Rattoisaa puuhaa kalastelun ohessa

0

Kun puhutaan rentouttavista hetkistä, hyvin harvat ihmiset ovat sellaisia, jotka väittävät, ettei kalastus kuuluisi sellaisiin. Oman olon mukavaksi saamiseen vaaditaan vain vapa, tarvikelaatikko, erilaisia syöttejä ja kokoontaitettava tuoli. Suuri osa upeaa kalastushetkeä on myös täydellinen ympäristö, joka voi olla esimerkiksi omalla mökillä sijaitseva järvi ja sen laituri. Mikäli tälläistä mahdollisuutta ei itsellä ole, löytynene Suomen kuvankauniista luonnosta jokaiselle paikka kalastuksen harrastamiseen. Tärkeintä on, että sää on itselle mieleisä ja mielellään myös kalat tarttuvat syötteihin!

Kalastus on etenkin suomalaisten keskuudessa äärimmäisen suosittua. Siihen liittyy tietynlaista rentoutumista, mutta myös jännitettä ja arvaamattomuutta. Koskaan ei voi suoranaisesti tietää, milloin kala sattuu tarttumaan syöttiin. Joskus kaloja suorastaan satelee ovista ja ikkunoista, kun taas toisinaan saattaa joutua odottamaan tuntikausia ilman saalista. Tällaisiin tilanteisiin olisikin hyvä keksiä, jotain muuta tekemistä, jotta ei tarvitsisi potea enemmin tylsyyttä. Joillekin hyvän kirjan lukeminen on tapa kuluttaa aikaa. Toisilla voi olla puhelimissa auki nettikasino. Tässä tapauksessa Viljo kasinot uudistuneella maksutavalla sopii kuvaan paremmin kuin hyvin. Yleisesti ottaen kannattaa tehdä jotain, mistä itse pitää, ja millä ajan saa hyvin kulumaan!

Mitä tehdä kalastuksen ohessa

Jos kala ei tahdo purra, on tärkeää löytää aktiviteetteja, jotka saisivat ajan hyvin kulumaan. Seuraavaksi käydäänkin läpi, mitä tällaisina “tylsinä” hetkinä voisi oikein tehdä.

  1. Aloita kirjan lukeminen – Kaikilta varmasti löytyy kotoa jostakin hyllystä vino pino kirjoja, jotka vain keräävät pölyä. Näitä kirjoja ei koskaan avata, koska ollaan aina sitä mieltä, että aikaa lukemisell ei löydy. Miksi et siis ottaisi mukaan yhtä näistä kirjoista kalareissulle siltä varalta, että kalat eivät meinaa tarttua syöttiin. Kalastusvälineet voi laittaa oman tuolin viereen ja vavan kärkeä voi silloin tällöin tarkkailla. Jos kirjat eivät innosta, voi mukaan ottaa esimerkiksi sanoma- tai urheilulehden.
  2. Katsele sarjoja tai elokuvia – Kaikki löytyy tällä hetkellä mobiilista, myös erilaiset suoratoistopalvelut. Melkeinpä jokaisella on siis mahdollisuus katsoa omia suosikkisarjojaan juuri siellä, missä itse haluaa. Jos saalista ei meinaa tulla, voi kalastaessa katsella esimerkiksi niitä sarjoja ja elokuvia, jotka ovat kenties jääneet kotona kesken. Yhtä hyvin puhelimesta voi laittaa päälle esimerkiksi urheiluakin.
  3. Urheile – Jos viikon aikana sattui jäämään jokin kuntosaliharjoitus väliin, niin ei hätää, koska kalastamisenkin lomassa on mahdollista urheilla. On olemassa kymmeniä eri treeniliikkeitä ja harjoituksia, joita voi tehdä seisoen tai istuen omalla kehonpainolla. Samalla voi kokeilla vaikkapa joogaa, jos tuntuu, että lihakset ovat menneet hieman jumiin.
  4. Selaile nettiä – Internetistä löytyy nykyisin jokaiselle jotain. Joillekin se on sosiaalinen media, toisille uutissivustot. Joku kaipaa hieman jännitystä, esimerkiksi https://pikabonus.com/kasinot/viljo-kasinot/ tarjoaa sitä. Tänä päivänä kuka tahansa voi yhdistää tämän harrastuksen osaksi omia kalastusreissuja.
  5. Ota päiväunet – Jos yöunet sattuivat jäämään lyhyeksi tai takana on ollut pitkä viikko, voi ihan hyvin pistää silmät kiinni, kuunnella veden liplatusta ja lopulta nukahtaa päiväunille.

Kalastaessa voi myös puhtaasti nauttia ja rentoutua

Siinäkään ei ole mitään väärää, että kalastaessa keskittyy vain siihen kaikkein olennaisimpaan ja elää hetkessä. Nykypäivänä useiden ihmisten ongelmana on se, että koko ajan pitäisi olla tekemässä jotakin. Kalastus itsessään on jo kelpo harrastus ja sen parissa voi rentoutua ja hengähtää, vaikka kalaa ei tulisikaan.

Kalastuksen viihdyttävyydestä kertoo paljon se, että erityisesti koronavuosina kalastuksen suosio kasvoi suuresti, ja sen jälkeenkin, erityisesti nuorten keskuudessa lyhytaikaisia kalastuslupia ostetaan enemmän kuin koskaan ennen. Ihmiset siis puhtaasti nauttivat kalaan menemisestä, vaikka sieltä ei jäisi saalista matkaan.

Share.

About Author

Leave A Reply