Kalaan yöllä – kenen kanssa ja mitä mukaan

0

Kalastaminen on kiireetöntä tekemistä. Mitäpä jos lähtisit yökalaan, nauttimaan itse kalastuksen lisäksi myös yön hiljaisuudesta ja rauhasta? Mikäli päätät lähteä kalastamaan yöaikaan, mitä sitten kannattaa reissuun mukaan varata? Välttämättömien kalastustarvikkeiden lisäksi hyvä seura on monelle se tärkein asia. Kaverin kanssa kalastuksen aikana voi helposti keskustella elämän tilanteista, ja vaikeistakin asioista. Yksin matkassa ollessa, hiljaisempina hetkinä viihdettä tarjoaa esimerkiksi kasinopelit Rabona.com nettikasinolla.

Toinen asia, jota ei kannata unohtaa matkasta on kunnon otsalamppu –hyviä led-lamppuja saa varmasti merkkiliikkeiden lisäksi monesta paikallisesta kaupastakin. Haparointi päämäärättömästi yön pimeydessä vieheillä, koukuilla ja veitsellä varustettuna ei kuulosta turvallisimmalta asialta mitä voisit tehdä, joten valmistautuminen kannattaa hoitaa kunnolla.

Valmistautuminen, avain onnistumiseen

Valmistautumista yökalastukseen ei kannata jättää viimeiseen hetkeen, vaan tärkeimmät valmistelut kannattaa aloittaa jo vaikkapa päivää ennen kalareissua. Siimat ja vavat kannattavat olla kunnossa jo hyvissä ajoin ennen lähtöä, sillä vaikka sinulla olisi hyvä led-valo, niin yöaikaan siimojen kanssa leikkiminen on haastavaa.

Pukeutumiseenkin kannattaa kiinnittää huomiota. Vedenpitävä takki, pelastusliivit ja kunnon saappaat ovat hyvä lähtökohta, ja sitä sääennustettakin kannattaa seurata hyvissä ajoin, ettei käy niin, että kalapaikalle päästyänne alkaa sataa ja ukkostaa. Jos sääennustus lupaa kovaa myrskyä, on aina mahdollista jäädä kotiin ja testata kalan syönnin sijaan vaikkapa uudet kasinopelit.

Osa yökalastajista käyttää myös yökalastukseen tarkoitettuja pieniä valoja, ns. kalastusvaloja, joita voidaan kiinnittää vapojen kärkeen, jotta muutkin kalassa olevat näkevät kalastajan. Pieni valonlähde auttaa pitämään omat varusteet tallella. Ja jos olet ensimmäistä yötä kalastamassa, kannattaa kokeilla myös erilaisia pimeässä hohtavia vieheitä, helmiä ja kuvia, koska niiden välkehdintä on loistava houkutin monille kalalajeille.

Paras syötti yöaikaan

Luonnollisesti parhaat syötit öiseenkin aikaan ovat elävät syötit, kuten madot ja muut vastaavat, mutta erilaiset keinotekoisetkin madot ovat aivan toimivia. Kokeilemalla ja uudelleen kokeilemalla löydät ajan myötä toimivat syötit omille apajillesi.

Kannattaa myös kysyä tutuilta kalastajilta tai paikalliselta kalatiskiltä neuvoja – voit hyvinkin saada paljon apua yksinkertaisesti kysymällä. Yksi parhaista vaihtoehdoista on aina ollut elävä mato, eli näitä kannattaa käydä kaivelemassa edellisenä päivänä, tai sitten ostaa toukkia kalastusliikkeestä. Olet varmasti kuullut, kuinka isot kalat ovat syömäpäällä kuun valossa, mikä sen parempaa kuin kokeilla tätä itse täydenkuun aikaan.

Turvallisesti luonnossa

Ota vettä ja välipaloja mukaan, koska energiatasot on hyvä pitää kunnossa myös kalastaessa. Varmista myös, että oman puhelimen akku on täyteen ladattu ja sinulla on myös ensiapupakkaus mukana. Koskaan ei voi tietää mitä luonnossa liikkuessa voi tapahtua. Muista myös kertoa jollekulle, missä olet kalastamassa.

Ja vaikka olet menossa nimenomaan yökalastamaan, ei lähtemistä tarvitse jättää yöhön. Lähde jo ajoissa iltapäivällä tai alkuillasta ja pääset vielä auringonlaskun aikaan aloittamaan kalastuksen. Tätä voi pitää kalareissun ensimmäisenä vaiheena, ja sitten vaikkapa pienen välipalan jälkeen voit aloittaa varsinainen yöllä kalastamisen, kun pimeys on jo laskeutunut. Muutenkin on turvallista tulla valitulle kalastuspaikalle jo ilta-aikaan, kun näkyvyyttä on vielä riittämiin ilman lisävaloja. Jos mukanasi on toinen, tai useampi henkilö, pidempikin aika kalastusreissussa kuluu kuin siivillä!

Miten saada oma jälkikasvu mukaan kalastusretkelle?

Nykyaikainen z-sukupolvi, eli 1990-luvun puolivälin jälkeen syntyneet, ovat tottuneet digitaalisuuteen ja monessa asiassa nopeasti etenemiseen. Heille voi kalastaminen aluksi tuntua turhan hitaalta toiminnalta, mutta kalastusretken voi myös esimerkiksi pelillistää pisteyttämällä saadut kalat, ja mikäli ongitaan mato-ongilla, niin voitte laajentaa pisteyttämistä myös pieniin nykimisiin ja pienten kalojen testaamiseen madolla, tai millä tahansa syötillä.

Pelaaminen on muutenkin tullut entistä enemmän kaikkien ikäryhmien arkeen, niin kasinopelaaminen, tietokonepelaaminen kuin lautapelitkin – meillä on toisaalta enemmän aikaa pelaamiseen ja kiitos kotitietokoneiden, pelaamisesta on myös tullut yleisesti hyväksytympää kaikissa ikäluokissa.

Yhdessä tekeminen

Jos lasten kanssa on helppoa viettää aikaa ja pelailla erilaisia pelejä, voi yhdessä tekemistä jatkaa helposti myös aikuisiässä, eikä siinä ole mitään pahaa. Oman aikuisen lapsen kanssa voi hyvin käydä kalastamassa, tai pelaamassa tennistä, aivan kuin lounaallakin. Yhdessä tekeminen on meille kaikille tärkeätä myös oman henkisen hyvinvointimme vuoksi, on se kaveri tekemisessä sitten oma lapsi, tai vaikkapa puoliso. Kenen kanssa sinä kaikista mieluiten lähtisit ensi kerralla kalaan?

Share.

About Author

Leave A Reply