Alkupuhe
Hauen talvinen täkykalastus on mielestäni yksi mukavimmista, mielenkiintoisimmista ja jännittävimmistä kalastusmuodoista. Se on syynä myös tämän artikkelin kirjoittamiseen ja siihen, että olen tämänkin talven istunut jäällä keleistä piittaamatta haaveilemassa uudesta ennätyshauestani. Saalishan ei ole tärkeintä, mutta omien haukiennätysten rikkominen on noussut entistä tärkeämpään asemaan ajattelussani, koska talvisella täkyonginnalla se on tullut erittäin paljon mahdollisemmaksi kuin aiemmin kalastusurallani. Samaan aikaan olen kuitenkin saanut viettää kauniita talvipäiviä jäällä hyvässä seurassa ja arki-iltoja kotona suunnitellen uusia pyyntilaitteita viikonlopun kalareissuille. Menestyksekkäässä talvisessa täkyonginnassa yhdistyvät hienosti välineurheilu, paikan ja syöttien valinta, sekä kalojen käyttäytymisen tunteminen. Loppu onkin sitten sitkeydestä kiinni.
On miellyttävää istuskella jäällä kaikessa rauhassa kun on saanut suuren määrän vapoja viritellyksi hyvinä pitämilleen paikoille. Itse tapaan pilkkiä tai lukea hyvää kirjaa samalla kun odottelen ensimmäisiä merkkejä tärpeistä. Joskus on kiva nauttia vain raittiista ilmasta tai pelata vaikka kännykällä mobiilikasinoa. Tapoja on monia, mutta talvinen täkykalastus on mitä rentouttavin ja sosiaalisin tapa ulkoilla haluamallaan tavalla.
Koetan tässä artikkelissa kertoa mahdollisimman laajasti kaikista tähän lajiin liittyvistä huomioista. Osan opeista olen itse kokeilemalla huomannut, mutta suuresta osasta saan kiittää muita tuntemiani täkyonkijoita ja heidän laajaa kokemuspohjaansa. Talvista täkyongintaa voi tehdä monella tavalla, mutta käsittelen artikkelissa vain yhtä, mielestäni parasta tapaa. Uskon sinun pääsevän näillä ohjeilla hyvään vauhtiin lajissa, mutta älä epäröi osoittaa väittämiäni vääriksi. Täkyonginta on jatkuvaa oppimista ja kehitystyötä. Kokeile siis epäröimättä uusia ideoitasi, koska ne saattavat tuottaa sinulle entistä enemmän saalista ja suurta löytämisen iloa. Tässä touhussa kun mikään ei ole kiveen kirjoitettua.
Yleistä
Talvisella hauen täkyonginnalla eli ruotsalaisittain ismetellä tarkoitan kalastusmuotoa, jossa haukea ongitaan jään alta kalasyötillä useaa vapaa ja tärpinilmaisinta hyödyntäen. Syöttinä käytetään useimmiten elävää tai kuollutta pikkukalaa, kuten särkeä, silakkaa, ahventa, kiiskeä tai jopa makrillinpalaa. Vapoina olen huomannut parhaiten toimiviksi avo- tai hyrräkelalla varustetut venepilkkivavat, joiden siimarenkaista jään alle soljuaa noin 0,35mm monofiilisiima. Syötti kiinnitetään kahdella 6-koon kolmihaarakoukulla selästä ja yläleuasta roikkumaan sopivalle syvyydelle. Tärpinilmaisimena olen käyttänyt ruotsalaisvalmisteista "vippaa", joka koostuu pätkästä lattaterästä ja punaisesta huomiopallosta. Siima kiinnitetään kumilenkillä pitämään vippaa alhaalla ja kun kalan isku vapauttaa siiman, vippa nousee pystyyn tärpin merkiksi. Vavat asetan aina itsetehtyihin telineisiin, jottei niiden tarvitsisi maata lumihangessa. Telineisiin kiinnitän myös tärpinilmaisimena toimivan vipan, jolloin se ei roiku vavassa kun kalan väsytys alkaa.
