Lehmilampipilkki -2009-

kalapediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

– Jo kymmenen vuotta pasurin pilkintää!

Lehmilampipilkki päätettiin järjestää muutaman vuoden hiljaiselon jälkeen. Kisaan oli tulossa edustusta ulkomaita myöten, mutta maailmantalous pisti suunnitelmat uusiksi. Tämän vuoden erikoisuutena oli mäskäyksen salliminen ja ootto-onkien käyttö. Kuinka nämä vaikuttivat lopputulokseen? Heitettiinkö tänä vuonna avantoon ryynit vai virolaiset anisöljyt?

Edellinen Lehmilampipilkki kisailtiin vuonna 2005, joka päättyi Fish kingsien joukkue-voittoon ja Team Procyonia edustavan Mikon henkilökohtaisen sarjan voittoon suurimman kalan säännöllä. Tämän jälkeen oltiinkin muutama vuosi kilpailematta, mutta näin 10-vuotisjuhlan kunniaksi kisa päätettiin jälleen kerran järjestää. Ilmoittautumisvaiheessa kisaan oli tulossa mukaan kilpailijoita aina Ukrainaa ja Norjaa myöten, mutta talouskriisi pisti suunnitelmat uusiksi. Vähitellen myös suomalaisista edustajista alkoi tulla peruutuksia kiihtyvään tahtiin, osa oli sairaalassa, osa lapsenvahtina, osa muuten vain jätti tulematta… Ilmeisesti pitkä tauko on himmentänyt tämän pilkkikisoista jaloimman merkitystä, tai sitten kisan elinkaari on vain tullut tiensä päähän. Suurin pettymys oli Ahosen puuttuminen Fish Kingsien vahvuudesta.

Testireissu lammelle lähes kuukautta aikaisemmin lupaili heikkoa saalista. Kuten pari aiempaakin vuotta, lampi tuntui jälleen olevan ”tukossa” kalojen suhteen. Parin aiemman vuoden saalis kun oli koostunut lähinnä pienistä ahvenista ja satunnaisista haukitärpeistä. Tämänkin vuoden testireissu tarjosi vain pieniä ahvenia tutuilta paikoilta, mutta kaikki särjensukuiset pitivät suunsa visusti kiinni. Edes ootto-onkiin ei särkiä löytynyt! Usein kisatilanteessa kalaa on kuitenkin tullut enemmän, ehkä juuri useamman kalastajan tuoman innostuksen ja kilpailutilanteen vuoksi. Siksi lievä odottava tunnelma oli kuitenkin valloillaan.

Aamulla jäällä oli vain 3 kilpailijaa. Säännöissä oli sallittu ootto-onkien virittäminen 30min ennen virallista starttia. Janne, Timo ja Mikko aikoivat osallistua tähän sarjaan ja kairat alkoivat surista sulan alueen ympärillä. Janne taktikoi ja vei omat onkensa ”mökin” edustalle. Päivä oli harmaa ja perinteinen lumisade muisti jälleen kastella kisailijat. Särkiä oli tarjolla muovipussillinen (Team Procyon tarjosi kaikille, josta seurasi myös historian ensimmäinen reilun pilkkijän pokaali) kaikille vapaasti käytettäväksi. Timo sekoitteli ennen starttia mäskiä, johon tuli jotain mystisiä ainesosia, kuten virolaista anisöljyä ja tavallisempia maisseja sun muita. Mäskikin oli kaikille vapaasti käytössä, joten reilun pilkkijän pokaali jaettiin sitten 3 henkilön kesken. Tunnelma oli varsin rento ja aiempien vuosien kisajännitystä ei ollut aistittavissa. Niinköhän päivä menisi pelkäksi pilkittelyksi ja ootto-onkien seuraamiseksi?

Timo.jpg

Kuva. Timo ja ryynisanko.


