Minä kun olen lintuja harrastanut, tuntomerkkien perusteella olen lähes varma että lintu oli jokin kahlaajalaji. Kuitenkin, mainitsit sen liikkuneen puissa. Sitä kahlaajat eivät usein tee, vaikkakin metsäviklo tekeekin pesänsä puuhun vanhaan rastaanpesään. Lähes kaikilla kahlaajilla on kuitenkin pitkä nokka, jonka olisi kyllä varmaan huomattu. Ellei metsäviklo, niin sitten liro.
Tuulihaukkaan taas eivät värituntomerkit täsmää. Millään haukalla ei kyllä oikein ole selvästi erottuvia pitkiä ja ohuita jalkoja. Tosin mainitsit, ettei niihin kannata luottaa.
Nuolihaukkaan tuntomerkit sopivat ehkä vähän paremmin, mutta sillä on lähes musta selkäpuoli ja vanhalla koiraalla kirkkaan punaruskeat housut. Ampuhaukka taas on alta vaaleanruskea ja yläpuolelta harmaa(koiras) tai yltä tummanruskea ja alta valkoinen ja ruskeapilkkuinen(naaras) Varpushaukka taas on yläpuolelta ruskeanharmaa ja alta poikittaisviiruinen. Muut haukat ovat kuvauksiisi liian suurikokoisia

Tässä metsäviklo, joka tosiaan saattaa käydä puussakin.
Pähkinähakki voisi myös olla varteenotettava vaihtoehto, mutta sillä ei kuitenkaan ole valkeaa vatsaa eikä ääni oikein täsmää. Isolepinkäinen on taas melko vaalea, yläpuoleltakin. saattaa myös olla, että lintu oli jokin rastas. Kulorastas sopisi ehkä kaikkein parhaiten, onhan se suomen kookkain rastas.
Lisää tuntomerkkejä kaivataan. Ihme jos Luontoporttikaan ei antanut edes oikeaan suuntaan viittaavaa vaihtoehtoa.
Lisäksi monista lintulajeista on tavattu erikoisempia väripoikkeamia, sekä joillakin lajeilla risteymiä. Kahlaajien tai haukkojen keskuudessa ne(risteymät) ovat kuitenki nerittäin harvinaisia.
E:Kokeilin luontoportin tunnistusohjelmaa ja vastaukseksi sain naaraspukuisen punakuirin. En usko.
Huomasin, että luontoportissa ei ole kaikkia suomen vakituisiakaan lintulajeja. En nyt muista mikä puuttui, mutta kumminkin.