Asioita, jotka tekevät kalastamisesta entistä nautittavampaa

0

Kalastaminen on erittäin monien suomalaisten lempiharrastuksia. Monet odottavat läpi pitkän talven kesää ja kalastuskelejä ja jotkut harrastavat kalastusta syksyllä, keväällä ja jopa talvellakin. Suomi on tunnetusti tuhansien järvien maa, joten paikkoja kalastuksen harrastamiseen riittää. Kalastusreissut voivat parhaimmillaan kestää päivän tai jopa useita päiviä ja vaikka kalastaminen jo itsessään on erittäin mukavaa, on monia asioita, jotka tekevät kalastamisesta entistä nautittavampaa. Tässä artikkelissa esittelemme 16 asiaa, jotka parantavat kalastuskokemusta mielestämme merkittävästi.

1. Hyvien ystävien seura

Vaikka kalastaminen yksinkin on mukavaa puuhaa ja on toki olemassa sellaisiakin ihmisiä, jotka erityisesti nauttivat kalastamisesta yksin, suurin osa ihmisistä saa kuitenkin aivan uuden ulottuvuuden kalastamiseen, kun seurassa on muitakin. Parasta kalastaminen on tietenkin samanhenkisten ystävien ja / tai sukulaisten kanssa.

2. Lautapelit

Pitkillä kalastusreissuilla saattaa välillä tulla eteen tilanteita, jolloin pelkkään kalastamiseen kaipaa vaihtelua. Mikäli on seurueen kanssa liikkeellä, lautapelien pelaaminen on mainio tapa viettää aikaa. Oli kyseessä sitten monimutkaisemmat lautapelit tai Afrikan Tähden kaltaiset enemmän onneen perustuvat pelit, hersyvä nauru ja hauskan pitäminen ovat taattuja lautapelien seurassa. Sama efekti on saatavissa myös korttipelejä pelaamalla.

3. Nettipelit pelastavat

Jokaiselle kalastusreissulle ei välttämättä saa mukaan ystäviä, jolloin onneksi nykyteknologia astuu apuun. Lähes jokaisen länsimaalaisen taskusta löytyvä älypuhelin on nimittäin suoranainen viihdekeskus. Nettikasinot ovat yksi parhaista ajanviettotavoista nykyisin ja toimivat mainiona vaihteluna myös kalareissuilla. Värikkäät ja mielenkiintoiset kolikkopelit ja aitoa kasinotunnelmaa huokuvat live-kasinon pelit tempaisevat mukaansa ja saavat ajan kulumaan kuin siivillä. Parhaat nettikasinot Suomessa löytyvät esimerkiksi osoitteesta kantacasino.com.

4. Herkulliset eväät

Eväshetki on luonnollisesti yksi kalareissujen kohokohdista ja siihen onkin hyvä panostaa jo ennakkoon. Maittavat eväsleivät ja asianmukaiset juomat luovat piristävän hetken kalareissuun. Terveellinen syöminen on sinällään suotavaa, mutta kalareissujen kaltaisilla retkillä voi joskus hiukan lipsua tästäkin tavoitteesta ja olla laskematta ihan jokaista meetvursti- tai juustosiivua. On ehdottomasti parempi varata evästä mukaan liikaa, kuin liian vähän. Varsinkin juotavaa tulee olla koko ajan käsillä. Kalareissulle ei kuitenkaan kannata alunperinkään lähteä janoisena tai nälkäisenä, sillä kalastajalla nestevajauksen riski on suuri. Syöminen myös ennen reissua on siis järkevää.

5. Hyvät välineet

Kalastusretkikin menee joskus pieleen, mutta sen todennäköisyyttä vastaan on helppo taistella. On tärkeää, että välineet ovat ehjiä ja kunnossa. Rikkinäisillä tai huonokuntoisilla välineillä saattaa kalastus olla täysin mahdotonta tai joka tapauksessa epämiellyttävää. Tämän lisäksi on tärkeää suojautua esimerkiksi mahdolliselta huonolta säältä asianmukaisin varustein. Mikäli kalastusreissu tehdään veneellä, ovat tietysti toimivat pelastusliivit erittäin tärkeitä.

6. Pieni kilpaileminen

Mikäli reissulla on enemmän ihmisiä, niin mikään ei tuo lisäjännitystä reissuun samalla tavalla kuin pieni kilpaileminen. Kuka onnistuu nappaamaan eniten kaloja tai kenen kalansaalis on painoltaan  suurin. Tähän kilpailuun voi yhdistää mahdollisesti pientä vedonlyöntiä tai pieniä palkintoja. Mikäli kalastajia on paljon, voi kalastajat jakaa useamman hengen joukkueisiin, jolloin toisten kannustaminen ja joukkueena koetut riemunhetket parantavat tunnelmaa entisestään.

7. Tietty lempipaikka tai vaihtelua

Monella kalamiehellä tai -naisella on joku tietty lempipaikka, johon hän haluaa mennä kerta toisensa jälkeen kaloja narraamaan. Tämä paikka saattaa olla jo vuosien tai vuosikymmenten ajalta tuttu ja sinne saapuminen saa muistot suorastaan tulvimaan mieleen. Lempikalastuspaikkaan saapuminen saattaa tuntua siltä, kuin kotiinsa palaisi. Toisaalta, kuten aiemminkin mainittiin, Suomessa on tuhansia järviä, joten loistavia kalastuspaikkoja on vaikka millä mitalla. Uutta virtaa kalassa käymiseen voikin saada etsimällä ja kokeilemalla uusia kalastuspaikkoja. Suomesta ne eivät aivan heti lopu kesken.

