Lohenkalastus Muonionjoella

0

Lohenkalastus Muonionjoella tarjoaa uskomattomia maisemia ja unohtumattomia kokemuksia. Varsinkin kun paikaksi valikoi rauhallisen ja erämaisen kalapaikan Visanto kosken rannalta. Me kävimme tutustumassa Salmon Finlandin– palveluihin ja Visanto-lodgen majoitukseen.

Maanantai 9.8.2021

Maanantai aamuna koitti kauan odotettu hetki ja auto starttasi suurin piirtein aikataulun mukaan Seinäjoelta kohti Muoniota. Tässä vaiheessa reissua odotukset ovat ehdottomasti kovimmillaan ja läpi talven hiottuja taktiikoita käydään läpi autossa odottavaisissa fiiliksissä. Odotuksia ei vähentänyt yhtään se, että jokeen oli noussut tässä vaiheessa jo yli 80 000 lohta ja alkuviikoksi lupailtiin vesisadetta, jolloin veden pinta saattaisi lähteä kuivan kesän jälkeen nousemaan. Oletus olisi, että tämä saattaisi saada vielä kaloja hieman aktivoitumaan.

Ennalta oli tiedossa, että vesi on joessa todella matalalla, joka toisi mukanaan omia etujaan, mutta samalla myös haasteitaan. Veden vähyys tekee joesta huomattavasti helpommin kahlattavan sekä kaloilla on vähemmän alueita missä ne oleilevat, joten lohen perhokalastus Muonionjoella pitäisi onnistua hyvin matalan veden aikaan. Matala vesi toisi haasteita mukanaan lohensoutuun, jolloin ottipaikat ja soutualueet olisivat kovin vähissä. Lisäksi kalojen nousu ylös asti olisi hieman kysymysmerkki, sillä tänä vuonna lohitilastot olivat olleet yllättävän hiljaisia Muonionjoen osalta, kun taas alempana kalaa on nostettu reilummin.

Oulusta käytiin hakemassa vielä pakolliset viimeiset täydennykset erätarvikkeisiin ja loppumatka saatiinkin ajella melkoisessa vesisateessa.  Väylän vartta ajellessa tajusimme, että nyt vesi on oikeasti todella matalalla ja pelko alkoi jo hieman hiipiä puseroon. Saavuimme Muonioon jo viiden maissa ja kun viikkorauhoitus loppuisi vasta kello 19:sta, kävimme tarkistamassa ensimmäisenä ylemmän soutualueen. Näky oli kohtuu lohduton, vesi oli todella matalalla ja kiviä oli pinnassa aivan järkyttävän paljon.

Visanto Lodgen pihaan kurvatessa meitä oli vastassa Leksa, joka on kesällä paikan isännän Tonin apuna.  Leksa esitteli meille tyylikkäästi remontoidun Visanto lodgen päärakennuksen ja näytti meille osoitetun erittäin näyttävän kolmen hengen huoneen. Päärakennus on kokenut totaalisen remontin vuonna 2021 ja vanhaa hirsiseinää lukuunottamatta lähes kaikki on uusittu.Visanto lodge huone

Nopean ruokailun jälkeen laitoimmekkin kalastusvälineet kasaan ja päätimme suunnata joelle vielä hetkeksi ennen pimeää. Jussi jäi tutustumaan majoituksen edessä olevaan Visantokoskeen perhostuksen merkeissä ja allekirjoittanut lähti Aleksin kanssa soutuhommiin. Veden vähyydestä johtuen emme kumminkaan tohtineet lähteä ajamaan perinteiseen tapaan perämoottorilla ylöspäin, vaan otimme kuntoilun kannalta ja soudimme rantoja pitkin ylös.

Pari tuntia vesisateessa soutua riitti ensimmäiseksi illaksi ja lopputuloksena soutuporukalle oli kaksi harjusta. Perhomies oli majoituksen edestä olevasta montusta saanut selvän lohitärpin, mutta valitettavasti tällä kertaa kala ei tarttunut kiinni. Toivoa siis olisi ja muutaman oluen jälkeen painuimme yöpuulle odottamaan seuraavaa päivää.