Paria minuuttia ennen kisan alkamista Janne ja Timo kairasivat rennon tunnelman saattelemina reiät jäähän. Aiempien vuosien tapaan tästä seurasi ”kyseenalainen performanssi” –palkinto. Kun kello lopulta naksahti pykälään, oli aika aloittaa kilpailu. Kisan alkuhetkillä syötiin eväitä, valittiin pilkkejä, kaadettiin toukkia purkeista rasioihin. Kenelläkään ei tuntunut olevan kiirettä. Vähitellen pilkkejä solahteli avantoihin ja hiljaisuus laskeutui Lehmilammen ylle. Itse pohdin aikani valintaa ja päädyin kupari-hopeiseen Viimaan, jolla aiempina vuosina on kerätty mainetta ja kunniaa. Kaikki istuskelivat sulan tuntumassa pienehkönä ryppäänä. Aikaa kului, mutta mitään ei kuulunut. Sitten ensimmäinen päätti vaihtaa paikkaa, kohta toinen ja perässä kolmaskin. Sama toistui kerran, sitten kohta uudestaan ja lopulta kyyryssä kykkiviä pilkkijöitä istuskeli hyvinkin laajalla alueella sulan ympärillä. Havahduin siihen, kun vavankärki heilahti varovasti. Heti perään uusi nyky ja sitten taas pitkä hiljaisuus. Oli siellä sentään ne pikkuassut kotona, mutta kovin oli vaivaista niidenkin otti. Oli aika tehdä jokin suurempi päätös ja tällä kertaa se oli siirtyminen sinne, missä en ollut edes harjoittelukäynnillä käynyt: syvälle! Kävelin reilusti jo aiemmin syvään tehtyjen reikien ohi ja rusautin 6” avannon ja poistelin sohjot. Janne päätti kokeilla ”mökin edustan”, josta joskus aiemmin oli saatu kalaa jopa voittoisaan tahtiin. Timo kärvisteli yhä sulan tuntumassa, tosin levittäytyi vähitellen kohti lahnapaikkoja. Vaihdoin pilkiksi Nilsun pystypilkin. Sama hiljaisuus jatkui tämänkin reiän äärellä uudella pilkillä. Pari houkutusnykyä lisää ja odottelua, kunnes yhtäkkiä terävä nykäys. Vastanykäisy oli pahasti myöhässä, joten toiveikasta odottelua lisää. Pari heilautusta ja lopulta pilkki piti kehiä ylös tarkistettavaksi. Toukka oli luisunut pitkälle koukunvarren mutkaan. Asettelin sen paikoilleen ja pilkki takaisin avantoon. Heti samanlainen terävä nykäisy ja tällä kertaa kala jäi kuin jäikin kiinni! Pasuri! Peli auki! En vaivautunut ottamaan riskejä haarukoimalla, joten käsien huitominen paljasti saaliini. Jouduin myöntämään ”pasuri”, ja sain samalla ensimmäisen pasurin palkinnon. Reikä kuitenkin hyytyi heti alkuunsa. Timo hinasi ahkiossa kulkevan pilkkiasemansa lähettyville ja porasi reiän. Oli kuulemma mäskitellyt muutamia avantoja sulan ympäriltä, jos vaikka se houkuttelisi kaloja paikalle. Itselläni vavankärki heilahti jälleen, mutta saaliina oli vain pieni ahven. Pienokainen sai pian kaverikseen toisen raitapaidan, jonka jälkeen alkuhetkien syvä hiljaisuus laskeutui jälleen lammen ylle.

Kului tovi, kunnes Timo yhtäkkiä kehi jäälle pasurin. Heti perään tuli toinekin pasuri, joten kilpailun johtopaikka vaihtui. Jannekin löntysteli takaisin lähemmäs lähtöpaikkaa, koska siellä näkyi kalaa tulevan, vaikkakin hyvin hitaasti. Kairasin uuden reiän, yhä syvään mutta siltikin hivenen lahnapaikkojen suuntaan. Reikä oli kuten edellinenkin, heti alkuun tuli pasuri. Tätä ei vaan kukaan huomannut, joten sujautin kalan pussiin sen suuremmin elehtimättä. Pian tuli taas yksi, mutta tällä kertaa minua vakoiltiin ja kala nähtiin. Se ei silti johtanut lokkien saapumiseen avannolle, vaan sain istuskella rauhassa. Yhtäkkiä Janne juoksee kulkuset vinkuen ohi ja sen suuremmin kommentoimatta katosi takavasempaan. Oli pakko siirtää katse pois vavankärjestä ja katsoa, mistä oli kyse. Yksi ootto-onkien lippu oli noussut pystyyn. Nappasin nostokoukun mukaan ja juoksin perässä katsomaan, kuinka väsytyksessä käy.

