Heräsin aamulla kuuden aikaan. Ilokseni hoksasin, että lämmintä oli +21 astetta. Tätä oli ollut koko yön, joten jäät olisivat jäätyneet varmasti kantaviksi. Reisun kohteena oli eräs tunturijärvi. Nappasin tavarani mukaan, jotka olin jo kuukausi sitten laittanut valmiiksi. Nykäisin kelkan tallista ja täräytin sen käyntiin. Lähdin porhaltamaan vanhalla Lynxilläni kohti tunturijärveä.
Noin puolessa välissä matkaa, keskellä tunturia huomasin, että kairahan se tietenkin jäi varaston nurkkaan. Kotia oli matkaa n. 25 kilometriä, ja kalapaikalle saman verran. Paikka oli aika tunnettu, ja siellä oli yleensä muitakin kalamiehiä. Päätin ottaa riskin, ja jatkaa matkaa. Kyllähän minulle nyt joku siellä kairaa lainaisi.
Paikalle päästyäni huomasin, että ei ketään muita paikalla! Hetken mietiskelyn jälkeen päätin lähteä kuitenkin yrittämään. Jospa siellä olisi eilisiä reikiä vielä auki. Ja olihan siellä. Nakkasin kärpäsentoukilla, ja kastemadoilla höystetyn rautulätkän 6" avantoon. Heti tärppäsi. Iso oli! Kala janttautui pohjaan, ja sinne myös jäi. Tunteja kului, ja pidin vavastani kiinni. Neljän tunnin kuluttua kala alkoi väsymään, ja sain kiskottua sen avannon suulle. Tempaisin tylsähkön nostokuokun kalaan kiinni, mutta kala ei tykäänyt siitä, ja tempaisi itsensä takaisin jään alle. Nostokoukku suoristui, ja hanskani, jonka ympärille siima oli pyörähtänyt meni keskeltä poikki. Kala oli kuitenkin vielä kiinni.
Samassa muistin, että minullahan on kelkakani keulassa tehokas vinssi. Otin vavan mukaan, ja lähdin hakemaan kelkaa 200 metrin päästä. Onneksi oli iso puola, ja paljon siimaa! Kelkan luona huomasin, että maassa ei ollut lunta! En ollut väsyneenä lähtiissä huomannut lumen puuttumista, ja olin jyryytellyt paikalle pitkin kivikkoja ja paljaita jänkhiä. Ei ihme, että naapurin Irmeli oli aamulla katsonut minun lähtöäni kuistiltansa iso suu auki. Koitin käynnistää kelkan, mutta moottori vain huusi hallelujaa, eikä käynnistynyt. Telakin oli tippunut jonnekkin matkan varrelle. Vinssi oli kuitenkin ehjänä!
Irroteltuani vinssin, laitoin sen vyöhöni kiinni. Sidoin siiman vinssiin, ja vinssi käyntiin. Kala tuli nyt helpolla avannon suulle. Yhtäkkiä kuului hirvittävän terävä NAPS ääni, ja lensin selälleni. Luulin siiman katkenneen, mutta ei, vinssin vaieri oli poikki. silmissä pimeni, ja näin vain teksitin, joka hiljaa liukui silmieni edestä: Iso hajotti vinssin.
No ei mitään, ei lannistuta pikkuasioista. Minulla oli vielä vapa ehjänä, ja vara pilkkikin mukana. Ei muuta, kuin uusi lätkä veteen, ja tärppiä ootteleen. Nyt tuli uusi tärppi. No, siitä tärpistä ei jäänyt enempää kerrottavaa, kuin että tärppi. Melkein heti toinen tärpi. Napakka vastaisku ja kala kiinni. Kala ei ollut iso, ja kohta putkahtikin reijästä pieni kiiski. Tyytyiväisenä pistin kiisken taskuun ja romppeet reppuun, ja kotia kohti... En muistanut, että kelkkani oli hajalla, mutta karu totuus muistui mieleeni taas kelkan luona. Lähdin kävelemään kotia kohti, kuitenkin tyytyväisenä, koska olin saanut sen kiisken. Ja kiiski oli visusti tallessa taskussa.
Matkalla mietin, että tästä en kellekkään mitään puhu. Uskovat vielä vahingossa, sillä tämähän olikin vain tarina...