Kevättalvi on täkykalastajan kulta-aikaa, mutta hyvin tehokasta täkyonginta on kuitenkin koko talven ajan. Kalastajan täytyy vain mukautua olosuhteisiin kunakin vuodenaikana ja keksiä tavat saada passiivinenkin kala tarttumaan syöttiin jään alla vallitsevasta pimeydestä huolimatta.
Syötit asennetaan pyyntiin ja aloitetaan jännittävä odottelu. Vipan ylösnousu on merkki kalan tärpistä, jolloin vapa otetaan kouraan ja tehdään terävä vastaisku. Kuten edellä kuvasin, laji on yksinkertaisimmillaan hyvin helppoa, mutta siinä on kuitenkin hieno ulottuvuus syventää osaamistaan. Siitä kerron seikkaperäisesti tulevissa kappaleissa.
Historia
Kaloja on kalastettu syötillä iät ja ajat, mutta nykymuotoinen hauen talvionginta alkoi kehittymään nykymuotoonsa Ruotsissa 1700-luvulla. Englantilainen kauppa-alus oli nimittäin tuolloin juuttunut jäihin Tukholman edustalle ja miehistö joutui viettämään talven laivalla. Aika taisi tulla laivan väellä pitkäksi ja ruokaankin haluttiin välillä vaihtelua, joten miehistö aloitti kalastamaan jään alta syöteillä haukia ravinnokseen. Miehet olivat ilmeisen onnekkaita kalasaaliissaan, joten tieto tästä uudesta kalastusmuodosta alkoi leviämään Ruotsissa kalastajien keskuudessa. Kirjoitettiinpa tästä uudesta kalastusmuodosta myös oppaitakin, joista vanhin tallessa oleva lienee peräisin jo 1700-luvulta. Kalastus säilyi pitkään muodoltaan teikkikoukkukalastuksena, jossa suuri polvikoukku oli kiinnitetty vahvalla langalla puukapulassa olevaan rullaan. Puukapula kiinnitettiin avannon äärelle ja siinä oli myös aiemmin mainitsemani "vippa" tärpinilmaisimena. Teikkikoukkukalastus on Ruotsissa edelleen hyvin suosittua ja pyyntimuotona tehokastakin, mutta nyttemmin sitä on alkanut syrjäyttää tartutukseltaan parempiin kolmihaarakoukkuihin. Puukapulat ovat alkaneet vaihtumaan nykyaikaisiin vapoihin ja keloihin ja välineet ovat muutenkin paljon kehittyneet aikojen saatossa. Jossain vaiheessa kalastustyyli rantautui myös Suomeen, jossa se kuitenkin on vielä verrattain pienen piirin harrastuksena. Vaasassa ja muutenkin Länsirannikolla sen harrastaminen on ollut käsittääkseni viime vuosina suomalaisittain aktiivisinta. Oletan kuitenkin lajin leviävän lähitulevaisuudessa laajaltikin ympäri Suomen ja uskon siinä samalla myös ennätysrekistereihinkin päätyvän entistä enemmän talvella saatuja suurhaukia. Ehkäpä tämä artikkeli myös toimii apuna tiedon levittämisessä.
Välineet
Vavat, kelat ja siima
Omien välineideni ydin koostuu kuudesta venepilkkivavasta, joihin on kiinnitetty pienet edulliset avokelat. Jotkut suosivat keloinaan hyrräkeloja, mutta suurta eroa niillä ei lopputuloksen kannalta tiettävästi ole. Venepilkkivavat ovat kokonsa puolesta jäällä normaaleja vapoja huomattavasti kätevämmät, koska kalastajan ei vavan pituuden vuoksi tarvitse väsytyksessä seistä kaukana avannosta. Joskus matka kalapaikalle on pitkän kävelytaipaleen takana, jolloin pienet vavat on huomattavasti mukavemmat kuljettaa mukana. Vavoilla ei myöskään heitetä mitään, joten kalastajan vaatimukset niiden ominaisuuksia kohtaan liittyvät lähinnä pieneen kokoon ja riittävään jäykkyyteen vastaiskua tehdessä. Omat vapani ovat Motonetissä noin 10€/kpl maksaneet Abu Commorode-vavat, jotka ovat osoittautuneet käytössä erinomaisiksi.
