 metrin välein.

Kun ensimmäiset lumet satavat jäälle, pienien järvien ahvenet tulevat passiivisiksi tai lopettavat kokonaan syömisen. Kannattaa etsiä järveltä paikkoja, joissa on vähemmän tai ei lainkaan lunta jäällä. Ahvenet yleensä keräytyvät näihin paikkoihin, koska niissä paikoissa on enemmän valoa. Yleisesti ottaen ahven siirtyy matalempaan heti lumen sadettua jäälle, mutta ahven saattaa siirtyä myöhemmin syvempään, kun sen silmät tottuvat uuteen valon määrään. Reikiä ei ole syytä kairata yhtä paljon kuin ensijäillä: jäällä liikkuminen on vaikeampaa ja reiän kairaamiseen kuluu enemmän aikaa. Monesti reiät kannattaa kiertää useaan kertaan, varsinkin jo kalaa antaneet reiät. Tämä siksi, että pilkkireiästä tuleva valo saattaa olla houkutellut lähialueen ahvenia paikalle.

Lopputalvesta päivät ovat yleensä aurinkoisia, ja valoisa aika on pitkä, jolloin valoa pääsee jään alle paljon. Usein ahventen mielestä jopa liikaa, sillä ahvenet eivät enää keräännykään sinne missä valoa on paljon, vaan sinne missä valoa on vähän. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että kannattaa kairata erityisesti niihin kohtiin, missä lunta on eniten. Usein keväällä ahven liikkuu melko paljon, eikä kova kairaaminen ole enää tae hyvälle ahvensaaliille. Ahvenparven houkutteluun paikalle voi kestää useita minuutteja, mutta parvi voi myös kadota aivan yhtäkkiä. Siksi onkin tärkeää saada pilkki (tai morri) mahdollisimman nopeasti takaisin pyyntiin. Usein matalassa vedessä voi harrastaa ahvenen näköpilkintää, jolloin huomaa kuinka syöntihaluttomia ahvenet ovat. Mormyskointi pienellä ja kevyehköllä morrilla saattaa olla se keino, jolla kalan saa ottamaan. Lopputalvi on yleensä se aika, jolloin ahventen käyttäytyminen saattaa vaihdella suurestikin. Yleensä ahven löytyy melko matalasta, mutta monissa poikkeustapauksissa ahventa on löytynyt hyvin syvempääkin, mutta ei kuitenkaan niin syvästä kuin ensijäillä. Syönninvaihtelutkin ovat keväällä vuodenajoista selvimmät. Syönti saattaa muuttua parissa päivässä lähes nollasyönnistä rajuksi syönniksi.


Ottivärit

Morrin väriin vaikuttaa lukuisa määrä eri tekijöitä. Tärkeimpinä näistä ovat ainakin veden sameus, veden väri, pilkkipaikan syvyys, sää sekä lumen määrä jäällä. Yleensä sameassa vedessä parhaiten toimivat punaiset ja oranssit morrit. Hieman kirkkaammissa vesissä kannattaa kokeilla myös keltaista ja vihreää. Jos kesken syönnin syönti yhtäkkiä lakkaa, kannattaa koittaa vielä muun värisillä morreilla, usein väriä vaihtamalla saa syönnin uudelleen alkamaan. Edellä mainittujen värien lisäksi kokeilemisen arvoisia värejä ovat esim. kupari, kulta ja musta. Ketjupilkin/värikoukkupilkin koukun värit vaihtuvat samalla tavalla. Tasapainoista suosittelen punaista, punamustaa, harmaata, vihreätä sekä keltaista. Näistä kaksi viimeksi mainittua ovat etenkin kirkaampaan veteen, mutta keltainen on osoittautunut toimivan sekä kirkkaassa että samessa vedessä.

Oranssi mormyska.

