7 vinkkiä täydellisen kalastusretken suunnitteluun – Näin teet retkestäsi ikimuistoisen

0

Kuva: Shutterstock

Kalastusmatkan tekeminen perheesi kanssa on varma tapa vahvistaa sidettäsi perheenjäseniisi. Se on myös loistava aktiviteetti poikamiesten kesken päivällä. Ystävien kanssa meneminen vesille onkien ja tarvikkeiden kanssa auttaa sinua tutustumaan ystäviisi paremmin ja kokemaan yhteyttä heihin.

Mutta vaikka suuresta yhteisestä kalastusmatkasta voi tulla tarina, jota haluat jakaa muille koko loppuelämäsi ajan, epäonnistunut kalastusmatka voi myös jäädä kummittelemaan mieleesi pitkäksi aikaa. Koska sää ja muut keliolosuhteet voivat vaihdella niin paljon, on äärimmäisen tärkeää, että varaudut kalastusretkeäsi varten hyvin. Siksi haluamme jakaa tässä artikkelissa 7 vinkkiä täydellisen kalastusretken suunnittelemista varten.

  1. Valitse oikea paikka

Oikean kalastuspaikan löytäminen on olennaisinta minkä tahansa kalastusretken kohdalla. Jos leiriydyt, varmista, että kaikki mukanasi olevat ihmiset mahtuvat leirintäalueelle. Tarvittaessa etsi paikka, jossa on suihkut, kylpyhuone ja muut välttämättömyydet. Jotkut parhaista kalapaikoista ovat kuitenkin melko kaukana, syrjäisillä poluilla, joten varmista, että voit päästä sinne kaikentyyppisillä ajoneuvoilla.

  • Kalasta oikeita lajeja

Älä mene taimenvirtaan, jos haluat kalastaa ahvenia. Älä mene järvelle, jossa uiskentelee vain muikkuja, jos haluat kalastaa kirjolohia. Tutki alueellisia kalastusraportteja nähdäksesi, mitkä lajit tarttuvat syötteihin kohteessasi, ja lue sitten kalastusvinkkejä näiden lajien kalastamisesta. Vältyt näin tarpeettomalta turhautumiselta ja ennen kaikkea ajanhaaskaukselta.

  • Muista viihde!

Kalastusretket voivat usein olla pitkiä ja välillä sinulla ei yksinkertaisesti ole kalaonnea. Silloin on tärkeää, että olet ottanut kalastusretkellesi mukaan jotain millä voit viihdyttää itseäsi, kuten älypuhelimen tai tabletin. Mobiililaitteilla voit saada aikasi kulumaan esimerkiksi nettipelien ja tv-sarjojen parissa silloin, kun kala ei tartu syöttiisi.

Voit pelata jännittäviä nettipelejä esimerkiksi nettikasinoilla tai katsoa tv-sarjoja ja elokuvia Netflixistä. Jos päätät pelata kasinopelejä netissä, haluamme painottaa, että paras casino on monesti suomalainen eikä ulkomaalainen. Tämä johtuu siitä, että suomalaiset pelisivustot tarjoavat suomalaista asiakaspalvelua ja usein myös parempia bonuksia.

  • Varustaudu kunnolla

Kun tiedät mitä lajeja kalastat ja miten niitä kalastetaan, varmista, että sinulla on oikeanlaiset varusteet. Hanki itsellesi oikea onki ja varmista, että sinulla on hyvä kela. Hanki sitten syöttejä, jotka sopivat parhaiten kohdelajisi kalastamiseen. Voit lukea lisää vinkkejä sivustoltamme siitä, mitkä syötit toimivat parhaiten tietyille lajeille. Kalastamisessa pätee kuitenkin aina yksi tärkeä sääntö: Älä unohda onneasi!

  • Pystytä leiri oikein

Etsi leirintäalue ja pystytä sinne teltta ja pöydät. Varmista kuitenkin ensin, että leirintäalueellasi on riittävästi tilaa.

Kannattaa etsiä avonainen alue, jolta voit nähdä kauas. Jos villieläin, kuten karhu tai susi hyökkää leiriisi, haluat nähdä pedon kaukaa, jotta voit puolustautua. Villieläinten takia kannattaa myös pitää ruoat ja elintarvikkeet suojassa, jotta et herää aamulla siihen, että kaikki ruokasi on syöty.

  • Mene veteen

Ellet kalastat joessa tai purossa, sinun kannattaa hankkia vene ja mennä vesiselälle. Voit helposti vuokrata veneen tai jopa vuokrata kalastusretken kokonaisuudessaan netistä. Jos sinulla on kuitenkin lähipiirissäsi ihminen, joka omistaa kalastukseen soveltuvan veneen, kannattaa pyytää tämä ihminen mukaan. Näin vältyt tarpeettomilta kustannuksilta.

  • Varaa riittävästi ruokaa retkeäsi varten

Varaamiesi elintarvikkeiden määrän tulisi riippua siitä, kuinka monta päivää ja yötä kalastusmatkasi tulee kestämään. Muista kuitenkin, että lähdet retkelle pyytämään kalaa ja tulet todennäköisesti kypsentämään ja syömään niitä, joten älä kanna mukanasi liikaa ruokaa.

Voit kuitenkin ottaa mukaasi joitain välipaloja, kuten sipsejä ja voileipiä. Älä unohda tuoda yrttejä ja mausteita mukanasi pyytämiesi kalojen maustamista varten. Kannattaa myös ottaa matkalle mukaan virvoitusjuomia tai muita juomia, kuten oluita. On tärkeää, että huolehdit nesteytyksestä, sillä leirintäalueelta on vaikeaa päästä sairaalaan nopeasti!

Yhteenveto

Sillä ei ole viime kädessä väliä, että kuinka kallis tai halpa kalastusretkesi on, tärkeintä on, että nautit siitä perheesi tai ystäviesi kanssa. Yhdessä kalastaminen ja reissaaminen auttaa sinua luomaan vahvemman siteen elämäsi tärkeimpien ihmisten kanssa. Kalastusretkeä varten on kuitenkin tärkeää valmistautua huolella ja toivomme, että tässä artikkelissa jakamamme vinkit auttavat sinua juuri siinä. Kaiken kaikkiaan emme voi kuin suositella tätä antoisaa harrastusta kaikille.

Millaisia kokemuksia sinulla on kalastusretkistä? Kerro rohkeasti meille missä ja milloin kalastit viimeksi jättämällä kommentti alle. Äläkä unohda tutustua sivustomme muuhun kalastusaiheiseen sisältöön!

Share.

About Author

Leave A Reply