Hauki ei pistänyt kovin paljoa vastaan, joten ajatuksena oli että perinteinen puolikiloinen sieltä nousee jäälle. Hauki suostui tulemaan putkeenkin ihan hyvin, mutta sitten syöttikala naksahti sen leuoista irti. Hauki jäi sätkimään putken suulle, jolloin päätin antaa sille koukkua. Janne kielsi sen ja sanoi ottavansa sen käsin ja onnistuikin siinä. Hauki oli n. kilon painoinen, ihan mukava syömäkala. Jätin Jannen säätämään lippuonkeaan uuteen pyyntiin ja palasin takaisin avannolle. Timo käveli edustalla ohi ja ihan vain kiusallani paljastin saaliini: ”Et muuten johda enää, mulla on 3 pasuria”. Aiempina vuosina tuo olisi herättänyt välittömästi pientä närää, mutta tänä vuonna näemmä ei. Timo tosin kairasi uuden reiän ja sai siitä muutaman pasurin putkeen ylös ja siirtyi kaikessa hiljaisuudessa takaisin johtoon. Samalla taskussa alkoi surista ja piipittää. Jollain oli asiaa! En ollut huomannut laittaa puhelinta mykäksi, vaikka se on ollut tapana aina ennen kilpailuja tehdä. Vesku siellä soitteli ja ilmoitti olevansa eksyksissä. Koitin antaa ajo-ohjeita perille parhaani mukaan, mutta aika reilusti antoi tasoitusta tuolla myöhästymisellä. Pian tämän jälkeen alkoi näkyä myös vaappumista parkkipaikan suunnalta. Harri oli ratkaisevasti myöhässä, mutta saapui kuitenkin paikalle. Muut varusteet miehellä oli, mutta pilkkipönttö ja vavat olivat hukassa. Istuimena toimi pulkka ja lainavavan se sai minulta. Vavaksi annoin suht jämäkän pelin, koska en halunnut haukien aiheuttavan tappioita. Muut vavat olivat lähinnä ohuilla siimoilla varustettuja haarukkavapoja ja morrivapoja, joita en mielelläni lainannut kellekään. Pilkiksi tarjosin Kuusamon jazzin, jolla Janne oli aiempina vuosina saanut ihan kohtalaisesti saalista. Pian tämän jälkeen sain omat siimani sotkuun pahemman kerran huolimattoman kehimisen seurauksena ja puukko viuhui lumisateen keskellä.

Harri.jpg

Kuva. Jannen hauki ja kateudesta vihertävä Harri.

Kalat pitivät suunsa sinnikkäästi kiinni. Kävin kairailemassa lammen keskelle pari reikää, sieltä mökin lähettyville, sieltä matalaan, mistä Team Peltihippo kiskoi muinaisina vuosina assua runsaasti. Siitä vaihdoin parin kisan takaiseen paikkaan, josta nousi useita puolikiloisia lahnoja. Tyhjää kaikista. Palailin hitaasti takaisin sulan lähettyville, jossa muut yhä sinnikkäästi istuskelivat. Timo oli saanut pari ahventa ja Jannekin oli pasuritilinsä avannut. Kävin läpi muutamia pilkkejä ja jopa morrittelin, mutta suurempia elämyksiä eivät kalat minulle tarjonneet.

Parkkipaikan suunnasta näkyi vaappumista. Vesku oli lopultakin osannut perille asti ja lonni kohti sulan reunaa. Yllätysvetona se meni ainoana sulan matalalle puolelle ja mitään sanomatta porasi sinne reiän. Harri vaihtoi oman paikkansa syvään, mutta sulansuuntaisesti. Tuolla suunnalla olin itsekin jo käynyt tekemässä reikiä ilman tulosta, joten mitään suurempaa paniikkia tuo liikehdintä ei herättänyt. Timo oli selvässä johdossa yli viidellä pasurillaan, itselläni oli yhä 3 pasuria ainoastaan. Seuraava reikä Timon lähettyville kavensi tilannetta yhdellä pasurilla, mutta sitä seuraava kala olikin taas ahven. Ilmoille kajahti pieni hillitty kirous väärän lajin johdosta. Alkoi tuntua siltä, että kyllä tämän kisan voitto olisi siltikin tavoittelemisen arvoinen, vaikka väkeä olikin vähemmän ja Ahosen naama ei heilunut jäälakeuksilla tällä kertaa. Kisatunnelman nousu taisi tarttua myös muihin vähitellen, koska saatujen kalojen piilottelua, selän kääntämistä ja muuta salamyhkäistä toimintaa esiintyi selvästi alkua enemmän.