Tiistai 10.8.2021

Tiistai päivällä päätimme nukkua suosiosta myöhälle, sillä aamuksi oli luvattu vielä hieman vesisadetta. Paikan isäntä Toni kertoi monta kertaa reissun aikana ”Ei lohen takia kannata herätyskelloa laittaa”, jota pyrittiin myös noudattamaan reissun aikana. Lohenkalastus on parhaimmillaan silloin kuin hommasta ei tee liian suorittamista ja nauttii myös harrastuksen oheistoiminnasta ja rentoutumisesta. Rauhallisen aamupalan, maisemien ihailun ja jutustelun jälkeen päätimme lähteä joelle samalla kokoonpanolla kuin edellisenä iltana. Jussilla jäi tärppi sen verran hampaankoloon, että hän jäi suosiolla perhostamaan samaa aluetta.

Vesi ei ollut noussut eilisen sateen jälkeen yhtään, joten soudimme jälleen yläjuoksulle noin kilometrin matkan ja aloitimme kalastuksen. Lähtöpaikalta ei päästy kuin noin 100 metriä alaspäin ja reunimmainen vaappu oli päässyt juuri ison kiven taakse, kun reuna vapa taipui rauhallisesti kaarelle ja räikkä päästi miellyttävän rääkäisyn.  Nopeasti vastavedot ja ylimääräiset vavat kelattiin pois vedestä. Juuri kun Aleksi sai kalavavasta kiinni, vapa löystyi ja kala jatkoi menojaan. Harmitus oli varsinkin vapamiehen osalta erittäin suurta, sillä kyseessä olisi ollut hänelle ensimmäinen saatu Itämeren lohi. Soudimme suosiolla tämän jälkeen rantaan pitämään pienen tuumaustauon ja hiomaan uutta strategiaa.

Lähdimme uudestaan suotamaan lähtöpisteeltä alaspäin ja tällä kertaa pääsimme alaspäin ehkä 200 metriä, kun vapa taipui taas ja räikkä pärähti. Mutta tämä ei kumminkaan kestänyt kuin muutaman sekunnin ja kala oli taas irti.  Harmitus sen kuin kasvoi, mutta taas toisaalta tapahtumat loivat uskoa toimintaan ja siihen että lohta on joessa ja se on mahdollisuus saada puremaan, vaikkakin vesi on kovinkin vähissä.

Hetken vielä soudettuamme koskelopoikue ilmestyi noin 20-30 metrin päähän vaapuista. Ehdin juuri sanoa vapamiehelle että toivottavasti puukala ei maistu linnuille kun vapa taipui kolmannen kerran. Tällä kertaa pintaan nousi välittömästi koskelo ja vasta vetoja ei tarvittu. Äkkiä kelasimme kaikki vavat ylös ja sitten alkoikin elämämme ensimmäinen koskelon väsytys. Lintu ui nätisti meitä kohti kun antoi ihan pikkuriikkisen painetta ja lopulta lintu oli ihan veneen vieressä. Sain napattua linnun kaulasta kiinni ja pihdeillä nopeasti koukku nokasta irti. Koskelo lähti jatkamaan matkaansa  ja muistoksi vaapun puremisesta se sai kaksi lävistystä nokkaansa. Ehkä oppii seuraavalla kertaa, ettei punaiset kalat ole syötäviä… Harmiksemme tilanne oli sen verran nopea ja lintu haluttiin päästää nopeasti takaisin vapauteen, ettei tästä tullut napattua kuvaa.

Loppusoutu menikin rauhallisissa merkeissä ja saaliina oli vain muutama harjus. Tässä vaiheessa päätimme lähteä kohti lodgea ruokailemaan ja laittamaan harjukset evääksi.

Illalla päätimme vielä lähteä samalla kokoonpanolla vesille. Jussilla ei ollut päivällä perhoon lohitapahtumia, mutta uskoa tekemiseen piisasi edelleen eilisen tärpin johdosta. Lohen perhokalastus Muonionjoella on kohtuu haastava laji, sillä joki on vielä kohtuu iso tällä korkeudella ja otti paikat on harvassa. Matala vesi toki toi helpotusta, sillä joki on silloin kahlattavissa ja monttujen reunalla on kohtuu helppo päästä. Tällä kertaa pystyimme kahlaamaan sellaisille alueille joihin ei olla päästy vuosikymmeniin.