Kelalle vaatimuksia on myös hyvin vähän, mutta tärkeimpinä mainittakoon pakkastoimivuus ja baitrunner, eli painike joka vapauttaa siiman juoksemaan vapaasti ilman avokelan sangan aukaisua. Baitrunner ei tietenkään ole pakollinen, mutta perin hyödyllinen se on. Hauen täytyy saada heti tärpin jälkeen vapaasti siimaa kunnes se on pysähtynyt ja kääntänyt syötin suussaan. Jos kala tuntee siimassa vastusta siimassa heti tärpin jälkeen se hyvin usein sylkäisee syötin pois suustaan. Tämän vuoksi ilman baitrunneria varustamattomissa avokeloissa tavataan pitää pyynnin aikana sankaa auki, jotta siima pääsee iskun jälkeen virtaamaan vapaasti avantoon. Harmillisen usein kuitenkin avonaiselta puolalta siima virtaa jäälle ja jäätyy lumeen kiinni. Baitrunner taas yhdellä napin käännöllä löysää jarrun äärimmilleen, jolloin siima pääsee juoksemaan ulos vaikka sanka on kiinni.
Kelalle ei tarvitse mahtua paljoa siimaa, koska harvoin taistelussa kylmästä kankea kala käy muutamaa kymmentä metriä kauempana avannosta. Itselläni käytössä on noin kymmenen euroa maksaneet Okuman avokelat, joista puuttuu baitrunner. Hyvin on pärjätty.
Siima tulee olla monofiilia, koska punottu siima aiheuttaa talvikalastajalle vain harmaita hiuksia huonoilla pakkasominaisuuksillaan ja siimasotkuillaan. Monofiilin etuna on myös joustavuus, koska kalan liikkeet avannolla ovat yleensä hyvin äkkinäisiä. Siiman paksuudeksi suosittelen noin 0,35mm, koska se kestää kalan kovien potkujen lisäksi myös hyvin kulutusta terävää jään reunaa vasten. Uskon sen paksuisen siiman riittävän kaikille jääkannen alla lymyileville pedoille näillä leveysasteilla. Väriksi kannattaa valita jokin, joka erottuu mahdollisimman hyvin valkoista lumen pintaa vasten. Oma siimani on Motonetin tarjouskorista napattua oranssia Trileneä paksuudeltaan 0,36mm.
Tärpinilmaisin
Perinteisin tärpinilmaisin talvisessa täkykalastuksessa on ruotsista perujaan oleva vippa. Vippa koostuu suikaleesta joustavaa lattaterästä ja punaisesta huomiopallosta. Vippa kiinnitetään tyvestään vapatelineeseen, jolloin se ei ole häiritsemässä vavan toimintaa ja osoittaa lauenneena selkeästi ylöspäin. Vippa viritetään kiinnittämällä siima sen kärkeen, jolloin huomiopallo taittuu siiman ja syötin painosta alaspäin. Kiinnitys tapahtuu siten, että tärpin hetkellä siima irtoaa vipasta ja vippa nousee pystyyn merkiksi kalastajalle. Olen omassa käytössä huomannut parhaaksi tavaksi siiman kiinnittämisessä kiertää vipan kärkeen punaisen kumilenkin. Raotan kumilenkkiä ja työnnän lenkin siimaa sen alta, jolloin se pysyy riittävän hyvin kiinni ja vapautuu välittömästi kun hauki kiskaisee siimaa. Yksi koko pyyntimuodon olennaisista asioista on, että hauki ei saa tunteamiskun jälkeen ollenkaan vetoa siimassa. Hauki hylkää syötin usein ellei vippa laukea helposti tai siima ei juokse riittävän kitkattomasti avantoon. Tätä itselleni on käynyt silloin tällöin kun olen laittanut siima liian kireästi kiinni vippaan tai kun pakkanen on jäädyttänyt kiinnityskohdan. Kiinnitys kannattaa siis tarkistaa ajoittain samalla kun muutenkin tarkistat pyydyksiäsi. Liian löysälläkään siiman kiinnitys ei tietenkään sovi olla, koska silloin syöttikin pystyy laukaisemaan sen ilman haukea ja saat kokea vain turhia sydämentykytyksiä.
