Ahven
Ahven (Perca fluviatilis) on Suomen yleisin kalalaji ja Suomen kansalliskala. Se on parvikala, joka liikkuu ja etsii ravintoa päivisin parvissa, mutta yöksi se menee yksin pohjalle kasvuston suojaan lepäämään.
Koko ja ulkonäkö
Ahven on teräväsuomuinen, yleensä vihreäsävyinen kala, jossa on tummia pystyraitoja. Sen väri vaihtelee lähes mustasta vaalean harmaanvihreään. Tummissa vesissä, etenkin paljon humusta sisältävissä vesistöissä ahvenet saattavat olla myös ruskeankeltaisia. Kalan tunnistaa helposti myös puna-oransseista vatsaevistä ja pyrstöstä sekä teräväpiikkisestä selkäevästä, jossa on musta laikku. Kiduskannen suurimmasta luusta sojottaa taaksepäin terävä piikki, toisessa puolestaan on hienompaa sahanterää. Nopeakasvuisen ahvenen niska voi muodostua jykeväksi ja jyrkästi nousevaksi, minkä johdosta isoja ahvenia usein nimitetään kyrmyniskoiksi.
Ahven saattaa kasvaa yli kolme ja puolikiloiseksi, puolimetriseksi vonkaleeksi. Yleensä ne elävät 20–25-vuotiaaksi, mutta saattavat saavuttaa jopa 30 vuoden iän. Ahvenen kasvunopeus vaihtelee suuresti – suurella kyrmyniskalla on väkisinkin kohtalaisen paljon ikää, mutta myös pieni, muutaman kymmenen gramman painoinen yksilö saattaa ääritapauksessa olla yli 20-vuotias.
Levinneisyys
Suomessa ahven on levinnyt lähes koko maahan, ainoastaan pohjoinen käsivarsi on paikka, jossa ahventa ei tavata.
Suomessa elävät ahvenet ovat samaa lajia euroopalaisen ahvenen kanssa. Kyseistä lajia on istutettu myös Uuteen-Seelantiin ja Australiaan, missä sitä kutsutaan punaeväiseksi ahveneksi. Kazakstanin järvissä elää oma lajinsa Perca schrenkii. Pohjoisamerikkalainen kelta-ahven, "yellow perch" (Perca flavescens), on jotakuinkin identtinen eurooppalaisen ahvenen kanssa niin elintavoiltaan kuin ulkonäöltäänkin. Varmuutta ei ole siitä, onko kyseessä sama laji.
Elinympäristö
Ahven asuttaa suomalaisia järviä, hitaasti virtaavia jokia ja merten rannikkoseutuja koko maamme alueella ja Suomessa ei juurikaan ole vesistöjä, joissa ahven ei viihtyisi. Se on rantavesien kala eikä viihdy syvänteissä lukuun ottamatta talvea, jolloin se hakeutuu pois rannan tuntumasta. Ahven sietää happamia vesiä hauen ohella parhaiten Suomen kaloista, mutta mikäli pH laskee lähelle neljää, lisääntyminen ei enää onnistu.
Lisääntyminen
Ahvenkoiraat tulevat sukukypsiksi 3–5-vuotiaina ja naaraat 5–6-vuotiaina. Ahven kutee keväällä huhti-kesäkuun aikaan, kun veden lämpötila ylittää kuusi astetta. Ne kokoontuvat rantaveteen, jossa on suojaavaa kasvillisuutta. Naaras laskee mädin valitsemaansa paikkaan ja koirasparvi hedelmöittää sen maidillaan. Ahven on erittäin tehokas lisääntyjä ja puolikiloinen naaras saattaa laskea 66 000 mätimunaa, jotka koiraat hedelmöittävät. Limainen ja putkimainen mätinauha kiinnittyy pohjakasveihin ja oksiin. Poikaset kuoriutuvat 2–3 viikon kuluttua 6–7 mm:n kokoisina. Kuoriutuneet poikaset saavat aluksi ravintonsa pienestä ruskuaispussista, mutta siirtyvät pian syömään eläinplanktonia kuten vesikirppuja, surviaissääsken toukkia ja hankajalkaisia.
Ravinto
Ravinnokseen pieni ahven käyttää eläinplanktonia, iän myötä ruokavalioon tulevat pohjaeläimet ja pikkukalat. Pyydettyjen ahventen vatsasta on löytynyt mm. kaloja, rapuja, simpukoita ja jopa kiviä joita ahven saattaa nielaista vahingossa etsiessään ravintoa pohjasta. Todennäköisesti ahvenyksilöt erikoistuvat erilaisiin ravintokohteisiin; tämä selittäisi suuren kasvunvaihtelun eri yksilöiden välillä. Suurempien yksilöiden ravinto koostuu yksinomaan kalasta.
Kalastus ja käyttö
Ravinnonhankinnassa ahven noudattaa vuorokausirytmiä, jota kalastajat hyödyntävät: aktiivisimmin ahven tarttuu täkyyn aikaisin aamulla ja iltamyöhällä. Syksyllä paras syönti osuu kuitenkin lähemmäs keskipäivää. Ahventa pyydetään katiskoilla, verkoilla, onkimalla, virvelöiden, pilkkimällä ja perhokalastamalla. Pyydystetty ahven on hyvä säilyttää elävänä perkaamiseen saakka, jolloin se on helpoin ensin tappaa laittamalla etusormi sen suuhun, peukalo sen niskaan ja yksinkertaisesti taittamalla sen niska rikki. Älä kuitenkaan taita niskoja nurin, jos ahven on tarkoitus fileerata, sillä ahvenen niska menee pilalle siitä kohtaa, mistä fileerauksen pitäisi alkaa. Tätä tapaa ei suositella muille, isohampaisille kaloille, kuten hauelle. Kun ahven on kuollut, on se helppo perata normaaliin tapaan ilman että se hyppii ja sätkii. Ahvenen liha on vaaleaa ja maukasta. Paikoin ahventa arvostetaan Euroopassa erittäin korkealle. Teollisesti peratut ahvenet käyvät raaka-aineena niin kotiruoanlaittajille kuin ravintolakokeillekin.