Lohen soutamisen keskitimme illasta soutualueen lähtöpaikan kupeeseen, missä oli muutaman sadan metrin syvempi ränni jossa soutaminen oli helppoa, eikä vaaput käyneet koko ajan pohjassa. Tällä kertaa ei tapahtumia tullut ja pois lähtiessä päätimme laittaa matalammalle alueelle perhot vielä siiman päähän. Tällä kertaa lohi ei purrut perhonsoudussa, mutta seitsemän harjusta kävi veneessä muutaman sadan metrin matkalla.

Visanto lodgeen oli meidän vesillä ollessa saapunut myös toinen porukka, jotka paljastuivat kokoneiksi konkareiksi lohen soudun osalta. Ilta menikin rattoisasti pirtin pöydän ääressä kalatarinoita vaihtaessa ja virvokkeita nauttiessa.

Keskiviikko 11.8.2021

Keskiviikkopäivä valkeni jälleen pienessä vesisateessa. Veden pinta oli ehkä ihan pikkuriikkisen noussut edellisistä päivistä ja tämä herättikin toivonkipinöitä kalan saantiin. Eilinen ilta oli hieman venähtänyt pitkäksi lohitarinoita kuunnellessa, joten ihan aamusta ei tälläkään kertaa oltu liikenteessä. Tällä kertaa Jussi halusi lähteä kokeilemaan lohensoutua ja Aleksi jäi kokeilemaan lohen perhokalastusta Muonionjoella.

Tuttuun tapaan soutu yläjuoksulle ja pieni kertaus Jussille miten touhu menee käytännössä. Jussi viritteli vavat pyyntiin ja kun kaikki neljä vapaa oli saatu laskettua, kehotin vielä laittamaan räikät kaikkiin keloihin päälle. En ehtinyt saada lausetta loppuun, kun reunavapa jälleen taipui ja lohi hyppäsi veneen perässä ilmaan.  Nopeasti Jussi kelasi ylimääräiset vavat ylös ja tarttui kalavapaan kiinni. Kala tuli kohtuu helposti veneenviereen ja nappasin nostokoukun jo valmiiksi käteeni vaikka kala ei näyttänyt lähellekään valmiilta. Lohi päätti painua syvyyksiin ottamaan vauhtia ja aikoi tehdä vielä ainakin yhden kunnon hypyn ja ravistella vaappua suupielistä pois. Ilmalennossa ei sinänsä ollut mitään vikaa, mutta lohen kannalta suunta oli valikoitu hieman huonoksi ja hyppy päätyi suoraan veneenpohjalle.

Samalla kun lohi kolahti veneen pohjalle, vaappu lensi takaisin veteen. Jussi hyppäsi vanhana painijana kumminkin salaman nopeasti komean X-hypyn kalan päälle ja sai suljettua sen allensa. Keskiviikon lohenkalastusta Muonionjoella oli tässä vaiheessa ehtinyt kulua ehkä noin 10 minuuttia ja ensimmäinen kala oli veneessä. Ei muuta kuin suoraan lähimpään rantaan ja pienet kaatonaukut kalalle ja joelle.

Soitimme samalla Aleksille joka oli kokeilemassa ensimmäistä kertaa lohen perhokalastusta Muonionjoella ja kerroimme ilouutiset. Aleksilla ei lohitapahtumia ollut tullut, mutta muutama harjus oli jo käynyt tukistamassa perhoa. Päätimme vielä Jussin kanssa laskea toisen kerran soutualueen läpi, jos sattuisi vielä toinenkin lohi tulla veneeseen. Tällä kertaa lohta ei kumminkaan tullut vaikka pari yli 40 cm harjusta saimmekin.

Keskiviikon kalastus jäi ehkä hieman lyhyeksi, sillä lähtö viivästyi pitkälle päivän puollelle ja rantaan päästyä sauna olikin lämmin. Päätimme rauhoittaa illan kalastukselta, saunoa rauhassa ja jutella Visanto lodgessa muiden kalastusporukoiden kanssa. Kolmas ryhmä oli saapunut illan pimetessä ja tarinoita riitti varsinkin harjuksen kalastuksesta pitkälle iltaan asti.

