Pidemmän kalastusreissun suunnittelu

0

Moni kalastaja tekee vuodessa useampia pitempiä kalastusreissuja, jotka vaativatat tarkkaa suunnittelua etukäteen. Tälläisiä pitkiä reissuja voivat olla esimerkiksi erämaareissut Lappiin, uistelureissut saaristoon tai vaan ihan perinteinen kalastusreissu mökille. Monelle näiden reissujen suunnitteluun kuluu tuplasti enemmän aikaa, mitä itse reissun toteutukseen. Tässä artikkelissa käydään läpi vinkkejä ja niksejä onnistuneen kalastusreissun toteuttamiseksi. Ne on kerätty kasinoalan asiantuntijan Jean Lussarisen avulla.

Onnistunutta reissua on mukava muistella

Vaihe 1. Aikataulut, porukka ja määränpää.

Moni kulkee kalastusreissuilla pienellä porukalla. Monesti tämä porukka on vuosien saatossa tehnyt jo useampiakin reissuja yhdessä, jolloin jokaisen toimintatavat ovat tulleet kaikille tuttuiksi ja vastuun jakaminen on helppoa. Joskus kumminkin reissu täytyy tehdä täysin uudella porukalla, jolloin on erityisen hyvä kerrata ja tehdä selväksi kuka hoitaa mitäkin.

Ensimmäinen on tehtävä on sopiva tarkat aikataulut, jotka sopivat kaikille.  Mitä pitempi reissu ja mitä enemmän lähtijöitä, sitä hankalammasi tämä muuttuu. Monesti järkevin tapa onkin vain laittaa joku  enemmistölle sopiva ajankohta lukkoon ja ne lähtee ketkä pystyvät hoitamaan aikataulun itselleen sopivaksi. Reissua ei kannata aikatauluttaa tunnilleen, mutta sen päättymis- ja alkamisajankohdat on tärkeä tehdä kaikille selväksi.

Kun porukka ja aikataulut on selvillä voidaan aloittaa loputon hierominen lopullisesta määränpäästä. Kohdetta ei kannata rajata liian tarkasti. Jos kumminkin näin tkeee, niin on hyvä olla varasuunnitelmia. Esimerkiksi äkillisten sateiden nostamat tulvat, pitkään jatkunut kuivuus tai muuten vain heikko syönti saattavat masentaa kohteessa, mikäli tiettyyn paikkaan on varattu paljon aikaa.

Pitkälle reissulle onkin hyvä varata useampi kalastuspaikka jossa voi mahdollisesti käydä kokeilemassa onneaan, mikäli ensimmäinen tai toinen kohde pettää. Etukäteis selvittelyt näistä kohteista on hyvä tehdä tarkasti ja tulostaa mahdollisimman paljon materiaalia kohteista mukaan.

Vaihe 2. Vastuunjako

Kenellä on eväät? Kuka hoiti luvat? Kenellä on kartat? Kuka otti teltan? Eikö sun pitänyt hoitaa majoitus…?

Nämä kysymykset ovat tulleet liian monessa kalastusporukassa esille. Sen takia onkin tärkeä sopia hyvissä ajoin etukäteen kuka hoitaa mitä. Vähän ennen reissua on hyvä pitää  vielä yhdessä palaveri ja katsoa että kaikki on varmasti tullut hoidettua, eikä turhia yllätyksiä satu.

Mikäli porukassa ei vaadita erikoisruokavalioita, on eväspolitiikka hyvä laskea yhden ihmisen hoidettavaksi. Tehkää yhdessä lista, mitä reissulla halutaan syödä ja yksi hoitaa kaikki listalla olevat ruuat. Napostelut ja herkut, sekä juomat taas jokaisen kannattaa hommata itse.

Etukäteen selvittelyä ei voi ikinä korostaa liikaa. Määrätkää joku/jotkin hoitamaan tarkat selvitykset tulevista kalastuskohteista. Käskekää hänen hankkia syvyyskartat, mahdollisesti ilmakuvia, selvittämään mitä lupia kohteessa tarvii jne.  Esimerkiksi lapissa liikkuessa pienistä erämaajärvistä ei löydy syvyyskarttoja, mutta tutkaillessa karttoja ilmakuvien perusteella voi syvyyksiä ja ennenkaikkea pohjan muotoja arvioida. Kirkkaassa vedessä erottuu selkeästi tummempia alueita ja näistä pystyy päätellä esimerkiksi mitkä rannat ovat matalia ja mistä löytyy äkkisyvää.  Nämä nopeuttavat monesti kohteessa ottipaikkojen löytymistä.

Ilmakuvista pystyy paatella kirkasvetisten lampien pohjan muotoja

Tehkää selkeät pakkauslistat mitä kukin ottaa mukaan ja esitelkää ne toisilleen etukäteen. Päällekkäisiä tavaroita ei ole järkeä kantaa mukana, mutta on hyvä huolehtia että kaikki tarvittava on mukana. Esimerkiksi jokainen ei tarvitse työkalupakkia tai puntaria mukaan, mutta on tärkeää että sellaiset kumminkin löytyvät, mikäli niille tulee tarvetta. Monesti myös kaverin pakkauslistaa katsoessa saattaa muistaa jotain mitä ei olisi muuten muistanut ottaa mukaan.  Kunnolla tehtyä listaa on helppo hyödyntää myös tulevina vuosina pakkauksen apuna.

Tallaiseen maastoon ei tee mieli kantaa ylimaaraista tavaraa

 

Sopikaa myös ennen reissua kenen autolla/veneellä  lähdetään ja kuka hoitaa kuvaamisen ja dokumentoinnin reissusta. Dokumentointi jää monesti reissussa liian vähälle. Se harvoin harmittaa reissussa, mutta monesti jälkeenpäin kaipaisi kuvia hyvin onnistuneesta reissusta

Vaihe 3. Toteutus ja jälkipyykki

Vaikka reissun suunnittelisi miten hyvin tahansa, aina voi tulla muuttujia vastaan. Loukkaantumiset, äkilliset pakottavat menot, välinerikot jne. Näitä ei kannata liikaa murehtia, ne tulevat ne tulevat. Lähtekää reissuun hakemaan kokemuksia ja mikäli homma ei mene suunnitellusti, se on kokemus muiden joukossa.

Talvi-iltoina monen aika kuluu tietokoneella pelatessa auki on suomalainen nettikasino ja keräten virtaa taas tulevan kesän koitoksiin. Reissun jälkeen kannattaa kokoontua porukalla yhteen ja pitää vaikka saunailta. Katsokaa reissun kuvia ja videoita läpi, Muistelkaa reissun kohokohtia ja miettikää mikä onnistui reissussa ja mitä kannattaisi tehdä jatkossa toisin.  Näin mahdollistetaan tulevien reissujen onnistuminen entistä paremmin!

 

Share.

About Author

Leave A Reply