Harri kairasi toisen reiän syvään veteen ja asettui pulkkaansa istumaan. Ketään ei kiinnostanut suuremmin, koska tuolla suunnalla ei ollut kaloja juuri näkynyt. Kisa alkoi lähestyä puoliväliään. Saalis tulisi olemaan tänä vuonna ilmeisen mitätön. Veskulla haarukkavapa pyöri tasaiseen tahtiin, mutta vuoden vakoilija – Timo – sanoi että se saa vain särkeä ja ahventa. Niiden sarjojen voitto olisi todennäköisesti selvillä, kuten myös painavimman kalapussin voittaja, Janne hauellaan. Pasurisarja sai kuitenkin äkkinosteen, kun Harri sai kaksi pasuria putkessa ylös jäälle. Ensin apajille meni Timo, sitten minä ja lopulta Jannekin. Vesku jäi aloilleen, mutta muuten hyvin aiemmilta vuosilta tuttu sumpussa pilkkiminen alkoi. Alkuun pasureita tuli tasaista tahtia jokaiselle, Timolle ehkä hivenen enemmän kuin muille. Tämän vuoksi siirryin itse Timon ja Harrin väliselle osalle, jolloin kalantulo loppui Harrilla kokonaan. Timon reikäkin oli ehtymässä, mutta minulla söi hyvin. Timo kairasi minun toiselle sivustalle uuden reiän ja samassa minun syönti loppui ja Timolla alkoi kalaa nousta. Sain itse ehkä 5 pasuria, kun Timo ehti nostamaan lähemmäs 10 kalaa. Voittaja alkoi olla selvillä. Ero kasvoi silmissä, eikä mitään tuntunut olevan tehtävissä.

Harrin apaja kuitenkin hyytyi, ilonpito ei jatkunut kovinkaan kauaa. Pasureiden määrät olivat hetkessä vähintään kaksinkertaistuneet, mutta silti kalapussit olivat melko kevyitä. Päätin painella takaisin lähtöpaikan rei’ille, koska siellä oli mäskit saaneet vaikuttaa jo hyvän tovin. Heti ensimmäinen reikä antoi yhden pasurin, mutta se olikin se ainoa. Kalan tulo johti kuitenkin siihen, että Janne ja Timo vaihtoivat myös paikkaa. Timo alkoi saada ahventa, josta piti toistuvasti huomautella. Jossain vaiheessa tosin näkyi sarjakuvamaista pirullista naurunhytkyntää, kun pasuri livahti pussiin muiden sekaan. Alkoi olla menneiden vuosien tunnelma käsillä. Kisa kääntyä loppupuolilleen ja oma pasurisaalis auttamatta liian vähäinen voittoon. Jopa Janne tuntui saavan kiinni, mutta Veskusta ja Harrista ei ainakaan toistaiseksi olisi mitään uhkaa. Timo vaihtoi takaisin ”Harrin apajalle” ja sai jälleen pasurin. Silloin selkäni takana näkyi pieni liikahdus, kun lippu ootto-ongessa nousi pystyyn. Singahdin katsomaan kenen vapa on kyseessä. Oma se oli! Jospa sieltä nousisi hauki, jolla saisi Jannen kalapussin pistettyä hopeasijalle. Pettymys oli suuri, kun siiman toisessa päässä tuntui säälittävän pieni vastus. Alle puolen kilon hauki pyörähti jäälle, mutta onpahan yksi lisää haukisarjassa. Koukku takaisin pyyntiin ja pasurionki käteen. Timo juhlisti että nyt tulee vähän isompi pasuri, mutta avannosta nousikin kohtalaisen kokoinen ahven. Ivallista ja vahingoniloista tekonaurua kuului eri suunnista.