Torstai 12.8.2021

Torstai päivä valkeni ja tällä kertaa olimme kohtuu ajoissa hereillä. Aamupalan jälkeen päätimme suunnata kauppaan hakemaan täydennystä ruokatarvikkeisiin ja lähteä vasta sen jälkeen kalalle. Visanto lodge on miellyttävällä sijainnilla, sillä Muonion keskustaan on vain 15 minuutin ajomatka, mutta itse paikka on täysin erämaamaisemissa. Varsinkin Ruotsin puoli joesta on ihan koskematonta aluetta. Ruotsin puolella Visanto lodgesta on 1 km alavirtaan lähimpään taloon ja ylävirtaanpäin saa mennä jopa 11 km ennen kuin ensimmäinen talo tulee vastaan. Eikä asutusta ole liikaa kotimaan puolellakaan. Kyseessä on siis todellakin erämaiset olosuhteet lohen perhokalastukseen Muonionjoella. Alueeseen mahtuu upeita koskia, jotka soveltuvat hyvin lohen perhokalastukseen sekä rauhallisempia nivoja, jotka ovat helposti soudettavia.

Tällä kertaa veimme Jussin veneellä yläjuoksulle, jossa hän pääsisi perhostamaan samaa paikkaa, mistä olimme eilen saaneet lohen samalla kuin allekirjoittanut ja Aleksi voisi soudella alempaa pätkää. Tällä kertaa lohitapahtumia ei tullut kenellekkään. Kolme laskua, viisi tuntia ja kahdeksan harjusta myöhemmin päätimme ottaa Jussin takaisin kyytiin, soudella nopeasti alas perhojen kanssa. Kilometrin matkalta poimimme useamman harjuksen perhoihin, josta kaksi kappaletta otimme ruuaksi. Harjusten määrä Visantokoskella ja sen ympäristössä on ihan käsittämätön ja keskikoko on reilusti mitallisen puolella. Alueelta on saatu tietojemme mukaan myös lukuisia yli +55 senttisiä harjuksia.

Rantaan päästyä virittelimme Visanto lodgen kotaan tulet. Visanto logden kota sijoitettu jokirantaan ja ikkuna avautuu suoraan soutualueelle. Tällä kertaa paistoimme eilen saadut lohen ruodot, jotka olivat olleet yön yli suolassa sekä niiden kaveriksi pari tuoretta +43 cm harjusta. Lohen ruodot on monella tapana tehdä keitoksi, mutta vähintään yhtä hyvä tapa on suolata ne kunnolla ja paistaa avotulella.  Tärkeintä kumminkin on, ettei arvokkaasta kalasta jää mitään käyttämättä.

Illalla kävimme vielä soutamassa yhden laskun, mutta saaliina oli jälleen vain muutama harjus.

Perjantai 13.8.2021

Perjantai päivä koitti ja aamupäivästä oltiin jo vesillä. Laskimme pari laskua samalla kuin Jussi harrasti lohen perhokalastusta Muonionjoella. Veimme Jussin jälleen ylävirran puolelle, jossa hän sitkeästi jaksoi piiskata samaa monttua mistä saimme keskiviikkona lohen.

Tunnit kuluivat ja laskimme kolme laskua noin kilometrin mittaisella soutu alueella. Kalaa ei valitettavasti tällä kertaa sattunut meidän vieheisiin ja suuntasimme lopulta rantaan ruokailemaa. Visanto lodgeen oli samaan aikaan saapunut porukkaa ja majoitus alkoi olla hiljallleen täysi. Ruokalessamme seurasimme, kun paikan isäntä Toni souti Visanto kosken niskaa. Harvassa paikassa on mahdollista syödä rauhassa pirtin pöydän ääressä ja seurata kun kosken niskalla vapa taipuu ja lohen väsytys alkaa. Väsytys ei kestänyt tällä kertaa kauaa ja pieni kossipoika oli veneessä. Otti vaappuna oli tälläkin kertaa Lilli-vaappu.

Visanto lodgen parhaita puolia on ehdottomasti yhteisöllisyys. Tila koostuu yhteisestä isosta ”olohuoneesta” ja keittiöstä, sekä jokaisen porukan omasta makuuhuoneesta. Yhteisöllisessä tilassa on mukava porista tarinoita muiden seurueiden kanssa. joka tuo ihan uuden ulottuvuuden lohen kalastukseen Muonionjoella. Tarvittaessa omaa rauhaakin järjestyy sulkeutuessa omalla porukalla makuuhuoneen puolelle.