Siima

Itse käytän ainoastaan Stroftin siimoja. Pieniä tasapainoja uitan 0.20-0.25mm siiman kanssa. Isompia tasapainoja ei matalassa vedessä välttämättä kannatakaan kokeilla, paitsi jos kohdekalana on nimenomaan yli 300-grammaiset ahvenet. Ketjupilkeillä käytän saman paksuisia siimoja kuin pienillä tasapainoilla. Ainoastaan pienimmillä pystypilkeillä pudotan siimanvahvuuden 0.16-0.18 millimetriin. Mormyskoinnissa käytän pääasiassa noin puolen senttimetrin mittaisia morreja, ja siimanpaksuus on tällöin 0.14-0.16mm. Etenkään alle 2 metrin vedessä ei kannata käyttää kovinkaan ohuita siimoja, sillä matalassa vedessä mormyska ui kyllä paksummallakin siimalla. Toki ohuemmalla siimalla kalan saa helpommin nappaamaan, mutta väsytyksessä kuluu enemmän aikaa. Matalassa vedessä oleva kalaparvi saattaa pelästyä enemmän, ja parvi saattaa isompaa ahventa väsyttäessä uida tiehensä. Isoimmilla katkamorreilla ym. isoilla morreilla voi käyttää jopa 0.25mm siimoja, ja silti morri ui hyvin. Ainoastaan pilkkikisoissa ja ahvenen keskikoon ollessa selvästi alle 50g siirryn käyttämään 0.10-0.12mm siimaa ja pientä morria.


Syötit

Mormyskalla pilkittäessä aloitan aina pilkkimisen laittamalla surviaisentoukkia, yleensä vähintään 2 kpl koukkuun. Jos kala on pientä ja huonolla syönnillä, niin yksi toukka riittää. Kärpäsentoukan pujotan koukkuun vasta siinä vaiheessa, kun kalaa tulee hyvin. Jos syönti muuttuu huonoksi kärpäsentoukan kanssa, niin äkkiä surviainen takaisin.

Isommilla morreilla ei kannata surviaisia käyttää, sillä ne on hankala pujottaa isoon ja paksuun koukkuun. Isoon morriin voi laittaa vaikkapa 3-4 kärpäsentoukkaa. Kärpäsentoukkien väreistä kokeilemisen arvoisia ovat ainakin punainen ja keltainen.

Pystypilkinnässä käytän melkein pelkästään ahvenen silmiä syöttinä, joskus huonommalla syönnillä kärpäsentoukkia. Ahvenen silmä on todella kestävä syötti, tavallisesti se pysyy koukussa usean kymmenen kalan ajan. Usein ahvenen silmä kannattaa rikkoa, jolloin silmä näyttää kenties kalojen mielestä houkuttelevammalta. Syönti pysyy yleensä muuttumattomana, vaikka koukussa olisi enää pienehköt silmän riekaleet. Ahvenen silmän pyrin aina irrottamaan mahdollisimman pieneltä ahvenelta. Tavallinen koko on 10-20 grammaa.

Lopuksi muistettava

Varsinkin lopputalvesta, jolloin kala on matalassa, kannattaa välttää liiallista kairailua, sillä kairaaminen saattaa pelottaa kaloja. Tämä tarkoittaa sitä, ettei reikiä kannata koittaa vaan kertaalleen, vaan useita kertoja. Parven houkuttelu voi kestää kauan, mutta syönnin alkamisen jälkeen kaloja voi tulla kymmenittäin peräkkäin. Varsinkin se isompi ahven pelästyy usein matalassa vedessä kairailua. Sen sijaan alle 30-grammaiset sintit eivät pelkää kairaamista melkein ollenkaan.

Varsinkin aurinkoisella kevätkelillä matalassa vedessä kannattaa usein jättää mahdollisimman paljon sohjoa reikään, jotta kalat eivät säiky valoa tai pilkkijän liikkeitä. Kaikkea muutakin, kuten kolistelua ja äkkinäisiä liikkeitä on syytä vältellä. Sen sijaan puhetta kalat eivät säiky.

Teksti:Himopilkkijä89

Katso myös