Vesku.jpg

Kuva. Vesku ja vääränmerkkiset kalat.

Alun löysästä ja rennosta tunnelmasta oli enää rippeet jäljellä. Pasureita koitettiin saada parhaan taidon mukaan. Avannoilla näkyi keskittyneitä katseita ja vapoja väristeltiin ja tehtiin hitaita nostoja. Toukan tilannetta tarkkailtiin toistuvasti ja reikiä vaihdeltiin ja kairailtiin tiuhaan tahtiin. Timo ei luottanut johtoasemansa vankkuuteen, vaan mäskäili ja työsti parhaansa mukaan, mutta yhtäkkiä nälkä vei voiton. Samalla arvioitiin myös eväiden määrä ja Timolla niitä oli jälleen kerran eniten. Erikoismaininta tuli myös aikeesta ottaa kakkua mukaan.

Kisaa oli vajaa tunti jäljellä. Pohdin epätoivoisena vaihtoehtoja. Vesku oli myös päätynyt pohdintalinjalle, koska oli vaihtanut paikkansa laskupuron suulle. Itse en niin dramaattisiin muutoksiin aikonut lähteä, mutta mietin menneiden vuosien kisoja ja saaliita läpi. Olin muistellut, että kupari-hopeinen SM-pilkki olisi ollut hyvä, mutta tilastot kalakirjanpidossa puhuivat toista. Hopeinen INI-pilkki oli ollut yllättävän hyvä pitkällä aikavälillä. Pyöräytin sen kiinni ja toivoin parasta. Heiluttelin sitä aikani, kunnes yhtäkkiä nykäisy tulikin. Kala ylös ja pasuri. Hienoa, jospa tällä pilkillä saisi jonkinlaista loppukiriä aikaiseksi. Pilkissä oli kuitenkin ketjukoukku, joka päätti katketa ja hajota siihen paikkaan! Nyt ei ollut aikaa viritellä mitään uusia systeemejä, joten oli pakko ottaa käyttöön varasuunnitelma. Rasiassa oli muutama tapsi-viritys valmiina, mutta jokaisessa oli vääränlainen morri kiinnitettynä. Valitsin alle Sotkamo-morrin, joka oli väriltään hopeinen. Punainen morri on ollut aiempina vuosina elinehto, joten hopeinen oli selvästi riskivalinta. Valinnan peruste oli silti se, että voittoisa morrivalinta aiempina vuosina oli ollut nimenomaan Sotkamo, vaikka se volframitippa oli siitä itsekseen varissut pois ja toisesta oli koukkukin katkennut todennäköisesti noin kiloisen ahvenen käsittelyssä. Nyt oli valittava siitä, mitä oli tarjolla ja valinta sai kelvata.

Kisa-aikaa oli jäljellä puolisen tuntia. Ilmoilla kiiri jatkuvaa kuittailua siitä, että kenen tulisi mennä testaamaan sorvapaikat. Kukaan ei sinne halunnut mennä. Timo oli jumittunut yhdelle avannolle, josta se sai kalan silloin tällöin. Muualla syönti oli tyystin tauonnut. Kisan voitto tuntui varmuudella olevan menossa Fish Kingsien ainoalle edustajalle. Tilanne näytti siltä, että jopa yhden miehen joukkueella voitto menisi sinne (mikäli joukkuekisa olisi päätetty virallisesti pitää).

