Jokirapu
Jokirapu (Astacus astacus) on kymmenjalkaisiin kuuluva sisävesien äyriäinen. Se on Euroopan yleisin rapu ja sen esiintymisaluetta ovat järvet ja virtaavat vedet pohjoisessa ja keskisessä Euroopassa Ranskasta Venäjälle asti. Suomessa se on levinnyt maan eteläosien vesistöistä myös Itä- ja Pohjois-Suomeen.
Jokiravun esiintymistä on voimakkaasti rajoittanut rapurutto, joka 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa tuhosi jokirapukannat lähes koko Euroopasta. Pohjois-Amerikasta kotoisin oleva täplärapu (Pasifastacus leniusculus), jota on istutettu Euroopan eri maiden (myös Suomen) vesistöihin, kestää rapuruttoa jokirapua paremmin, mutta taudinkantajana saastuttaa vesistöt niin, ettei jokirapukanta enää menesty samassa vesistöissä.
Ruumiinrakenne
Ravun ruumis koostuu 19 jaokkeesta, joista osa on kasvanut yhteen. Joka jaokkeessa on pari raajoja tai muita lisäkkeitä. Eturaajat ovat kehittyneet voimakkaiksi saksiksi, ja seuraavien jalkaparien päässä on pienet pihdit. Takaruumis eli pyrstö on taipuisa, sillä sen kuusi jaoketta ovat erillisiä; näissä jaokkeissa ravulla on uimaraajat. Ravun koko ruumista suojaa erittäin kehittynyt kitiinikuori. Väritykseltään rapu on tyypillisesti vihertävän tai sinertävän ruskea, mutta myös sinisiä, punaisia ja jopa valkoisia yksilöitä tavataan silloin tällöin.
Rapu vaihtaa kuorta säännöllisesti ja kasvaa vain sinä aikana kun uusi kuori on vielä joustava. Pyyntikokoinen rapu (10 cm) on noin 5–9 vuoden ikäinen. Rapu pystyy aistimaan hajuja ja makuja tuntosarvillaan, suuosillaan ja myös saksien kärjillä. Ravun silmät ovat tappien päässä, ja se voi halutessaan liikuttaa toista niistä siten, että se näkee eteen- ja taaksepäin yhtä aikaa.
Ravun verenkierto on melko avoin, mutta hyvin kehittynyt. Sydän sijaitsee selkäkilven alla. Kiduksista tuleva hapekas, väritön kudosveri kulkee sydämeen, josta sydän pumppaa sen kuuden valtimon kautta eri puolilla kehoa sijaitseviin verionteloihin. Näistä onteloista veri palaa kiduksien kautta sydänpussiin ja sieltä edelleen sydämeen.
Ravinto ja elinympäristö
Aikuinen rapu on lähes kaikkiruokainen. Etupäässä se syö pohjalle vajonnutta kuollutta ainesta ja kasviravintoa, mutta myös hyönteisiä, toukkia, nilviäisiä, mätiä ja kuolleita eläimiä. Näin ravut vähentävät pohjalle sedimentoituvaa ainesta sekä vesikasvillisuutta. Rapu vie ravinnon suuhunsa raajoillaan. Ravut ovat myös kannibaaleja: ne syövät pienempiä tai heikentyneitä lajitovereitaan. Voimakkaimmat ravut saattavat syödä sairastuneet, mikä on osasyynä esimerkiksi raputautien leviämiseen.
Jokiravut viihtyvät kaikenlaisissa vesistöissä, parhaiten ranta-alueella enintään noin viiden metrin syvyyteen asti. Jokirapuja on saatu merroilla jopa 20 metrin syvyydestä järviltä, joilla on ravuille sopivia elinalueita näin syvällä. Parhaiten niille sopii hyvälaatuinen, hapekas, ei liian hapan vesi sekä kiinteä pohja, jossa on piilopaikkoja runsaasti eikä liikaa kasvillisuutta. Ravut ovat hämärissä liikkuvia yksineläjiä. Ravut ovat vaihtolämpöisiä ja niiden aktiivisuutta säätelee siten veden lämpötila, joten talvella ne liikkuvat vain harvakseltaan.
Jokiravut selviytyvät myös vähähappisissa vesissä, joten ne pärjäävät jopa akvaariossa. Niitä myydään esimerkiksi eläinkaupoissaMalline:Lähde.
Lisääntyminen
Koirasrapu on sukukypsä yleensä 3-kesäisenä, naaras vuotta myöhemmin. Ravut parittelevat syksyllä omilla oleskelupaikoillaan. Parittelu aloitetaan rituaalinomaisten liikkeiden ja eleiden avulla. Parittelun aikana koiras levittää sukuaukosta tulevan maidin naaraan takimmaisten kävelyjalkojen väliin ja pyrstön alapinnalle. Maiti kovettuu naaraan kuoren pinnalle muutaman millin pituisiksi vaaleiksi paketeiksi. Tavallisesti naaras laskee mätimunat (noin 100–300 kappaletta) 3–6 viikon kuluttua ensimmäisestä parittelusta ja voi siten paritella usean koiraan kanssa. Kovettunut maiti sulaa mädinlaskun yhteydessä ja hedelmöittää mätimunat. Naaras kantaa mätimunia leveän pyrstönsä alla seuraavaan kesään kunnes poikaset kuoriutuvat mätimunista yleensä kesä-heinäkuun aikana. Myös vastakuoriutuneet ravunpoikaset viettävät naaraan pyrstön alla elämänsä pari ensimmäistä päivää.
Rapu ihmisravintona
Joidenkin kulttuureiden piirissä rapuja on tapana syödä, toiset taas suhtautuvat niihin varauksin. Esimerkiksi juutalaiset ja muslimit eivät uskonnollisten kieltojensa mukaan saisi äyriäisiä syödä. Suomessa maaseutuväestö on ilmeisesti vanhastaan karsastanut rapuja. Papit ovat kuitenkin syöneet rapuja korvikkeena paaston aikana kielletyille lihalle ja kalalle. Ravuista on tullut myös ylhäisön herkku, ja rapuja syödäänkin usein rapujuhlissa, jotka on tapana järjestää loppukesän tai alkusyksyn tienoilla. Ravut keitetään, kunnes niiden kuori on punainen. Ravussa syötävää on esimerkiksi pyrstössä. Ravinnoksi kelpaavat esimerkiksi täplärapu ja jokirapu.
Suomessa ravun pyydystys on kalastusasetuksen mukaan sallittu vain ravustuskautena, joka alkaa vuosittain 21. heinäkuuta klo 12 ja päättyy lokakuun lopussa. Muun osan vuodesta se on rauhoitettu.