Illan hämertäyessä päätimme, että lähdemme yökalaan. Tarkoituksena oli kalastaa pitkälle yöhön, elokuun hämärtyvine tunteineen. Soudimme jälleen ylävirtaa, Jussi jäi nivan yläosaan tavoitteena saada tuloksia lohen perhokalastuksesta. Me laskimme Aleksin kanssa pari laskua illan hämärtyessä yöksi. Yön pimeys ja veden vähyydestä johtuen totesimme järkevämmäksi mennä rannan puolelle pitämään tulia, siihen asti, että aamu alkaisi valjeta.

Noin kahden jälkeen keli alkoi kirkastua ja valoisuus nousi hiljallleen. Päätimme lähteä kolmestaan soutamaan parhaita ottipaikkoja läpi. Kaksi laskua teimme hienossa, hieman utuisessa kelissä, mutta kalat loistivat poissaolollaan. Soudun loppuvaiheessa vapa taipui ja hetken jo luulimme saaneen kossin vavan päähän. Pian kumminkin paljastui, että kyseessä oli noin 45 cm mittainen taimen. Kala vapautettiin niin varovasti ja nopeasti kuin suinkin mahdollista, sillä taimenet ovat tällä joella täysin rauhoitettuja. Viiden jälkeen oli hyvä laskeutua takaisin lähtöpaikkaan ja painua nukkumaan raskaan ja pitkän päivän päätteksi.

Lauantai 14.8.2021

Lauantaina herääminen meni jälleen hieman pitkäksi, menihän edellinen ilta selvästi aamuyön tunneille. Kävimme vielä kaupassa ennen vesille lähtöä. Tässä vaiheesa reissua oli enää yksi tavoite, saada Aleksille ensimmäinen itämeren lohi.

Lohensoutu  Muonionjoella aloitettiin tottuneesti yläosilta ilman sen kummempia tapahtumia. Laskuja tehtiin usempia päivän aikana ja illasta olimme menossa hakemaan ylhäällä kalastavaa Jussia kyytiin. Juurikun pääsimme rannan tuntumaan, Jussilla perhovapa taipui ja oletuksissa oli, että nyt pääsemme näkemään kun lohi kelataan ylös perhovälineillä. Kovasta virrasta pamahtanut tärppi oli raju ja toiveissa oli ainakin parin kilon lohi.

Virta painoi kalaa sitkeästi ja lopulta se saatiin sivuun virrasta. Harmitukseksi virrasta ei noussut lohen pää, vaan parin kilon hauki nosti avoimen suun pintaan.  Tässä vaiheessa kala kelattiin säälimättä ylös ja vapautettiin nopeasti. Jussin ilme olisi ollut näkemisen arvoinen, kun hauen pää nousi pintaan. Hetki puitiin tapahtunutta ja sen jälkeen päätimme että eiköhän tämä reissu oltu paketoitu. Soutelimme perhot vedessä vielä lodgen rantaan ja saimme matkalta jälleen muutamia harjuksia.

Illalla vielä ihailimme pimentyvää koskea pirtin pöydän ääressä, vedimme yhteen viikon tapahtumia ja nautimme seurasta ja paikasta. Sunnuntaina koittaisi kotiin paluu joten silloin emme enää lähtisi vesille.

Yhteenveto

Visanto lodge ja Salmon Finland tarjosi loistavat puitteet lohen perhokalastukseen Muonionjoella myös hankalissa olosuhteissa. Vastaavasti lohensoutu matalalla vedellä on erityisen haastavaa, sillä soutupaikkoja on oikeasti vähän ja vaappuja/perhoja joutuu putsaamaan jatkuvasti. Mutta myös hankalissa olosuhteissa Muonionjoki tarjoaa parastaan ja kaloja on mahdollisuus saada.

Visanto lodgen majoitus ja henkilökunta ansaitsee täyden kympin arvosanan. Puitteet ovat varmasti parhaimmat lohen kalastukseen Suomessa ja paikan isäntä Toni on ehdottomasti yksi mukavimmista ja osaavimmista lohen kalastajista Suomessa. Toni arvostaa myös vastuullista kalastusta ja mahdollisuuksien mukaan päästää marjakset jatkamaan kutuaan, jotta joessa olisi kalaa myös myöhempinäkin vuosina.

 

 

Share.

About Author

Leave A Reply