Pohdin aikani sorvapaikan ja jonkun uuden kokeilemattoman vaihtoehdon välillä ja päädyin jälkimmäiseen. Menin Harrin apajasta selvästi pidemmälle ja keskemmälle lampea. Käännyin siten, että näen alkaako muut saada kalaa vai ei. Mitään isompaa ei näkynyt tulevan mistään. Veskukin palaili lähtöreiälleen. Harri taas näytti olevan luovuttamassa, koska pilkki oli kelattu ylös ja mies haahuili ympäriinsä untuvatakki tuulessa lepattaen. Tiputin pilkin avantoon ja tein houkutusnykyjä. En odottanut saavani juurikaan mitään, joten yllätys oli suuri kun vavankärki heilahti ensin varovasti ja heti perään terävästi. Kala ylös ja pasurihan se oli! Kala jäälle odottelemaan, muut olivat niin kaukana, etteivät ne näkisi minun saaliita. Heti perään nousi toinen ja kolmas, neljäs irtosi ja sitten tuli tauko. Kukaan ei ollut vieläkään nähnyt minun kaloja. Harri aikoi selvästi kommentoida ääneen minun kaloja, koska ei itse enää pilkkinyt. Näytin ”sshhh” merkin ja viesti meni perille. Seuraavan kalan Timo onnistui kuin onnistuikin näkemään. Ei siltikään tapahtunut välitöntä paikanvaihtoa, joten riski ilmeisesti arvioitiin pieneksi. Pari kolme kalaa ehdin nostaa, ennen kuin Timolla petti hermot ja se tuli kairailemaan viereen uutta reikää. Kalantulo loppui jälleen kuin seinään. Timo sai ehkä pasurin tai kaksi, mutta itse päätin vaihtaa vieläkin kauemmaksi reikää. Väitin kalantulon loppuneen jo aikoja sitten, ettei se paikka herättäisi liikaa mielenkiintoa. Uusi reikä oli täysin tyhjä. Timokaan ei tainnut kovin kummoista syöntiä saada houkutelluksi, koska vaihtoi takaisin edelliselle hyvälle reiälleen. Sieltä kuulemma edes nyki säännöllisesti. Itse palailin välittömästi omalle reiälleni takaisin. Pieni harhautus oli onnistunut täydellisesti!

Pasuri nappasi välittömästi kiinni. Kisa-aikaa oli enää 10 minuuttia jäljellä. Loppukirille ei jäänyt tarpeeksi aikaa, vaikkakin sellainen oli selvästi juuri alkanut. Taas nousi pasuri. Ja heti pilkin ehdittyä veteen taas yksi lisää. Timo sai yhden kauempana, Jannellakin kädet heiluivat. Vesku nosteli särkiä tai ahvenia. Taas vavankärki heilahti lupaavasti ja pasuri nousi ylös. Jäällä köllötteli pian jo 10 pasuria. Ei Timo voittoaan ihan ylivoimaisesti tulisi saamaan. Laskin että pääsen ehkä jopa viiden pasurin päähän tällä tahdilla. Jannesta oli menty ohi jo aikaa sitten. Sitten syönti yhtäkkiä loppui. Ei nykyäkään. Muut kyselivät kellonaikaa. Huusin että 2 minuuttia on jäljellä. Minuutti kului kuin siivillä, kunnes taas nyki. Viimeinen pasuri putkahti ylös. Ehdin kuitenkin vielä laskemaan pilkin avantoon, mutta viimeiset 30s eivät tarjonneet edes nykyä. 15 sekuntia ennen loppua aloin nostaa pilkkiä ylös avannosta, koska sääntöjen mukaan se, jolla on pilkki pyynnissä kisan päättyessä, diskataan. Noston loppuvaiheessa sydän pysähtyi! Pilkki jumittui avannon reunaan! Pari nopeaa heilautusta ja onneksi se irtosi. Aikaa oli 2 sekuntia jäljellä, kun katsoin kelloon. Kisa oli ohi.

Kaikki.jpg

Kuva. Tunnelmia kisan päätyttyä.