8. Kiireettömyydestä ja / tai säästä nauttiminen

Moni yhdistää kalastuksen kiireettömyyteen. Kaikki arkihuolet on syytä unohtaa kalareissulla, niitä ehtii sitten taas murehtimaan kotona tai toimistolla. Mikäli sää suosii, niin säästä nauttiminen kuuluu kalareissulle siinä, missä mihin tahansa muuhunkin ulkoiluun. Suomen kesä on upeaa aikaa ja kun aurinko näyttää parhaat puolensa ja vieno tuulenvire hellii ihmisiä, ei kalastamassa oleva joukkio haluaisi olla missään muualla, kuin siellä, missä juuri silloin on.

9. Priimakuntoinen vene

Kalastamiseen ei välttämättä tarvita lainkaan venettä. Rannasta voi aivan hyvin kalastaa, jolloin vesille ei tarvitse uskaltautua lainkaan. Oman ulottuvuutensa kalastamiseen tuo kuitenkin veneily kalastuspaikalle. Silloin nautintoa lisää, mikäli vene on varmasti hyvässä kunnossa ja tarkastettu. Tietenkin veneissä on muitakin eroja ja monet meistä saavat lisänautintoa, mikäli käytössä oleva vene on moottorilla varustettu ja erityisesti, mikäli se sisältää useita lisävarusteita. Veneen koko on myös tärkeä tekijä, mikäli kalareissulle osallistuu enemmän väkeä.

10. Uiminen

Jos Suomen kesään kuuluu olennaisena osana kalastaminen, niin vähintään yhtä olennaisena osana siihen kuuluu uiminen. Miksi siis ei yhdistäisi näitä kahta nautittavaa ja rentouttavaa aktiviteettia? Suurin osa Suomen tuhansista järvistä on täysin uimakelpoisia, joten uimisen ja kalastamisen yhdistämiselle ei yleensä ole esteitä. Luonnollisesti on järkevää varmistaa mukana olevien uimataitoisuus ja jättää selvästi päihtyneet jäsenet matkasta pois.

11. Musiikin kuuntelu

Kalastaessa ei tosiaan pidä olla kiire mihinkään ja monet meistä rentoutuvat parhaiten kuuntelemalla mielimusiikkiaan. Kalastaminen ja musiikin kuuntelu sopivatkin erinomaisesti yhteen, mikäli on yksin kalastamassa. Ajatukset voivat vaellella kaikessa rauhassa ja mikäli kala näyttää syövän, ei musiikin kuuntelu häiritse millään tavoin saaliin nostamista. Isommalla porukalla ei kuitenkaan voi käyttää korvanappeja, joten kannattaa pitää musiikin äänentaso matalammalla.

12. Lintujen bongaus

Monesti kala ei nappaa pitkiin aikoihin ja saattaa olla halu lisätoimintaan. Yksi huomattavasti toimintaa lisäävä aktiviteetti on lintujen bongaus. Lintuja nimittäin kalareissuilla näkee huomattavasti ja niiden tiirailu ja löytöjen kirjaaminen lisäävät toimintaa paljon. Samalla voi oppia uusia asioitakin. Mikäli seurue on suurempi, voi myös lintubongauksesta järjestää jonkinlaisen pienimuotoisen kilpailun.

13. Valokuvien ottaminen

Sanotaan, että yksi kuva kertoo enemmän, kuin 1 000 sanaa. Muistorikkaiden reissujen ikuistaminen valokuviin takaa sen, että reissuja pääsee muistelemaan jälkikäteenkin. Nykyiset älypuhelimet sisältävät jo itsessään kameran ja kaikillahan on älypuhelin joka paikassa mukana, joten erikseen ei tarvitse kameraakaan muistaa. Video päivän hienoimman saaliin veneeseen nostamisesta saa varmasti hymyn huulille vielä vuosia reissun jälkeenkin.

14. Nukkuminen

Niin, miksipä ei. Rauhallisesti ongella istuessa saattaa torkahtaakin ja eihän siinä mitään pahaa ole. Kalan nykimiseen herää kyllä varmasti. Vielä jos mukana on ystäviä, niin yhden pienet torkut eivät vaaranna omaisuuttakaan millään tavalla. Lyhyet 15 tai 20 minuutin torkut tuovat uskomattoman määrän energiaa kesken päivän ja rentouttavassa kalastusympäristössä on unenlaatu taatusti parasta mahdollista. Pidemmät unet kannattanee kuitenkin jättää yöksi ja oman vuoteen lämpöön.

15. Töiden tekeminen

Tätä emme yleisesti ottaen suosittele, mutta mikäli vaihtoehtona on jäädä toimistolle tekemään töitä tai lähteä kalareissulle ja tehdä välillä siellä töitä, on jälkimmäinen kuitenkin huomattavasti parempi vaihtoehto. Kalastaessa on paljon väliaikaa ja sitä voi käyttää esimerkiksi työsähköpostien läpikäymiseen tai työasioiden puhtaaksi kirjoittamiseen. Varoitamme kuitenkin, että työasiat kalareissulla vähentävät reissun rentouttavaa vaikutusta.

16. Maisemien ihailu

Suomen luonto on suorastaan uskomattoman kaunis ja mikäli reissussa ollaan veneellä, pääsee siitä nauttimaan täysin rinnoin. Upeita maisemia ihaillessa voisi kuluttaa päivän, vaikka mitään kalastusvarusteita ei olisi edes mukana, joten kalastamisen yhdistäminen luonnonihailuun on täydellinen kombinaatio.

Share.

About Author

Leave A Reply