Vippoihin tapaan kiinnittää myös pienet siikakellot eli kulkuset, jotka kertovat tärpistä myös äänimerkillä. Hauet tapaavat yleensä napata ainakin minun pyydyksiini juuri silloin kun katson jonnekkin muualle ja sen vuoksi kellot ovat kätevä lisähälytin. Pidän myös kulkusten kilinästä enemmän kuin sähköisten piippareiden äänistä ja kulkusista ei voi patterit loppua. Täkykala yleensä tekee pakokauhun vallassa nykäyksiä vippaan hauen lähestyessä ja silloin kellot kertovat minulle uskoa valaen myös hauen vierailuista kalojen lähellä.
Vapateline
Vapojen tukemiseen tapoja on useita. Tavoitteena olisi saada vapa pidettyä siimoineen erossa lumesta siten, että mahdollisen kalan napatessa vältyttäisiin kaikilta lumen ja jään aiheuttamilta ongelmita.
Paljon käytetty tapa on laittaa vavankärkeen kiinni liimapuristepihdit, jonka kahvat toimivat eräänlaisina jalkoina pitäen vavankärjen erossa lumesta. Miinuksena tässä mallissa on kuitenkin vavan peräosan lojuminen lumihangessa ja tärppitilanteessa tahmaaminen puristinta irrotettaessa. Minusta tapa on huono.
Olen todennut parhaan vapatelineen kannattelevan vavan etu- ja takaosaa riittävän korkealla ilmassa. Vapatelineen pitää olla myös kokoon taittuva kuljetuksen ajaksi. Sellaiset vapatelineet valmistimme kaverini kanssa muutamasta laudanpätkästä ja ruuvista. Malleja on monia ja jokainen voi kehitellä omanlaisensa. Jutun yhteydessä olevalla videolla vilahtaakin muutamaan otteeseen tekemämme vapatelinemalli.
Kaira
Kaira on ehdottomasti oltava hauenkalastuksessa vähintään 8 tuumainen eli 200mm halkaisijaltaan. Suuri hauki ei katso reiän kokoa ja kuusi tuumaa ei riitä missään nimessä, kun siiman päässä saattaa riehua reilusti yli kymmenen kiloinen krokotiili. Isot hauet eivät ole ruokakaloja ja ne kannattaa vapauttaa lisääntymään, mutta liian pienestä reiästä väkisin vedetyllä hauella on hyvin huonot selviytymismahdollisuudet. 8 tuuman reiästä kala on myös helpompi saada kommelluksitta reiästä ylös, koska hauki harvoin itse siinä pyrkii yhtään kalastajaa auttamaankaan. Tottahan pienemmällä kairalla voi tehdä monesta lomittaisesta reiästä yhden ison reiän, mutta kukapa sitä jaksaisi kun vapojakin on yleensä ainakin kuusi mukana ja niitä täytyy välillä siirrellä. Ennätyskalan jo tempoillessa siiman päässä on myöhäistä kairata lisäreikiä. Helpointa on hankkia mahdollisimman iso kaira ja pitää se terävänä. Oma kairani on Mora Ice Easy 200mm (8 tuumaa), joka on ostettu Kalastusaitan verkkokaupasta noin 90€:n hintaan. Kyseistä kokoa ei käsittääkseni enää maahantuoda, mutta onneksi se koostuu tavallisesta 7 tuuman kairarungosta ja 8 tuuman terästä. Sen vuoksi sellaisen voit kasata myynnissä olevista osista, ellei niitä markkinoilta enää löydy. Muihin kohtuullisen hintaisiin 8 tuumaisiin kairoihin en ainakaan toistaiseksi ole törmännyt.
