Lainan ottaminen kalastusveneeseen tai -tarvikkeisiin

0

Oletko harkinnut uuden kalastusveneen osaamista tai kaipaako kalastusvälineistösi uudistusta? Kun edessä on isompi investointi, moni päättää ottaa lainaa. Varsinkin, kun kyse on erittäin tärkeästä harrastuksesta ja jopa elinkeinosta, ei hankintaa voi jättää tekemättä. Varsinkin muutamana viime vuonna veneiden hinnat ovat nousseet huomattavasti, josta johtuen harva suomalainen pystyy enää rahoittamaan erityisesti veneen hankintaa ilman lainarahaa.

Mitä varten lainaa voi ottaa?

Lähes jokainen joutuu elämänsä aikana tilanteeseen, jossa suurien kertahankintojen tekeminen ei ole mahdollista ilman lainarahaa. Lainaa otetaan yleisimmin esimerkiksi auton tai asunnon ostamiseen. Jokaisella on kuitenkin omat prioriteettinsa ja järvien täplittämässä Suomessa oma vene on monen kalastajan unelma.

Kalastusveneen hankinta on tietenkin oma lukunsa lainan suuruuden kannalta, mutta myös pienempiä hankintoja joutuu usein rahoittamaan lainarahalla, varsinkin mikäli kalastustarvikkeet rikkoutuvat käytössä, tai vanhuuttaan.

Kalastukseen tarvittavat välineet eivät ole halpoja ja tavaroiden hajotessa voikin joutua kiperään tilanteeseen. Tällöin kalastaja voi hakea lainaa netistä. Laina tarjoaa joustoa rahatilanteeseen, kun tietää pystyvänsä maksamaan lainan takaisin ajallaan. Lainanottajan on kuitenkin oltava tietoinen lainan ehdoista.

Ota huomioon lainan ehdot ja vaatimukset

Jokaisella lainalla on omia ehtoja ja vaatimuksia, jotka on otettava huomioon jo ennen lainasopimuksen allekirjoittamista. Olennaisinta on kiinnittää huomiota kaikenlaisiin lisäkuluihin, joita lainanottamisen yhteydessä saattaa joutua maksamaan. Varsinkin, kun ostokohteena on kallis vene, on tärkeää, ettei lainan hinta kipua pilviin nopeassa ajassa. Tarkista siis, millaisia lisämaksuja lainantarjoaja vaatii.

Vastuulliset lainantarjoajat eivät anna lainaa kevyin perustein. Heidän on varmistuttava siitä, että lainalla on esimerkiksi takuu, joka takaa lainan, mikäli sitä ei pysty maksamaan takaisin. On tavallista, että lainanottajan tulotiedoista ja kuluista kysellään. Näin pyritään varmistamaan, että lainanottajan taloudellinen tilanne on vakaa. Jos tilitiedoista löytyy useita holtittomia ostoksia, voi lainan saaminen jäädä jopa väliin.

Varmista, että pystyt maksamaan lainasi ajallaan takaisin

Jos suunnittelmissa on ottaa lainaa uutta kalastusvenettä varten, on tulojesi oltava mahdollisimman vakaat. Kun edessä on isompi hankinta, sopii lainanottaja lainantarjoajan kanssa, missä ajassa laina on maksettava takaisin. Normaalisti lainaa maksetaan takaisin kuukausittain palkan ylijäävästä osasta.

On siis tärkeää, että tiedät ennen lainan ottamista, miten paljon palkastasi jää yli. On tietenkin varauduttava aina myös äkillisiin kuluihin, joita elämässä tulee aina vastaan. Säästä siis jo ennen suuremman lainan ottamista summa rahaa, jolloin et joudu ongelmiin, jos vastaan tulee yllätyksiä. Lainan takaisinmaksusuunnitelmassa otetaan huomioon myös lainan korko, joka sitä matalampi, mitä pidempi ajanjakso on kyseessä. Suuremman lainan takaisinmaksuun on varattava tarpeeksi aikaa ja kärsivällisyyttä.

Yhteenveto

Lainanottaminen esimerkiksi uuden veneen tai kalliimpien kalastustarvikkeiden ostamiseen ei siis välttämättä ole huono idea. On kuitenkin tärkeää, että tutustuu lainan ehtoihin ja varmistaa taloudellisen tilanteensa vakauden. Näin koko lainanottoprosessi sujuu mahdollisimman mutkattomasti.

Share.

About Author

Leave A Reply