Nakkelin kalat pussiin ja voivottelin mielessäni hyvän reiän löytyneen ihan liian myöhään. Aiempina vuosina Fish Kings oli onnistunut monesti loppukirissään ja ilmeisesti juuri sen ansiosta nousemaan Team Procyonin ohitse. Nyt oli minun vuoro ottaa loppukiri, mutta pahoin pelkäsin sen olleen liian lyhyt. Kisa oli alkanut leppoisasti, mutta viimeisten hetkien aikana tunnelma oli tiivistynyt todelliseksi kilpailuksi ja menneiden vuosien taistelutunnelma voitosta oli jälleen kerran koettu. Jannen kalapussi oli painavin, lähinnä hauen ansiosta. Veskun pussi oli myös painava, mutta sisältö koostui vain särjistä ja ahvenista. Pasurisaalis oli puhdas nolla, mikä oli tyypillinen ensikertalaisen virhe. Tulokkaat kun tuppasivat aina keskittymään perinteisiin kilpailulajeihin ja ”assupelisilmällä” valittuihin ottipaikkoihin. Tulos oli taas kerran nähtävissä; kisan jumboksi jäätiin nollatuloksella, vaikka muuta kalaa oli sarjavoittoihin oikeuttava määrä. Harrin pasurisaalis jäi kahteen, mitkä tulivat heti ”Harrin apajan” alkuhetkillä. Jannella pasureita oli jo reippaammin, mutta varsin vähän kuitenkin. Timo huusi oman saaliinsa määrän olevan 28 pasuria. Arvioin itselläni olevan jotain 25 pasurin luokkaa, joten peli oli todennäköisesti menetetty. Kippasin kalat jäälle ja aloin eritellä kalalajeittain ja kokoluokittain yksilöitä. Yksi.. kaksi… viisi.. kymmenen. Kasailin kekoja pasureista. Kaksikymmentä ylittyi ja kaloja oli vielä jäljellä. Enemmän kuin 5, mutta vähemmän kuin 10. Jännäksi meni, syke nousi ja hengitystä piti pidätellä. Kaksikymmentäkuusi, kaksikymmentäseitsemän, kaksikymmentäkahdeksan… JA KAKSIKYMMENTÄYHDEKSÄN! Ei ole todellista! VOITTO! Tämä tuli kyllä puskista, olin täysin varma siitä, että Timo vie voiton, mutta että TAAS KERRAN voittomarginaali on vain 1 kala! Joka ikinen kerta kisan voitto menee todella tiukaksi ja ero on pahimmillaan millimetrejä kappalemäärien sijasta! Kolmas henkilökohtainen pasurimestaruus putkeen napsahti tilille ja fiilis oli sen mukainen. Vaikka väkeä oli paikalla vähän ja Toni puuttui kokonaan, oli voitto taisteluvoitto ja sai aikaan aidon voittajafiiliksen. Ensimmäisten vuosien katkerasta tappioputkesta oli noustu jo orastavaan voittoputkeen. Harmi vain, ettei enempää osallistujia ollut mukana. Kisa olisi ollut takuulla entistäkin jännittävämpi silloin ja voitto maistunut sitäkin makeammalta.

Myöskään gaalaa ei tänä vuonna järjestetty, joten aiemmilta vuosilta säilöön jääneet jakamattomat palkinnot odottavat yhä ottajaansa. Team Procyon jatkoi kisan jälkeen matkaansa Propilkki-henkisesti Hossaan kiireisellä aikataululla, eikä muillakaan ollut sunnuntai-illaksi suurempi haluja alkaa etsimään etanoliseoksia kaappiensa kätköistä. Itse kruunasin illan ennen nukkumaan menoa ottamalla kylmän oluen ja laadin tuloslistat. Samalla mietin kisan tulevaisuutta. Ihmiset asuvat kaukana kisapaikasta ja jokaisella on perheitä ja milloin minkäkinlaisia esteitä. Toisaalta, kisa on mukavaa yhdessäoloa ja irrottautumista arjesta ja syy lähteä pilkille tutuille vesille. Kuitenkin kisan pyörittäminen kaikkine gaaloineen on muodostunut liian raskaaksi. Muutenkin vakiokisailijoiden vähyys ilmoitti omaa kieltään siitä, että kisan elinkaari saattaa olla lopuillaan. Nähtäväksi jää, miten tulevina vuosina Lehmilampipilkkiä kisataan. Itse olen valmis osallistumaan kisaan niin kauan kuin asun edes jokseenkin kohtuullisen ajomatkan päässä kisapaikasta. Jannekin ajelee Oulusta sinne aina kun kisa on vain päätetty pitää. Toivottavasti tämä kansainvälinen kilpailu saataisiin sentään vielä joskus pidettyä. Sen aikaa ainakin pitää kisaideaa pitää yllä. Lehmilampipilkki on kuitenkin se THE Kilpailu, kaikki muut ovat vain kurjia kopioita ja halpoja väärennöksiä.

Teksti: Mikko Happo Kuvat: Janne Olkkonen

Kalassa.netin keskustelupalsta[muokkaa]

KLIKKAA TÄSTÄ JA LUE KESKUSTELUA TÄSTÄ ARTIKKELISTA! >>